Hankintoja ja lisää hankintoja

Joka postauksessa varmaan ihmettelen kuinka aika juoksee niin (liian) nopeasti. Nyt huristellaan jo 32. viikolla ja kyllä tässä tosiaan alkaa jo tuleva synnytys pyörimään enemmän ja vähemmän mielessä. Kuukauden päästä olen jo jäänyt äitiyslomalle, voi hurja! Edelleenkin näkisin ihan realisitisena että vauva voisi olla täällä jo vaikka silloin. Tietenkään en toivo että niin käy, eikä edelleenkään mitkään merkit siihen viittaa. Viime viikolla käväistiin neuvolassa, kaikki oli normaalisti eikä siellä nyt ollut sen kummempaa asiaa. Sf-mitta oli 27 cm eli pari senttiä oli kasvanut edelliskerrasta ja menee siis keskikäyrillä. Minun painoni huitelee edelleen siellä käyrien yläpuolella vaikka ihme ja kumma en tunne itseäni niin painavaksi ja isoksi kun vaaka näyttää. Hyvä näin niin ei tule asiaa liikaa mietittyä. Mainitsinkohan tästä jo, mutta äitini on kuulemma saanut molemmissa raskauksissaan kaksikymmentä kiloa, jotka ovat sitten imetyksellä kadonneet joten toivon että minullekin käy sitten niin. En toki toivo että painoni ehtii nousta ihan niin paljon mutta nähtäväksi jää.

Neuvolantäti oli tällä kertaa se meidän ”oikea” täti ja arveli vauvan olevan pää alaspäin. Puhuttiin synnytysvalmennuksesta ja hän ehdotti että meidän kohdalla ehkä olisi paras jos vain lainattaisiin neuvolalta synnytysvideo jota voitaisiin kahdestaan kotona katsoa. Valmennus kun olisi suomeksi niin mieheni ei luultavasti paljoa siitä saisi irti. Täällä ei pääse sairaalaan etukäteen käymään tutustumiskäynnille mutta videolla kuulemma näytetään mistä ovesta mennä sisään ja niin edespäin. Ensi viikolla on taas neuvola ja saadaan uusi neuvolantäti kun ollaan nyt muutettu ja silloin selviää miten valmennuksen kanssa käy. Ollaan joka tapauksessa menossa vielä parin illan synnytysvalmennukseen toista kautta joten eiköhän me saada ihan hyvät eväät tulevaa koitosta varten.

 

p1010116.jpg

Jännää huomata miten reissuhaaveilut ovat jääneet taka-alalle

ja vauva on vallannut ajatukset…

 

Pari viikkoa sitten tosiaan muutettiin ja ollaan laiteltu tätä uutta kotia. Tämä onkin sen verran suurempi ja erilainen kaiken kaikkiaan kuin edellinen että jouduttiin ihan tekemään huonekaluhankintoja! Onneksi on olemassa kierrätyskeskukset. Löydettiin samalla kertaa kirjahylly, sohva, laatikosto ja vauvanhoitopöytä. Näitä täällä sitten ollaan pyöritelty ja mietitty että mihin se vauvanhoitopöytä oikein olisi järkevintä sijoittaa. Muutenkin tässä on nyt ollut totuttelemista kun minä olen aina semmoinen vilukissa ja tämähän on tosiaan puinen rivitalo niin meinaa toisinaan vähän kylmä olla. Pattereita ei viitsi ihan täysillä pitää ja ei olla saatu vielä puita kaakeliuunin lämmittämiseen vaikkakin asia on kyllä vireillä. Aikamoinen ero vaan siinä kun edellisessä asunnossa jopa minä pystyin pääosin olemaan pelkällä lyhythihaisella ja nyt saa sitten laittaa pari pitkähihaista päälleen että pärjää. Tietenkään asunnossa ei kuuluisi olla noin lämmin ja tiesin kyllä tämän ”viluriskin” puutalosta haaveillessani. Minusta lämpö lisää kuitenkin kodikkuutta mutta toisaalta on se ihanan tunnelmallista kyyhöttää viltin allakin lämmitäkseen.

Mahan kanssa on tässä ollut kaikenlaista pientä uutta. Aika hassun söpöä on se kun vauvalla on hikka! Eihän sitä meinannut ensin tajuta että mitä rytmikästä menoa se nyt pitää mutta sitten tajusin. Mieskin sai jo kokeilla että miltä hikottelu tuntuu. Aamuisin täytyy näköjään syödä aika nopeasti tai muuten voi tulla heikko olo. Aiemmin on mennyt heräämisestä pari tuntia kevyesti ennen kuin on syötävä. Muutenkin tuntuu että säännöllinen syöminen päivän aikana on nyt tärkeää, vaikka ei olisi edes nälkä. Kokoajan pitää siis sopeutua uuteen. Lähipäivinä kävellessä on painanut nivusiin ja kävely on välillä aika inhaa. En myöskään saa liikaa puuhastella kotona vaan maha tuntuu painavalta, painaa inhottavasti ja silloin ei auta kuin istua vaan ja hengähtää. Aikamoista lyllertämistä on myös rappuset yläkertaan, hyvä ettei happi lopu. Ehkä ihan viimeisillään joutuu siirtämään nukkumapisteen alakertaan väliaikaisesti. Nykyään joudun myös käymään vessassa useammin kuin aiemmin, tuntuu että vaikka rakko ei olisi kovin täynnä niin sen tyhjentäminen antaa enemmän kohdulle tilaa, olo ei ole niin täysinäinen.

