Tunnelmaa lasissa / Eggnog

eggnog1_sviitanen.jpg

 

En ole koskaan juonut munatotia, tai korjaan; en ennen tätä päivää. Munatotissa, eli Eggnogissa on kyllä ollut minusta aina sitä jotain. Eli sanoiksi puettuna vanhan ajan charmia. Varsinkin juotuna tyyliin sopivasta lasista. Yhdistän aina amerikkalaiset 50-luvun joululaulut, rätisevät takkatulet, ylikuorrutetut kuuset ja mistelit tähän juotavaan. Munatoti on varsin tymäkkä sekoitus kermaa, kananmunia ja alkoholia, minusta tämä kävisi melkein jälkiruoasta. Aion muuten kuurata munatotin ja Ella Fitzgeraldin joululevyn avulla keittiön kaakelit tänään. Jouluinen juotava ja laulut kun eivät taida sitä hommaa millään tavalla pahentaa.

Eggnog tarjoillaan kylmänä ja raastettu muskottipähkinäripaus koristeena. Koska olen päässyt vauhtiin jouluisten sitrusten kanssa, lisäsin alussa maitoon appelsiininkuorta, jonka toivoin taittavan juoman raskautta ja kyllähän se taittoi. Ja minusta rommi ja appelsiini ovat taivaallinen liitto. Lisäsin myös mausteita, vaikka ne eivät taida alkuperäiseen muntatotiin kuulua. Lue muuten ohje ajatuksella ja keskity tai saat aikaan munatotikokkelia kuten minä.

Munatoti eli Eggnog (kuudelle)

4 dl täysmaitoa
1/2 dl sokeria
Ripaus suolaa
4 munaa eroteltuna
1/2 dl rommia
(1 raastettu appelsiininkuori, ripaus vaniljasokeria, 1 kanelitanko ja 2 neilikkaa)
2 dl kuohukermaa
Raastettua muskottipähkinää

1. Kuumenna maito kiehumispisteeseen keskilämmöllä paksupohjaisessa kattilassa. Mausta maito halutessasi appelsiininkuorella, vaniljasokerilla, kanelilla ja neilikalla. Nappaa kuuma maito kattiloineen pois lämmöltä ja anna jäähtyä aavistuksen sen aikaa, kun vatkaat 4 munankeltuaista ja sokerin vaaleankeltaiseksi vaahdoksi.

2. Jos käytit mausteita, siivilöi ne pois maidosta tässä vaiheessa. Kaada noin puolet maidosta hitaasti munaseokseen samalla vatkaten. Jos kaadat kuuman maidon kerralla, keltuaiset kokkeloituvat.

3. Aseta kattila ja loppu maito takaisin levylle ja vispaa munamaitoseos hitaasti valuttaen kuumaan maitoon. Sekoita puisella kapustalla noin 3-5 minuuttia kunnes seos alkaa paksuuntua. Älä päästä kiehumaan tai saat taas kokkelia, kuten minä.

4. Ota seos pois liedeltä ja kaada mukaan rommi. Maista ja lisää tarpeen mukaan lisää rommia tai sokeria, jos siltä tuntuu. Anna seoksen jäähtyä hetken huoneenlämmössä tai sekoita sitä kylmässä vesihauteessa jos olet malttamaton. Aseta munatoti pakastimeen ja anna jäähtyä jääkylmäksi (älä silti jäädytä tai saat jäätelöä. Lopun voi tosin jäädyttää herkuksi jäätelöksi!)

5. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi (kunnes muodostuu kovia piikkejä) ja kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita ne keskenään ja lisää joukkoon jäähdytetty munamaitoseos. Annostele lasiin ja raasta päälle muskottipähkinää. Tarjoile heti.

*

Making Eggnog with some grated orange zest and christmas spices. If you are looking for a good recipe, Saveur has one.

 

 

Koti Ruoka ja juoma

Jouluinen klementiinikakku / Cake with clementines

klementiinikakku_suvisurlevif.jpg

 

Nyt elellään sitä touhukkainta joulunalusaikaa. Olen lueskellut erilaisia jouluisia leivonnaisohjeita ja täytyy sanoa että kun kahlaa läpi syntisten, raskaiden, suklaisten, vahvojen mausteiden ja voita tippuvien ohjeiden läpi niin minun ei enää tee mieli mitään tummaa ja suklaista. Sama muuten käy jos menen katsomaan liian monta Nigella Lawsonin jaksoa läpi – salaatti on ainut jota minun tekee sen jälkeen mieli.

Törmäsin tähän ohjeeseen (tämä on muuten alkujaan juuri Nigellan ohje!) A Tasty Love Story -blogissa ja ohje jäi mieleeni kummittelemaan. Minulla ei ole myöskään perinteisiä maustekakkuvuokia joten tämä irtopohjavuokaan leivottu kakku tuntui niin helpolta ja raikkaalta vaihtoehdolta että ei kun tuumasta toimeen.

Ohje on siitä jännä että siihen tulee kokonaisena keitettyjä klementiinejä, suosittelen käyttämään luomua. Ja mitä huumaavin tuoksu asuntoon tulee kun tiputtelet klementiinien keitinveteen kokonaisia neilikoita ja tähtianiksia, jotka samalla maustavat pikkuiset kaverit! Alla ohje omilla muunnelmillani.

Jouluinen klementiinikakku

2 kuppia / 250 g / n. 4,7 dl  mantelijauhoa (voit käyttää myös vehnäjauhoja tai puoliksi molempia)
4 klementiiniä (luomu)
6 kananmunaa
3/4 kuppia/ 150 g / 2 dl sokeria tai enemmän, maista lopussa taikinaa ja lisää jos on tarve
1 vaniljatangon siemenet tai 1 tl vaniljasokeria
Mausteeksi 1 tl kuivattua inkivääriä sekä kanelia
1 tl leivinjauhetta
Ripaus suolaa
Halutessasi tomusokeria koristeluun

Voit myös sekoittaa kakkutaikinaan sattumia, kuten keltaisia rusinoita, pilkottuja aprikooseja, pähkinärouhetta jne. Minä pilkoin mukaan n. 200 grammaa pehmeitä aprikooseja.

1. Keitä klementiinejä kattilassa noin parisen tuntia. Jäähdytä ja valuta. Halkaise, poista mahdolliset siemenet ja nypi kannat irti. Soseuta tehosekoittimella tai sauvasekoittimella soseeksi.

2. Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen ja voitele irtopohjavuoka voilla.

3. Vaahdota munat ja sokeri, lisää mantelijauhot ja siihen sekoitettu leivinjauhe (tai vehnäjauho jos käytät sitä) ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi haluamasi mausteet ja sekoita mukaan klementiinisose.

4. Kaada valmis taikina voideltuun vuokaan ja aseta uuniin. Paista noin 40-50 minuuttia tai kunnes kakkuun pistetty tikku tulee kuivana ulos. Tsekkaa uunia 30 minuutin kohdalla ja peitä vuoka tarvittaessa foliolla, jotta pinta ei tummu liikaa.

Anna kakun jäähtyä rauhassa ennen kuin irrotat sen vuoasta, kannattaa myös käyttää veistä apuna ja vetäistä ympäri vuoan reunojen. Kakku kannattaa säilyttää jääkaapissa, jossa se tekeytyy vielä herkullisemmaksi ja säilyttää kosteutensa.

*

Baking for Christmas, I got inspired of this recipe for Clementine cake and now the whole apartment is scented with clementines and spices.

Koti Ruoka ja juoma