Yhdistelmäseula.

Toista viikkoa sitten kävin yhdistelmäseulassa. Ensiksi oli vuorossa ultraaminen. Oli kehotettu käymään pissillä ennen ultraa, ja niin teinkin heti saavuttuani ultraääniyksikköön. No, sitten kun minut kutsuttiin huoneeseen, tuntui taas että pissittää. Mainitsin asiasta mutta lääkäriä avustava henkilö sanoi että eiköhän ultraaminen onnistu kuitenkin. Siellähän se pikkukaveri polskutteli vauhdikkaasti eri asennoissa! Edelleen tuntui ja tuntuu uskomattomalta että siellä kasvaa todellakin meidän pikkuinen ja että se ultrakuva on minun sisältäni. Niin ihmeellistä! Tämä oli ensimmäinen kunnallinen ultrani ja tuntuikin oudolta ettei lääkäri oikein selittänyt tarkemmin mistään mitään eikä edes kysynyt että olenko käynyt ultrassa aiemmin. Käytiin sentään läpi että kaikki oleellinen kuten sydän ja raajat näkyivät, jalatkin saatiin pienen etsinnän jälkeen näkymään kun lääkäri vähän tökkäsi mahan päältä kohtuani. Olin myös luullut että nyt olisi aika viimeinkin kuulla pienen sydänäänet. Mutta ei. Lääkäri kyllä kuunteli ihan muutaman sekunnin sykettä, mutta itse kuulin pelkkää kohinaa. Syke oli kuitenkin normaali. Olisiko siis pitänyt erikseen pyytää että kuunnellaan sydänääniä niin että minäkin kuulen?

Niskaturvotusta ei ollut enempää kuin 1 mm ja kaikki näytti normaalilta muutenkin. Jossain kohtaa lääkäri näytti minulle että rakkoni on kuin onkin aika täynnä. Selittivät että raskauden aikana rakko ei tyhjene samalla tavalla kuin aiemmin, ja sen kyllä olen todellakin saanut huomata. Vaikka vessakäynnit ei päiväsaikaan ole mitenkään älyttömän tiheitä, rasittaa kun yöllä joudun nousemaan parikin kertaa sitä varten ylös. Ei pitäisi juoda niin paljon illalla mutta minkä sitä janolleen mahtaa! Ultraamisen jälkeen varattiin aika rakenneultraan joulukuun alulle ja piti vielä käväistä laboratorion puolella antamassa veri- ja virtsanäytteet. Noin viikon kuluttua käynnistä tuli kirje postiste jossa sanottiin ettei syytä tarkemmille tutkimuksille ole. Kuinka helpottavaa! 🙂

 

Oooh, Budapest.

 

Taisinpa muuten lopultakin keksiä palstalleni hyvän ja osuvan nimen. Olen pyöritellyt pitkään kaikenlaista mielessäni, mutta mikään ei ole oikein tuntunut sopivalta. Jokin aika sitten pidemmällä bussimatkalla nimipähkäily taas alkoi päässäni ja sieltä se nimi sitten viimeinkin putkahti: sylissä. Nimi sopii tuohon bannerikuvaan paremmin kuin hyvin. Ja mieleeni tuli myös että pikkutyyppihän on nyt tavallaan kokoajan sylissäni. Lastenkasvatuksessa mielestäni yksi tärkeimmistä asioista on se, että lapselle antaa tarpeeksi syliä. Sitä voi käyttää niin lohdutukseen kuin villiviikarin taltuttamiseenkin. Ja jos joskus on niin onnekas että pääsee jonkun henkilön syliin, näin aikuisenakin, niin ainakin minä tunnen itseni silloin hyvin rakastetuksi ja halutuksi. Erityiseksi ja tärkeäksi. Sylissä oleminen on todella läheinen hetki, täynnä rakkautta ja onnea. Haluan tarjota mahdollisimman paljon syliä tulevalle pikkuiselle.