The first sip

Aina kun teen asioita tarmon ja stressin ryydittämänä (no kuvitteellisen stressin, olen stressaaja luonteeltani), minulla on paha tapa vetää hartiat ylös ja jännittää koko keho ihan jäykäksi. Välillä pidätän vielä hengitystä kun keskityn työhön liikaa ja tajuan ongelman siinä vaiheessa, kun sydän lyö tuhatta ja sataa, migreeni odottaa nurkan takana ja niska ei enää käänny.

Tänään otin itseäni niskasta kiinni kirjaimellisestikin ja pidin teetaukoa. Kahvi ei ikävä kyllä ole kovin hyvä kaveri tykytykseen, joten juon taas pitkästä aikaa vihreää teetä. Tuoli ikkunan viereen, musiikki pois ja rauhallista hörppimistä. Ja ne hartiat alas.

Minulla ei ole teepannua, koska en ole vielä löytänyt tarpeeksi kaunista yksilöä. Haluaisin lasisen pannun, pressopannu saa toimittaa sen virkaa, kunnes löydän täydellisen yksilön.

*

Green tea moments.