The Roses

rose_suvisurlevif.jpg

rose1_suvisurlevif.jpg

Rose3.jpg

 

Punaiset ruusut joutuivat tänään vahingon uhriksi ja maljakkoon, kun yritin setviä niiden kukintoja esiin elämänlangan (argh) ja vuohenputken (argh argh) välistä. Vedin väärästä köynnöspalasta ja ruusut tippuivat kevyesti naksahtaen tertustaan.

Kuvan punaiset ja keltaiset ruusut ovat pihassa jo olevia lajikkeita, haalean vaaleanpunaisen luostariruusun istutimme tänä vuonna seinälle kiipeämään ja toivon sen jaksavan talven yli. 

Välillä puutarhanhoito tuntuu pelkältä rikkojen kitkennältä ja tuloksettomalta taistelulta, mutta varsinkin ruusut palkitsevat. Haaveilen David Austin-lajikkeista, mutta olen sen verran amatööri, että ehkä odotan ja harjoittelen, ennen kuin aloitan arempien lajikkeiden kanssa. Ehkä

*

Roses from the garden. 

 

 

Hyvinvointi Sisustus Mieli

Ice cream dreamin’

jaatelo_suvisurlevif.jpg

 

Myönnetään, vaikka sadesäällä leipominen on mukavaa, kaipaan silti kesäisempien asioiden tekemistä, kuten vaikka kotitekoisen jäätelön valmistamista. Jäätelö ei olisi tupsahtanut mieleeni, jollen olisi käynyt läpi edellisvuosien kesäkuvia: istun nimittäin tälläkin hetkellä villasukissa, jalat silti kohmeessa. 

Minulla olisi kuitenkin yksi aika hyvä ohje amaretto-suolapähkinäjäätelöön, ja piru vie, aion tehdä jäätelöä vaikka edes kerran tänä kesänä. Tuplavillasukat jalassa, jos ei muuten onnistu.

*

Summer dreams, apparently filled with ice cream cones.

 

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli