Täällä on nyt sitten ensimmäinen neuvola takana. Oli hassua mennä sinne neuvolaan miehen kanssa, istuttiin penkillä ja sitten huomattiin että kaikki muuthan tassuttelevat pelkissä sukissa. Naulakosta takkien takaa löytyi kuin löytyikin pieni lappunen jossa kengät kehotettiin ottamaan pois. Huone oli täynnä leluja ja pieni pellavapäinen tyttö istui ja leikki parkkitalolla. Toinenkin pariskunta paljastui ensikertalaisiksi, sillä heillekin näytti tulevan yllätyksenä kenkien poisottaminen. Tuntui kyllä niin epätodelliselta istua siellä odottamassa, se ei ollut yhtään meidän elämästä, niin kummallinen tilanne.

Ihmettelen vieläkin että ensimmäisessä neuvolassa ei edes testata sitä että onko raskaana, vaan uskotaan tulevan äidin sanaan. Hänelle saattaisi tulla kuitenkin parempi olo, jos siellä jollain tapaa testattaisiin raskaus, tavallaan lääkärin pakeilla asia tulisi kai todellisemmaksi. No kuitenkin, meidän neuvolantäti oli todella ystävällinen ja mukava, kyseli taustoista, ja oikeastaan kaikki tiedot sen esitietolomakkeen mukaan joka piti sinne mennessä olla mukana mutta jota ei kuitenkaan tarvinnut näyttää. Täti mittasi verenpaineen ja patisti puntarille, jutusteli kaikenlaista. Mukaan käynnistä lähti pinkka vauvalukemista. Seuraava kerta onkin sitten jo yhdistelmäseula. Silloin julkisen puolen kautta saa vasta ensimmäisen kerran tietää että onko sikiö ylipäänsä olemassa, kuinka pitkällä raskaus on ja sikiöiden lukumäärän. Ultra tehdään emättimen kautta, mitataan niskaturvotus ja otetaan verinäyte. Yhdistelmäseulalla pyritään havaitsemaan Downin oireyhtymää tai joitakin muita vaikeita kehityssairauksia. Seulonta on vapaaehtoista mutta meille oli jotenkin heti itsestään selvää että osallistutaan vaikka toisaalta en ole kyllä osannut vielä yhtään miettiä sitä että jos tuloksista löytyykin jotain.

Mies ei pääse tuonne yhdistelmäseulaan mukaan ja niinpä sitten päätimme mennä yksityiselle ultraan. Siellä se pikkuinen kellui, polski ja pyöri! Yksi sikiö siis löytyi. Lääkäri sanoi että näyttää hyvinvoivalta ja normaalilta kaverilta. Viikotkin täsmäsivät kuukautisten mukaan laskettuna ja pituutta löytyi 18,4 mm. Kuvassa, joka saatiin mukaan, näkyy pää, kädet ja jalat. Ultra tehtiin emättimen kautta kun oli niin alkuraskaudesta kyse. Olin odottanut että sydänääniäkin voisi jo kuulla mutta kuulemma vasta ensi viikolla tai sen jälkeen. Ainakin nyt sitten tietää että siellä tosiaan on joku! Tosin ei tämä sen todellisemmaksi muutu vaikka kuvaa kuinka tuijottelisin. Milloinkohan sen ihan oikeasti tajuaa? Sitten kun tyyppi alkaa elämöimään tai kun maha alkaa oikeasti suurentua varmaan. Jo ennen neuvolaa muuten ehdin kertomaan asiasta siskolleni. Ultran jälkeen sai tietää tuleva mummo ja nyt sitten tietää jo pieni ystäväpiiri. Ensi viikolla olisi tarkoitus paljastaa laajemmin molempien suvuille. Kaikki ovat tähän mennessä olleet uutisesta onnellisia ja iloisia. 🙂