Saatiin viimeinkin käytyä pienellä vaunukierroksella, hyvä me! Ei kyllä käyty kuin yhdessä kaupassa mutta heti jo auttoi vähän eteenpäin. Haluaisimme kevyet, pienikokoiset vaunut ja sellaiset joilla voi ajella mukulakivillä näppärästi. Tarkoittaa siis sitä että etupyörät saisi olla kääntyvät. Tuolla kaupassa parhaiten näitä toiveita vastasi Baby Jogger City Versa. Runko meni myös todella pieneen kasaan eikä kokonaisuus tuntunut kovin painavilta josta plussaa. Olen nyt yrittänyt katsella hintoja käytettynä nettikaupoista mutta kovin paljon noita rattaita ei ole tarjolla. Tarkoitus on kyllä vielä kiertää kirppareilla katsastamassa ja kysellä vähän tutuilta, mutta toisaalta olisi kiva saada juuri tietyillä ominaisuuksilla varustetut vaunut. Toki aiotaan myös vielä käydä uudestaan ihan tuliterien vaunujen kaupoissakin. Alkaa vaan tuntua että tässä saattaa kohta jo tulla pienen pieni kiirus. Ei muuten oltu itse mietitty juuri ollenkaan vauvansänkyä mutta sitten ystävien kautta saatiin lähes ilmaiseksi pinnasänky niin onpahan nyt sekin sitten hankittuna.

 

p1010125.jpg

…mutta kyllä näitä reissukuvia silti mielellään fiilistelee.

Auringonlaskun aikaan Thaimassa.

 

Eräänä päivänä innostuin myös viimeinkin hankkimaan ymmärtämystä kestovaipoista. Liityin Facebookissa kaikenmaailman kestovaippa-ryhmiin ja parin päivän sisään tein muutamat kaupatkin. En vieläkään ymmärrä noista juuri mitään mutta nyt meillä on kasa Imse Vimsen flanelletteja ja kuoria ja joitakin yksittäisiä muita vaippoja. Kuulemma sopivat vaipat löytyy vasta kokeilemalla joten tekisi kyllä mieli hankkia lisääkin eri vaihtoehtoja. Toisaalta meidän on tarkoitus yrittää vaipattomuutta joten kauhealle kasalle vaippoja ei välttämättä ole tarvetta. Käytännössä olen siis ajatellut asiaa niin että vauvalla on kyllä vaippa ainakin alkuun jatkuvasti mutta viedään sitten häntä pöntölle säännöllisin väliajoin ja kokeillaan miten käy. Tämäkin on kyllä näitä asioita mistä ei oikein etukäteen voi tehdä päätöstä vaan vain haaveilla pikkuisen. Täällä on siis vähitellen aloitettu valmistautumaan vauvan tuloon ainakin tarvikkeiden osalta, vaikka paljon on vielä mietittävää. Jossain suositeltiin että sairaalakassi pitäisi pakata jo 28. viikolla että pitääkö sitäkin nyt sitten jo alkaa pähkäilemään… Huhhuh!

Kylläpä tätä asiaa nyt näyttikin olevan vaikka ensin ajattelin että oikein mitään kirjoitettavaa ei ole. Voisi ehkä yrittää laittaa näppäimistön soimaan vähän useammin, edes kerran viikossa. Täytyy kyllä sanoa, että silloin kun palstan aloitin, niin luulin että mielessä olisi paljon useammin kirjoitettavaa. Varmaan tämä hyvin edennyt raskaus ei vaan kirvoita niin paljon ajatuksia kuin silloin jos olisi enemmän ongelmia matkassa mukana. No, mutta täällä Lilyssä on niin ihanaa saada vertaistukea niin täällä pysytään vaikka kirjoittelutahti olisikin vähän laiskaa.

