35. raskausviikko, loppusuoralla ollaan

Raskausviikkoja tänään 34+ risat. Parhaimmillaan tässä saatetaan oikeasti päästä huhtikuulle ja jopa täysaikaisuuteen saakka. Toiveeni raskauden keston suhteen ovat siis täyttyneet ja ylittyneet. Ihanaa jos pienet malttavat vielä kasvaa mahassa, joka päivä he kasvavat ja kypsyvät valmiimmaksi.

Jos kaikki menee hyvin, näillä viikoilla syntyneet eivät ymmärtääkseni tarvitse varsinaisia hengityskoneita (happiviikset ehkä kuitenkin?), ja ruokailukin onnistunee ainakin pullosta (vaikka toivon kovasti imetyksen onnistuvan).

Viimeisimmässä ultrassa vauvat olivat vielä alle 2500 grammaa, mutta kuitenkin reilusti kahden kilon tällä puolen.  Jee! Toki kyseessä on aina vain arvio mutta iloitsen hyvästä kasvusta silti. Molemmat ovat tällä hetkellä raivotarjonnassa ja potkivat toisiaan ja minun palleaani voimalla. Ai että.. 😀 A-vauva on porannut päänsä niin alas kuin mahdollista, ja sen kyllä huomaa kohdunkaulan vihlonnasta.

Oma vointi on tällä hetkellä hyvin vaihteleva. Välillä olo on melkein normaali ja välillä olo on hyvin epämukava. Synnytyskin on alkanut pyörimään mielessä, ja kyllä tässä onneksi loppusuoralla ollaan. On jännittävää, että synnytys voi käynnistyä vaikka ensi yönä, mutta toisaalta voi vielä mennä viikko, tai jopa kuukausi. Pitkiltä nämä päivät tuntuvat, mutta joka tapauksessa ne etenevät vääjäämättä.

Sairaalakassi minulle ja vauvoille on pakattu, siinä voisikin olla ihan kiva postausaihe! 🙂

Ihanaa kevään alkua sinulle, blogiini eksynyt 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *