Ladataan...
Suvi Salonen

Uupumus, ahdistus, unettomuus, paniikki, stressi.

Kuvittele tilanne jossa vahingossa katsot sivusilmällä vasemmalle puolelle, näät vaan mustaa. Et kiinnitä huomioo, sen enempää vaan jatkat sitä hommaa mitä olit tekemässä. Kuluu tunteja, päivitä tai jopa viikkoja. Pikkuhiljaa alat kiinnittää huomioo useammin ja useammin siihen synkkyyteen mitä näet sill' sivusilmällä, kunnes se yhtäkkiä vetää sut mukaansa. Ja siellä sä oot, yksin pimeässä.

Itkettää, ahdistaa, rinnan päällä on aiva törkeen painava tiiliskivi mitä et pysty liikuttamaan, etkä nää mitään muuta kun sen pimeyden, ja tunnet sen tiiliskiven, ja mietit vaan että miten tässä näin kävi kun olis niin paljon hommaa että nyt ei vaan voi löysätä tahtia? 

Olen itse kokenut loppuun palamisen ammattikoulussa. En itse ollut kokenut sitä ennen, enkä osannut kuvitellakkaan että se tulisi itselle ajankohtaiseksi, sillä olinhan vain opiskelija. Mulla ei ollut siitä minkäänlaista konkreettista käsitystä, edes läheisten kautta. Tiesin kyllä varsin hyvin sen olemassa olosta. Se oli syy sille että en itse tajunnut ajoissa pyytää apua siihen, syytin vaan ulkoisia tekijöitä ahdistuksestani ja unettomuudestani. Ja jatkoin vaan eteenpäin porskuttamista sivuuttaen ahdistuksen täysin, kunnes tuli seinä vastaan. Tuli päivä kun en vaan pystynyt enään.

En oikein osaa kuvailla sitä tilannetta miltä se tuntui, sillä se aika on todella utuista, enkä tainnut olla oikein oma itseni. Sitä vaan meni ja teki täyttä häkää, koska oli mukamas ihan pakko tehdä, koska ei kukaan muukaan niitä hommia tee jos en minä itse. Hain sairaslomaa.

Vein sairasloma lapun opettajalle, joka tokas vastaukseksi 'jaa, selvä', ja käänsi selän. Olin siis ihan yksin, vieraassa kaupungissa, ja menneisyydessä mielenterveysongelmista kärsineenä. Voiko tollainen suhtautuminen tehdä muutakuin pahentaa tilannetta?

Siitä sitten lähti oikeastaan se pahin vaihe käyntiin, tuli paniikkikohtaukset ja aivan järjetön kynnys palata takaisin kouluun.

Ajatuksissa pyöri että tässäkö oli se ainoa kiitos mitä tekemästäni työstäni sain, olenko edes ansainnut kiitosta työstäni, onko musta edes tälle alalle, onko väärin väsyä siitä että tekee aamusta iltaan koulussa ensin omat asiakkaansa, ja sen jälkeen paikkailee muiden oppilaiden poissaoloja ja hoitaa tekemättä jätettyjä asioita sekä opiskeli vielä illalla/yöllä kotona, että pysyisi edes vähän luokan mukana teoriaosuuksissa.

Sama homma jatkui koko sairasloman ajan, joten hain lisää sairaslomaa. Poissaolot venyi, eikä asiaa helpottanut että opettaja soittelee että joko olet tehnyt sitä ja tätä, tai käskevään äänensävyyn 'pyytää tekemään muutaman asiakkaan'

Ahdisti, ja ahdisti muuten niin perkeleesti. Koko kouluympäristö, luokkakaverit, opiskelu paikkakunta, ala jota opiskelin, ja ihan kaikki asiat mitä siihen liittyi. Ja hainkin jo uudelle alalle, ennenkuin kerkisin valmistua. Viimeisen vuoden ajan koulumatkan pituus oli yhteen suuntaan vähän vajaa 100km. En vaan pystynyt asumaan paikkakunnalla jossa koulu sijaitsi, ahdisti liikaa.

Jos olis aiemmin tunnistanut uupumuksen merkit, saattaisin ehkä olla alalla töissä, niinkuin pikkulikasta asti haaveilin. Mutta ei ainakaan lähivuosina tule tapahtuun.

Ladataan...

Ladataan...
Suvi Salonen

*Tämä teksti on luultavasti hieman sekava ja päiväkirjamainen, mutta pakko saada selkeytettyä hieman omia ajatuksia ja tunteita. Pahoittelut siis siitä.
 
