Hyvää ystävänpäivää

Meillä ei vietetty ystävänpäivää kotona, koska sen alkuperä on pakanallinen  (kuten melkein kaikissa muissakin juhlapäivissä, joita ”normaalit” ihmiset viettävät). Ystävänpäivän tavat juontuvat roomalaiseen Lupercalia-juhlaan, jolla kunnioitettiin Junoa, naiseuden ja hedelmällisyyden jumalaa, sekä Pania, luonnon jumalaa. Tuoreempi ystävänpäivään yhdistetty tapaus on Pyhä Valentinus, joka vihki nuoria pareja keisarin kiellosta huolimatta ja joka teloitettiin 14. helmikuuta. Riippumatta juhlan tarkoituksesta oli siis selvää, että sen juuret ovat pakanallisissa käsityksissä ja kristikunnan niin sanottujen pyhimysten joukoissa ja näin ollen olisi Jumalan silmissä huono juttu viettää sitä.

Mä pidän ystäviä tosi tärkeinä, vaikka ystävät ja kaverit onkin sellainen osa-alue elämässä, jossa koen olevani todella kömpelö. Olen luonteeltani aika ujo ja ilmeisesti vähän epävarma itsestäni, koska lähtökohtaisesti ajattelin pitkään, että miksi joku nyt mun kanssa haluaisi kaveerata. Tästä oon onneksi jonkin verran päässyt yli ja tajuan jo, että tuskin nyt kukaan miettii mitään negatiivista vaan siitä, jos oon mukava.

Mulla oli lapsena aika tiukat säännöt siitä, että kenen seurassa aikaa saa viettää. Vapaa-ajalla tuli tosi harvoin hengailtua muiden kuin toisten Jehovan todistajien kanssa, mutta niitä nyt onneksi oli muutama samassa koulussa ja jopa samalla luokalla. Koulussa oli paljon muitakin tyyppejä joista tykkäsin ja joita pidin kavereina, mutta niiden kanssa oli vaikeampaa rakentaa mitään kovin tiiviitä suhteita, kun pystyi viettää yhdessä aikaa lähinnä koulussa tai vähän salaa koulun jälkeen. Mistään yökyläilyistä tai jokapäiväisestä monen tunnin hengailusta oli turha haaveillakaan.

Välillä kadehdin sellaisia ihmisiä, joilla on olemassa paras kaveri lapsuudesta asti tai koulussa muodostunut ystäväporukka, jonka kanssa käydään mökkireissuilla ja vietetään tyttöjen iltoja. Satunnaisesta fomosta huolimatta oon tosi kiitollinen niistä muutamasta ystävästä, joita mulla on. Ne ei ehkä oo olleet kauaa mun elämässä, mutta tiedän että ne tulee olemaan. Tiedän, että aina tarvittaessa ne on olemassa mua varten. Se on musta tärkeintä.