Uusi blogi, uusi minä

Syksy!! Mikä ihana ilma ja väriloisto! Rakastan syksyä niin paljon!! 

Tuntuu, että olen virtaa täynnä ja voisin tehdä vaikka mitä. Päätin, että aloitan uuden blogin ja aivan täysin puhtaalta pöydältä. Luulen, että jokainen miettii asioita eritavalla kun perheessä/suhteessa on sattunut jotain. Tai ehkä muuten on olo sellainen, että siitä puuttuu jotakin. Johtuu ehkä myös siitä, että yritän saada elämääni kultaiselle keskitielle ruuhkavuosien aikana. Paljon on kysymyksiä ja toivon saavani niihin vastauksen. Useat sanovat, että syksyn tullen he masentuvat. Tulee pimeää ja märkää. Totta! Mutta onhan kauniit kesäpäivät niin mahtavan hienoja. Luonto valmistautuu rankkaan talveen. Niin minäkin. Olen yrittänyt opetella löytämään huonoista asioista ainakin 1 hyvän asian. Se on muuttanut ajatusmaailmaani paljon. Kun tekee työtä kuoleman ja hyvinvoinnin kanssa, kotona odottaa uusi alkava elämä jolla vielä paljon opittavaa tässä elämässä. On tunteet välillä iloisia kuin surullisia. Me oollaan täällä vain hetki ja miksi me ei saataisi nauttia siitä sellaisena kun olemme tänne syntyneet. Päällimäisinä useilla tulee raha. ”Raha ei tuo rakkautta”- vanha sananlasku pitää paikkansa. Kun katsotaan lähempänä omia haluja ja mieltymyksiä, niin kyllä kaikki tulee omasta itsestään sisältä. Pitäisi vain opetella käyttämään sitä taitoa ja opetella nauttimaan niistä asioista mitä on. Pienistä asioista saadaan suuria. Pienistä palasista saamme itsemme näkyviin joka vaikuttaa varmasti jokaisen onneen. Pitääkö jotain aina elämässä sattua, että oppii hiljalleen arvostamaan pieniä asioita. Nyt tuntuu siltä, joten teen niin. 2 viikkoa sitten sattuneet tapahtumat laittoivat elämäni ajatukset uusiksi. Menetys, kaipaus, uusi elämä ja onnellisuus tulivat mieleen. Saako itkeä kun itkettää? Saako surra, vaikka on aikaa kulunut? Saako toivoa uutta elämää ja yrittää vielä tehdä siitä mieluinen minulle ja perheelleni? Oletko ollut tyytyinen elämääsi? Mitä korjaisit tai mitä tekisit toisin? Kerro 1 asia minkä näet tänään positiivisena asiana. Mulle sana on värit.

-Diidi

 

IMG_20181001_220617_171.jpg

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään