Hää- ja mahakuulumiset

Olen todella paljon halunnut kirjoittaa jo aiemmin mutta tuntuu että pää on jotenkin ihan pyörällä eikä pysty keskittymään oikein mihinkään. En ole jaksanut kunnolla paneutua viime aikoina edes lukemaan seuraamiani blogeja ja se on jo jotain..! Taisi mennä pää vähän sekaisin siitä naimisiinmenosta. Niin, nyt olen siis rouva ja viimeinkin mieheni vaimo! Hääpäivä oli ihana vaikka tosiaan aika pikahäät olivatkin.

Aamupäivä meni kampaajalla, samalla minut myös meikattiin ja lakattiin kynnet. Muistuttelin itseäni säännöllisin väliajoin siitä että minkä vuoksi sitä nyt oikein olenkaan tuollaiseen hemmotteluun päässyt. (Kampaajalla käynti ei nimittäin kuulu perusrutiineihini. Yleensä joku tuttu leikkaa vähän latvoja kun kuontalo alkaa näyttää aivan liian epätoivoiselta. Värjäyksen hoidan useimmiten itse, hennalla lääräten.) Kun laitoin vielä valitsemani vaatteet päälle niin näytin itseni näköiseltä morsiamelta! Juhlava mutta ei kuitenkaan liian hieno. Olin siis lopputulokseen hyvinkin tyytyväinen. Kaunistautumisen jälkeen olikin sitten aika siirtyä maistraattiin. Minulle oli järjestetty yllätyksenä morsiuskimppu! Aika hieno sellainen mutta minua oli selvästi ajateltu väreissä. Ensiksi vähän nolotti, kun ajattelin että eihän sellainen ”hienostelu” ole yhtään minua. Sitten salaa itseltänikin olin kuitenkin tyytyväinen että minulla sittenkin oli ihan oikea morsiuskimppu! Jotain aika perinteistä.

Puhe maistraatissa oli kaunis ja kohta oltiinkin jo mies ja vaimo. En itkenyt. Paitsi siinä kohtaa kun eräs mieheni sukulaisista esitti laulun ja tiesin että laulun valinnassa miehellä oli minun tietämättäni ollut näppinsä pelissä. Minun mies. <3 Se joka ei ikinä ole mitenkään erityisen romanttinen ja sitten häissä yllättää. Ihanan herkkä hetki.

Herkistymisen jälkeen oli aika kirjoittaa tarvittavat paperit alle. Olin pöhkö enkä ollut ollenkaan harjoitellut uutta nimeäni! Mikä sotkukasa siitä tulikaan. En ole edelleenkään tarvinnut allekirjoitusta vielä juuri mihinkään joten harjoittelu jatkuu. Vanhalla nimellä allekirjoitus oli niin kävevän lyhyt ja ytimekäs että nyt tuottaa vaikeuksia keksiä joku yhtä näppärä. (Ongelmansa kullakin.) Maistraatin jälkeen mentiin viereiseen ravintolaan syömään. Ruoka oli oikein hyvää, kaikki olivat tyytyväisiä annoksiinsa ja muutenkin onnellisia ja iloisia. Jälkiruoaksi oli kakkua, ihan ”oikeaa” hääkakkua! Taas minut yllätettiin, anoppi oli nimittäin tilannut kakun jossa oli meidän nimet päällä. Vaikka en tosiaan tuollaisten hömpsötysten päälle ihan aina täysillä ymmärrä niin silti olin taas onnellinen ja iloinen. Jossain sisälläni asuu selvästikin joku joka sittenkin näköjään haaveilee kaikesta tuommoisesta, ohhoh. Yritän vain kieltää tuollaisen puolen itseltäni. Onneksi muut selvästi tietävät paremmin kuin minä. 😉

Mitä sitten kuuluu mahalle? Huomenna pyörähtää 28. viikko käyntiin. Nyt ollaan siinä kohtaa että näinä aikoina ollaan jo viimeisellä raskauskolmanneksella. Tällä viikolla kävin sokerirasitustestissä, ainakin täällä se tehdään kaikille 30+ odottajille. Edellisillasta piti olla syömättä ja juomatta (lasin vettä sai tuona aikana hörppiä). Aamulla menin labraan, otettiin kolme putkiloa verta ja sitten join sokerilitkun. Juoma ei maistunut juuri miltään, meni helposti alas muutamalla kulauksella. Sain lasillisen vettä ja piti odotella tunti seuraavaan näytettä varten. Ja viimeinen näyte otettiin taas tunnin päästä jonka jälkeen sai lähteä kotiin. Ei tullut huono olo eikä tullut mitään muitakaan oireita. Paitsi pientä närästystä. Onkin muuten närästänyt viime aikoina lähes joka päivä, enemmän ja vähemmän. Pitäisi tarkkailla aiheuttaako jotkut ruoka-aineet närästystä erityisesti. Onneksi sentään yöt ovat menneet kuitenkin närästyksettä. Testin tulokset saan ensi viikolla neuvolakäynnin yhteydessä.

Vähitellen taas vauvan tulo muuttuu todemmaksi, vaikka en kyllä vieläkään ihan kokonaan ymmärrä että yllättävänkin pian sylissäni tuhisee pikkuinen nyytti. Ihan oikea elävä ihminen! Varmaan olen tätä jo ihmetellyt aiemminkin. Maha on nyt viime aikoina tehnyt kasvupyrähdyksen ja itsellänikin on jotenkin parempi olo. Ei pelkästään kokoajan sellainen valasmainen tunne, vaan että nyt olen kauniisti raskaana. Ehkä aiemmin mahan kanssa tuntui ainoastaan siltä että on lihava, mutta nyt sen selvästi näkee itsekin että raskausmasu se on. Pikkukaveri tuntuu olevan aika vilkas ja voimakas, useasti päivässä laittaa äiskän lähes heilahtelemaan liikkeillään. Joulun aikaan saatiin hirmuinen kasa vaatteita pikkuiselle ja olen siihen sitten tehnyt vähän täydennystä. Vaunuasiaa ei edelleenkään ole juuri mietitty… Tässähän saattaa jo kohta tulla pieni kiirus! Synnytys ei vielä ole juurikaan käynyt mielessäni, vaikka ihmeekseni olen mielessäni vähän valmistautunut jo siihenkin että vauva voi käytännössä päättää tulevansa päivänvaloon hetkenä minä hyvänsä. Mitään sellaista ei ole kyllä ilmassa mutta eihän näistä koskaan tiedä.