Runo 1

Kun molemmilla oli toinen

Muistan vielä ne illat,
kaikki kuvat joissa rakkaus satuttaa.
Aina sulta kotiin kyydin sain,
kun vähän hymyilin, hiukan flirttailin.
Jäimme ovelleni puhumaan
kun erotakaan ei haluttu.
Sisälle ei saatu mennä,
koska molemmilla oli toinen.
 
Taisi olla rakkaus joka piti meidät siinä,
jos illan hiljaisuus vaivaantui,
aina pystyi sanomaan;
”Tääl on kylmä, palelen.
Hei miks me märkinä satees seisotaan?”
Kevyesti naurahdimme, samaan aikaan lauseen päälle.
Vastaus sama päässämme,
se on rakkaus jota ääneen ei voi sanoa.
Molemmilla oli toinen.
Lähdit keskiyöllä,
kun aloit olla huolissassi etten minä vilustuisi.
Menin yksin suoraan sänkyyn.
Ei meikkejäkään tarvinnut pestä,
ne oli taivaan vesi pyyhkinyt.
Vilun värinä loppui, rauhoituin ajattelemaan.
Rakkaani halauksen muisto lämmitti,
kuitenkin vietimme vain ystävien aikaa.
Jälleen minua kadutti.
Molemmilla oli toinen.
 

Mitä piditte?

Parantelen tätä vielä, mutta raakaversio oli julkastava.

Perusteltua kritiikkiä saa esittää! (: