Pikahäät

Meillehän kävi miehen kanssa näin, että ollaan syksystä asti jahkailtu että pitäisikö mennä naimisiin. Kosinta on tapahtunut jo pari vuotta sitten mutta ollaan jätetty se tärkeämpi osio tapahtumaan ”sitten joskus”. Miehelle ei ole ollut niin väliksi että mennäänkö naimisiin mutta hän on tiennyt että asia olisi minulle mieluinen. Olen itse rikkinäisestä perheestä ja mielestäni jollain tapaa avioliitto liittää perheen yhteen, tekee kokonaiseksi. Varsinkin nyt kun pienikin on tuloillaan. Ja on se aina ollut minusta ihana ajatus että voisin joskus olla mieheni vaimo. Meidän kohdalla myös monet byrokraattiset asiat helpottuu avioliiton myötä. Siltikin vaikka asiasta on jo pidempään puhuttu, on se jätetty taka-alalle muhimaan, haluttu lykätä edelleen. Ehkä naimisiin meno tuntuu niin aikuiselta ja jotenkin sellaiselta kaukaiselta ajatukselta, että ei me nyt sentään vielä. Yhtä utopistiselta kyllä kuulosti pitkään tuo vauvankin tulo vaikka sekin on nyt käymässä toteen.

Kaikesta jahkailusta huolimatta marras-joulukuussa ajateltiin että voisi laittaa paperiasiat kuntoon. Sen enempää ei kuitenkaan asiaa pohdittu että miten, missä ja milloin mahdollinen vihkiminen voisi tapahtua. Jätettiin siis taas asia hautumaan mutta otettiin tarvittavat paperit mukaan joululomalle Alppien juurelle saadaksemme taas lisää tarvittavia papereita. Yhtäkkiä alkoi kypsymään ajatus siitä että mitä jos mentäisiinkin naimisiin täällä ennen kotiinpaluuta. Niinpä paikallinen maistraatti pisti tuulemaan ja hääpäivä onkin nyt sovittu jo ensi viikolle! Edellisessä postauksessa vihjaisin että saatan pian rouviutua mutta silloin ei käynyt mielessäkään että se tapahtuisikin näin nopeasti.

Meidän häät siis järjestyy lopullisesta päätöksestä alle viikossa. Jännää mitä kaikkea sitä yhtäkkiä pitääkin ajatella ja päättää! Kaikkea sellaista mitä ei oltu ajateltu ollenkaan. Kutsuttiin nimittäin miehen sukua vihkimiseen ja hehän alkoivatkin heti tuumasta toimeen. Itse tässä lähinnä on antanut asioiden tapahtua ja mennyt vaan mukana. Nyt minulle on varattuna kampaaja, meitä on käytetty ostamassa sopivat vaatteet ja sormuskaupoillakin, vaikka päätettiin sitten että hankitaan mieluisat ajan kanssa. Ravintola on varattuna ja pitäisi vielä pohtia että halutaanko musiikkia vihkimisen yhteyteen vai ei. Tuleva anoppi sai minut vakuutettua siitä että ilman sukkia ei vihille astella. Olisihan se ehkä aika säädytöntä, myönnetään. Olin jollain tasolla valmistautunut myös täällä vihkimiseen sillä toin Suomesta mukanani tilaisuuteen sopivat kengät. Ne ovat tällä hetkellä kyllä sattuneesta syystä miltei liian pienet ja sillä ajattelin että mitään sukkia ei tarvita. Pääni kääntyi kuitenkin ja eiväthän ohuet sukat tosiaan paljoa tilaa vie. Ihan vähän harmittaa että ketään oman puolen sukulaista tai ystävää ei nyt paikalla ole, mutta toisaalta jos oltaisiin Suomessa menty vihille, niin todennäköisimmin olisi se tehty ihan kahdestaan. Nyt tuntuukin ihan mukavalta että paikalla on meidän lisäksi muitakin iloitsemassa. Ja joka tapauksessa järjestetään myös jotakin pientä juhlaa sitten kunhan ollaan päästy kotiin. Suomen läheisillehän asia tulee pääosin aika yllätyksenä, minusta on jostain syystä kiva kertoa ja yllättää vasta jälkikäteen. Olen muuten lähipäivinä ollut aika itkuherkkä joten saapa nähdä minkälaiset purot sitten tuona tärkeänä päivänä virtaakaan!