 
 
 
Elämässä tulee vastaan odottamattomia tilanteita, joihin reagoi täysin odottamattomalla tavalla. Kaikki mitä sulla on tänään, sitä ei välttämättä enään huomenna ole. Siinä on oppimisen paikka ainakin minulla henkilökohtaisesti, oppia elämään hetkessä, nauttimaan siitä kaikesta hyvästä ja olemaan onnellinen kaikesta mitä saan aikaan. Onhan mulla asiat kuitenkin todella hyvin.
 

Tieto lisää tuskaa, on turhan yleinen sanonta.

 

En yhtään usko kyseiseen fraasiin, tiedottomuus on heittämällä paljon tuskaisempaa. Kun et tiedä mitä odottaa, jokaisella kerralla kun puhelin soi tai tulee viesti, pelkäät pahinta. Ahdistaa, pelottaa, surettaa mutta toisaalta silmät kirkkaana toivot parasta, eihän näin voi oikeasti käydä, eihän? Mitä jos se pahin tulee ihan yllättäen, ilman että olet edes tiennyt että missä mennään? Kuin salama kirkkaalta taivaalta. Jep, stressaavaa eikö? Tiedottomuudessa sitä miettii aina pahimpia skenaarioita tilanteesta ja tulevaisuudesta, sekä sormet syyhyten googlettelee että mitä on luvassa. Vaikka se on ihan viimeinen mitä tälläisessä tilanteessa kannattaa tehdä, koska siitä tulee ihan satavarmasti unettomia öitä.

 

 

 

Tilanteessa jossa sairaus huomataan myöhään, on suuret riskit. Oireita on, mutta kukaan ei hoksaa todellista syytä, ennenkuin se on myöhäistä. Kokeita kokeiden perään, vahvoja lääkkeitä, ja tietämättömyyttä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kai. 

Tulevaisuus stressaa, enemmän kuin ikinä. Ensimmäistä kertaa elämässäni en tiedä yhtään mitä tulee tapahtumaan, ei edes pienen pientä aavistusta. Kaikki tapahtuu aivan liian nopeasti eikä asiat saa tarvitsemaansa päätöstä. Haaveita toki on paljon ja muutamaan kouluunkin on kevään ja kesän mittaan tullut haettua, mutta ne suunnitelmat luultavasti joutuu nyt jäihin määrittelemättömäksi ajaksi. 

 

Myötätunto ja empatia, ehdottoman hyviä piirteitä ihmisessä - mutta myös raskaita kantaa.

 

Päässäni pyörii tällä hetkellä kysymysten ja tunteiden pyörremyrsky, enkä oikein tiedä miten sitä sais setvittyä juuri tähän haavaan, mutta kai sekin ajallaan selviää. Valot sammuu ajallaan, halusimme sitä tai emme.

 

 

Ole läsnä, tee asioita mitkä tekee sut onnelliseksi, kerro läheisillesi että välität.

Koska vaan voi tapahtua mitä vaan.

 

- Suvi

Ladataan...
Suvi Salonen

Hellurei ja hyvää torstaita!

 

En aiemmin ollut kokeillut itse näitä peel-off naamioita, joten kun tämmösen kaupan hyllyltä bongasin niin olihan se pakko ottaa testiin.

Olen kuullut niin paljon hyvää ko. tuotteista, joten miksi en itse kokeilisi myös.

Kyseessä on siis tällä kertaa syväpuhdistava naamio joka kuorii kevyesti ihon pinnalta lian ja rasvan.

 

 

 

Tuotteen levittäminen itsessään oli hieman hankalaa, sillä naamio oli aika juoksevaa ja muutamaan otteeseen se hieman lähti myös valumaankin.

Naamion vaikutusajan loppuessa alkoi kiristämään minun makuuni vähän turhan paljon ihoa, joten otin sen aikaisemmin pois mitä ohjeissa sanotaan. Lopputuloksen kannalta sillä ei kuitenkaan isoa merkitystä ainakaan ollut, sillä naamio oli jo kauttaaltaan kuivunut ohueksi kalvoksi jotta sen sai kuorittua pois näppärästi. 

 

 

 

Ihoni on herkkä reagoimaan kaikkeen uuteen niin se punoitti hetken naamion poiston jälkeen mutta rauhottui nopeasti kosteusvoiteen levittämisen jälkeen.

Lopputuloksesta pidin, ihosta tuli ihanan pehmoinen ja kosteutetun tuntuinen.

Ei päässyt TOP-listani kärkeen, mutta voisin käyttää tuotetta uudemmankin kerran.

 

-Suvi

Pages