Taisin vuoden vaihteessa mainita siitä että minulla on ihan pienesti muuttokuumetta päällä. Olen koko aikuisikäni asunut keskustassa joten haaveissani siintää vähän luonnonläheisempi paikka ja parvekkeellinen asunto. Meillä ei tässä nykyisessä nimittäin parveketta ole ja ajattelin että vauva voisi raittiissa ilmassa nukkuessaan saada hyvät unet. Pohdin että jos käy vaunulenkillä ja vauva nukahtaa, miten hoitaa parvekkeettomassa asunnossa unien jatkuminen..? Täyspukeissa vaunuissa uni ei varmaan maistuisi, mutta riisuminen pientä herättämättä ei varmaan onnistuisi myöskään. Arvelenpa myös ettei äiskä jaksaisi aina olla vaunuttelemassa koko unien ajan. Joten helppo ratkaisu tähän olisi tietenkin parveke, ulkoa tullessa vaan vaunut suoraan parvekkeelle ja vauva jatkaisi tyytyväisenä uniaan (sellaista mahdollisuuttahan ei ole että pieni heräisi vaunujen pysähtymiseen). No, tietenkään en etukäteen voi tietää missä ja miten vauva nukkuu parhaiten mutta jotenkin uskoisin että raittiissa ilmassa mahdollisimman usein nukkuminen tekisi terää. Noiden pienten kriteerien varjossa siis yritin pohtia että millä alueella haluaisin asua mutta en kuitenkaan tiedä paikkakuntani alueista juuri mitään. Mihin sitä sitten oikein osaisi muuttaa, miten voisi etukäteen tietää onko joku tuntematon alue sopiva juuri meille. Sitäpaitsi keskustan liepeillä on ollut tähän asti niin mukava asustella niin miten sitä osaisikaan asua jossain vähän kauempana.

Tulin sitten pähkäilyineni sellaiseen tulokseen että tässä nykyisessä ihanassa asunnossa on kuitenkin ihan hyvä. Että jos mikään alue ei oikein tunnu nyt kunnolla kolahtavan niin mietitään rauhassa. Ja jos jotain sattuu tulemaan kohdalle niin katsotaan sitten eteenpäin. Olin päätökseeni hyvinkin tyytyväinen mutta ihan vähän sen jälkeen katsoin kuitenkin taas toisella silmällä asuntopalstan ilmoituksia. Huomasinkin pian viestin aivan ihanan (ellei jopa täydellisen) kuuloisesta asunnosta. En ollut kyseistä aluetta miettinyt asuinalueena lainkaan, sillä alue on taas ihan keskustan tuntumassa. Ei siis juurikaan luonnonläheisempi kuin tämä nykyinenkään. Mutta kyseessä olisi juuri sellainen haaveideni pieni asunto jollaisesta olen unelmoinut jo pidempään. Puinen talonpätkä ihanalla idyllisellä alueella ja juuri sopivan kokoinen meille! Lisäherkkuna vielä ihan oma sauna ja kaksi kerrosta. Parvekkeen korvikkeena asunnosta tultaisiinkin suoraan ihanalle sisäpihalle, siinähän jos jossain sitä vauvan kelpaisi uneksia! Asumiskustannuksetkaan eivät nousisi juuri nykyistä suuremmaksi joten en kauaa miettinyt kun otin jo yhteyttä vuokraisäntään. Seuraavana päivänä päästiinkin jo näyttöön ja vaikka asunnossa oli paljon mahdollisia tulevia vuokralaisia meillä kävi todellinen tuuri. Puoli tuntia näytön jälkeen selvisi että asunto on kuin onkin meidän! Päätös siis syntyi taas aika vauhdikkaasti, aivan kuten meidän hääpäätöskin. Mutta tälläinen spontaani toiminta taitaa sopia meille aika hyvin. Ensi kuun aikana päästään sitten vähitellen muuttamaan, onkin aivan ihanaa päästä rakentamaan pientä oikeata kunnon pesää meidän pikku perheelle. Voi että kuinka odotankaan sitä kutkuttavaa tunnetta kun vähitellen tutustuu omaan uuteen kotiinsa, tavarat löytävät paikoilleen ja oppii taas käymään erilaisessa lähikaupassa. Hihi, pieniä elämän jännityksiä ja iloja nämä.

Aika parasta jos oman (tilapäis)kodin terassilta on tällainen näkymä. Sri Lanka.

—

Tällä viikolla oli ensimmäinen neuvolalääkäri. Sokerirasituksen tulokset olivat ok, niinkuin kaikki muukin. Sf-mitta näytti 25 cm eli käyrillä mennään, vauva näyttää kasvavan tasaisesti (ja minä myös). Käytiin voimavaralomakkeet läpi ja miestä haastateltiin alkoholin ja tupakan käytöstä. Kohdunkaulalla ei ollut tapahtunut mitään muutoksia ja hyvä niin. Juuri neuvolaa edeltävänä iltana illalla sänkyyn mennessäni olin ensimmäistä kertaa varma että supisteli. Alavatsalle tuli epämukava, puristava tunne ja kohtu tuntui kovalta. Pienen ajan päästä helpotti. Tuon jälkeen onkin kyllä joka ilta supistanut pari kertaa, mahtaisikohan lantionpohjanlihasten treenaamisella olla asiaan pientä vaikutusta..? Olen nimittäin niitä nyt yrittänyt iltaisin vähän vahvistaa. Ainut negatiivisempi löydös neuvolassa oli alkavat peräpukamat. Mitään pahempia oireita ei ainakaan vielä ole, mutta ovat näkyvissä. Yritän niitä nyt rasvailla ehkäisevällä voiteella, toivotaan että auttaa. Täytyy myöntää että neuvolassa kyllä punastelin pukamista kysyttyäni ja niitä tutkittaessa. Sisätutkimukset eivät ole kovin mieluisia, mutta nyt tiedän ettei se tunnu kovin luontevalta antaa tutkia peräpäästäkään. Mieskin sai tuossa tutkimusten aikana vähän karaistusta synnytystä ajatellen kun joutui seisomaan tutkimuspöydän ”antavalla” puolella. Vaikka hän meinaa kyllä että synnytykseen jos on tultava, niin henkisenä tukena voi olla mutta itse tapahtumaa ei halua nähdä. Ymmärrän kyllä vaikka toisaalta epäilen että tilanteessa saattaa mieli muuttua, riippuen toki siitäkin miten kaikki etenee. Mutta itse olen ainakin niin utelias että varmaan uteliaisuus lopulta voittaisi. No, mutta taas jotenkin oppi lisää kehostaan, itsestään ja muistakin. Että kun on raskaana niin pitää vaan antautua vaivoinensa muiden käsiin ja kaikki näistä vaivoista on kuitenkin aika luonnollisia ja asiaan kuuluvia vaikka itselle saattavat vähän nolostusta aiheuttaakin.

P.S. Huh miten tekstin tuottaminen on joskus sitten niin vaikeaa, niin vaikeaa! Olen tätä postausta muokkaillut useampana päivänä ja millään sanat ja lauseet eivät meinaa ottaa mieleistä muotoaan. No, nyt en jaksa enää vaan julkaisen!