Jarrut vastassa

Joskus sitä vaan junnaa paikallaan, koska pelkää. Ei tartuta tilaisuuksiin tai pyritä elämässä sinne minne halutaan, kun “mitä jos” tyyppiset ajatukset kummittelee pääkopassa.

 

Mitä jos epäonnistun? Mitä jos tulen vihatuksi? Mitä jos tuotan pettymyksen kaikille?

 

Se tuntuu lamaannuttavalta. Kun ahdistus kietoutuu ympärille pakkopaidan tavoin ja sydän hakkaa itsensä ulos rinnasta, tuntuu se siltä, että maailma heittäisi paskaa päälle. Mitä jos tää eläminen ei vaan oo mun juttu?

 

En osaa vielä sanoa, mikä tähän auttaisi. Tekisi mieli laukoa filosofisia kannustuksia itselleen ja muille. Ehkä tämä postauskin alkoi sillä toiveella, että sitä kirjoittaessa tulisi jokin “valaistus” ja yhtäkkiä ei enää tekisikään mieli kaivaa itseään syvälle maan alle ja pysyä siellä.

 

Jotain on kuitenkin pakko tehdä. Tekemättä jättäminenkin on omalla tavallaan tekemistä, joten siinä on kai yksi ratkaisu.

 

(Tulihan se filosofointi sieltä jostain)

 

Tämän postauksen kirjoittaminenkin tuntuu vain junnaavan paikoillaan – ehkä siksi, että pelkään sen lopettamista. Pelkään yhteenvetoa. Pelkään sitä lopputulosta, ratkaisua, päätelmää – miksi sitä nyt haluaakaan kutsua – mitä tällainen kirjoitus yleensä pitää sisällään. Osittain, koska en ole vielä varma siitä, mikä sen kuuluisi olla. Osittain siksi, etten ole valmis kuulemaan sitä, minkä luulen sen olevan.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *