Sunnuntai viboja
Sunnuntai, maanlaajuinen lepopäivä ja sen kunniaksi ajattelin hieman avata salaista arkkuani ja kirjottaa tämän päivän fiiliksiä.
Minulta kysyttiinkin tänään miten aion syödä ennen dieettiä? Tätä täytyykin ehkä hieman pohjustaa jotta ymmärrätte mistä ihmeen dieetistä höpötän.
Olen mahdollisesti siirtymässä dieetille noin 2 viikon kuluttua ja tavoitteenani on pudottaa ”puoli kiloa, viikko tahtiin”. Mikä ilmeisimmin on aivan realistinen tavoite, eli noin 5kg, 10 viikon aikana. Saahan sitä enemmänkin lähteä mutten halua kitukiloja takaisin heti dieetin päätyttyä.
Diteetti on 10 viikon rypeämä jolloin yritän polttaa mahdollisimman paljon rasvaa ja säästää mahdollisimman paljon lihasta. Dieetin jälkeen palaan normaaliin päivärytmiin ruokailuiden osalta. En toki ala syö herkkuja tai roskaruokaa, koska muutenhan kaikki tehty työ olisi turhaa. Siispä nostamme valmennuksessa pikkuhiljaa kalorimääriä lähemmäs normaalia kaloritarpeen tasoa, jolloin kalorivaje automaattisesti pienenee. Älkää pelästykö, en havittele langan laihaa olemusta, tahdon vain rasvamassaa pienemmäksi ja oloani kevyemmäksi.
Tässä hieman tulosta vuoden 2017 aherruksesta. Hirveä työhän siinä on mutta kyllä se palkitsee.
Mitäpä sitten syön ennen diettiä?
Mahdollisimman normaalia ruokaa. Olen ollut lähiviikkoina kipeänä jonka takia ruokarytmi on sekoittunut eikä preppejä ole tullut tehtyä. (Prepit ovat valmiiksi tehtyjä ruoka annoksia)
Normaaliin ruokailuun paluu voi ollakkin hieman haasteellista koska aiemmin söin aika paljon päivän aikana. Aamupalakin oli niin iso että isompikin mies kalpenee sen nähdessään. Viimeviikko taas mentiin mehukeiton voimalla joten nyt otankin ruokailun suhteen aivan päivä kerallaan ja annos annokselta, vähän tunnustellen miten vatasalaukku alkaa taas vetämään. Ruuat yritän pitää mahdollisimman puhtaina ja ohjeiden mukaisina. Saatan hieman kyllä herkutella ennen dieetin alkua.
Siitä tulikin mieleen, käväisin tänään vanhemmillani kerjuulla ja sain aivan älyttömän hyvää ”bullet porkkia”, perunoita ja raikasta salaattia. Voi kun voinkin todeta että on se itse tehty ruoka niin hyvää, ”rakkaudella valmistettu”. Jälkkäriksi olikin makean herkkua, ”ei kerrota valmentajalle” mutta pala kakkua lipsahti suuhuni.
Seuraavan viikon aionkin ryhdistäytyä ja laittaa itse ruokaa. Taidanpas valmistaa muutaman päivän ruuat samalla, silloin ei tarvitse joka päivä kokkailla. ”Kätevää”. Sitten onkin monen päivän ruuat valmiina jääkaapissa eikä turhaan tarvitse miettiä ärsyttäviä kauppareissuja ja sitä ainaista kysysmystä ”mitä sitä tänään söisi?”.
Mukavaa sunnuntai illan jatkoa ! :)
– Johkya-