Eheyttävät ihmissuhteet

Omien lasteni syntymä ja heidän kasvunsa seuraaminen on auttanut minua käymään läpi omaa lapsuuttani. Välillä on vaikeaa ymmärtää miten minä ja veljeni lopulta selvisimme lapsuudestamme ja olemme saaneet rakennettua suhteellisen tasaisen elämän. Ilman turvaa tuovia ihmissuhteita se ei olisi tietenkään tapahtunut. Ensimmäinen pelastava ihmissuhde minulle on ollut veljeni. Se että olemme kokeneet sen kaiken yhdessä, on auttanut meitä selviämään. Jo aika nuorina olemme jutelleet asioista ja voineet todeta yhdessä, että eihän tässä ole mitään järkeä. Lapsella on tarve idealisoida omia vanhempiaan. Kun oma vanhempi sanoo haluavansa tappaa itsensä sinun takiasi, tilanne on hankala. Siinä on auttanut, että on olemassa veli, joka toteaa, ettei tässä ole mitään järkeä. Veli, joka haluaa kapinoida ajatusta vastaan. Tilanne jättää valtavat arvet, mutta eheytymisen kannalta on tärkeää, että on joku, jonka kanssa jakaa vaihtoehtoinen totuus.

Toinen tärkeä ja eheyttävä ihmissuhde on ollut mieheni. Hän on jaksanut rakastaa minua senkin jälkeen, kun on nähnyt, kuinka hajalla olen sisäisesti. Hänen kanssaan olen päässyt harjoittelemaan ja rakentamaan elämää, joka ei perustu oman pahanolon siirtämiseen muihin ja muiden satuttamiseen henkisesti.

Kolmas tärkeä ihmissuhteeni on terapeuttini. Varsinkin ensimmäisen lapseni syntymä sai vanhat lapsuuden haavani aukeamaan ja olin ensimmäisen vauvavuoden todella rikki ja mieleltäni sekaisin. Kävin tuolloin terapeutin luona vauvan kanssa. Pikkuhiljaa pääsin jaloilleni enkä ollut toisen lapsen syntymän jälkeen yhtä rikki. Terapeutti on myös auttanut hyväksymään sen, että ensimmäisen vauvavuoden masennus ja ahdistus on voinut jättää jälkensä esikoiseeni. Kaiken siirtymistä emme voi välttää. Voimme vain tehdä parhaamme. Onneksi myös esikoisellani on mahdollisuus korjaaviin ja eheyttäviin kokemuksiin elämänsä aikana.