 

 

suhteet oma-elama

Laiska äiskä ja kehon kuuntelemisen vaikeus

Olen perusluonteeltani aika laiska, erityisesti mitä tulee liikkumiseen. Syksyllä intoilin siitä, kun personal trainer sai minut houkuteltua mukanaan kuntosalille ja olen edelleen tuosta päätöksestä erinomaisen iloinen. Silloin tulikin salilla/jumpilla käytyä säännöllisesti ja olin hyvin innoissanni siitä että kerrankin onnistun liikkumaan säännöllisesti. No, sitten tuli joululoma ja piiitkä tauko urheilusta. Tauko näyttää jatkuvan edelleen, vaikka on tässä kotona tullut möllöteltyä jo reilu pari viikkoa eli salille olisi sinänsä helppo mennä. Mutta kun se ei oikeastaan olekaan yhtään helppoa! Ei minulle, ei nyt kun maha on kasvanut enemmän ja näytän tosiaankin raskaana olevalta ja minusta tuntuu hirvittävän epämukavalta mennä salille puhkumaan muiden joukkoon. Tuntuu jotenkin typerältä ja sellaiselta ettei se ole minun paikkani nyt tällä hetkellä. En ole koskaan tuntenut kuuluvani salille, mutta nyt ehkä vielä vähemmän. Jollain tapaa kai hävettää kun ei ehkä pystykään enää tekemään kaikkea mitä haluaisi, eikä näytä siltä kuin muut. Tiedän että nämä on vain pääni sisäisiä typeriä juttuja eikä todella pitäisi välittää siitä mitä muut ajattelee salilla treenaavista raskaana olevista naisista. Itseni mielestä se olisi vain hienoa jos jonkun siellä näkisin kyseisessä tilassa, myös silloin kun itse en ole raskaana. Vaan kun en näe, tunnun olevan kertakaikkisen ainut. Olisiko siis perustettava liikuntakeskus vain odottaville äideille..?

Tällä hetkellä minun on myös hirvittävän vaikea kuunnella mitä kehoni minulle yrittää viestittää. Esimerkiksi mikä on tarpeeksi huono tai epämukava olo olla lähtemättä liikkumaan, mihin vetää se raja? Kävin kävelyllä ja koko pienen matkan alavatsalla oli epämukava painava olo ja pääsipä vielä vessahätäkin yllättämään. Ei siis mikään paras lenkki. Neuvolassa lääkäri sanoi että jos ei tee kipeää niin antaa mennä vaan! Mutta miten sitten itse ymmärtää se tarpeeksi vähän epämukavan ja kipeän välinen ero? Tai erottaa sitten se oma laiskuus toisenlaisesta, oikeammasta epämukavuudesta. Olen aika hukassa. Välillä todellakin mietin että onko se se laiskuus siellä pohjalla joka kuitenkin sen epämukavan olon tekee, varsinkin vaikka tuommoisessa kohtaa kun en tunne kuuluvani esimerkiksi sinne salille vauvamasuineni.

Olen nyt kerran käynyt äitiysjoogassa ja siellä mieleni lepäsi. Ei tarvinnut rehkiä liikaa, sai reilusti olla yksi muista ja tehdä ihan omaan tahtiin ja pitää taukoja tarvittaessa. Silti joogaaminen tuntui hyödylliseltä, oli kotoisa olo ja muutenkin hyvä. Lisäksi tunneilla valmistaudutaan myös synnyttämiseen ja opetellaan esimerkiksi synnytyslaulua. Kaikenkaikkiaan kurssi tuntuu siis sellaista mistä minä pidän. Toisella kerralla ennen joogaan lähtöä minulle tuli huono olo ja jäinkin sen vuoksi kotiin lepäämään. Jäin taas miettimään että voiko sisäinen laiskuuteni johtaa huonoon oloon eli osaanko siis kehittää itselleni tällaista jos jotain epämukavaa (eli lähinnä kotoa poistumista) on tiedossa ja niinpä loppuillan mollasin itseäni kun en päässyt joogaamaan. Ihmettelinpä vielä kun mielestäni ihan nautin joogasta edellisellä kerralla että miksi nyt kävi näin. Eniten nyt kuitenkin kismittää se, että en osaa tarpeeksi kriittisesti kuulostella itseäni vaan tuntuu että saatan luovuttaa liikunnan suhteen aivan liian helposti. Toisaalta nyt kai on se aika kun se pitäisi itselleen salliakin? Ja toisaalta sitten taas nyt on se aika kun liikunta tekisi todella hyvää kuten raitis ilmakin. Uhhh, miksei sitä vaan voisi olla rauhassa eikä miettiä kaikkea ihan liikaa.

Kaikkien edellä mainittujen mietintöjen lisäksi tänään on supistellut niin monta kertaa ettei tähän mennessä vielä koskaan. Tämä on siis nyt ihan uutta ja laittaa kyllä väkisinkin miettimään synnytystä, vaikka se ei mielessä vielä ole paljoa muuten pyörinytkään. Supistukset ovat sellaisia epämukavalta tuntuvia, ei tee varsinaisesti kipeää mutta ei nyt kovin kivaltakaan tunnu. Ei ainakaan taida enää tarvita epäillä että onko supistuksista kyse vai ei kuten joskus syksyllä mietitytti. Ihmettelen kyllä sitä että välillä menee siten että kun istuu niin ei mitään ja heti kun nousee pystyyn niin maha on heti ihan pinkeänä. Taitaa taas siis ilta kulua lähinnä sohvan syleilyssä.

 

 

suhteet oma-elama