Äiti käy hengähtämässä
Juttelin eilen oman äitini kanssa, ja totesin, että nautin kotona olemisesta. Olen ollut sitä mieltä, että kotiäitiys ei ole minua varten, mutta nyt se tuntuu oikeastaan aika mukavalta. Etenkin siksi, että Muru sallii minulle hengähdystaukoja, mahdollisuuksia irroittaa itseni arjesta hetkeksi. On ihanaa, että hän ymmärtää tarpeeni päästä omille menoille ystävien kanssa ilman lasta. Muru itse on enemmän kotihiiri, ja tuulettaa päätään esimerkiksi tietokoneen parissa.
Minä kaipaan omaa aikaa. Mottoni onkin, että sen lisäksi, että olen äiti, olen edelleen myös Janika, 26 vuotta. Elän tiivistä perhe-elämää, mutta en silti halua unohtaa välillä olla ihan vain minä.
Viime viikonloppuna olen hengähtänyt oikein kunnolla, ja se on tulevaa joulunaikaa silmällä pitäen tosi virkistävä juttu!
Lauantaina suuntasin Turkuun tapaamaan AMK:n aikaista ystäväporukkaani, ”Ryhmä 3”:sta. Meistä viidestä Pirkanmaalla asuu enää kaksi tyttöä, ja loput kolme ovat tehokkaasti ripottautuneet ympäri Suomea ja rakentaneet elämänsä eri kaupunkeihin. Näemme silti aina välillä, ja juttu luistaa entiseen tapaan; ei tunnu yhtään siltä, että tapaamisten välillä saattaa joskus olla useita kuukausia.
Tällä kertaa tapaamisesta puuttui yksi ryhmän jäsen sairastumisen takia, mutta oli hienoa, että saimme sovittua yhteisen päivän tapaamista varten. Sopimiset pitää aloittaa ajoissa, ja vaatii sumplimista. Ihmekös tuo: meistä viidestä neljä on kolmivuorotyössä sairaanhoitajana. Minua ei kolmivuorotyö vielä rajoita, omat menemiset täytyy sovittaa vain perheen tarpeiden ja menojen mukaan.
Illan aikana söimme tacoja, joimme valkoviiniä, pelasimme pelejä ja vedimme jopa improa. Juttua ja naurua riitti, kuulumiset tuli päivitettyä puolin ja toisin. Menimme myös käymään Turun keskustassa yökerhossa nimeltä Aalto, joka oli aivan tupaten täynnä väkeä. Tanssilattialla mahtui maksimissaan vähän hytkymään musiikin tahtiin. Kiinnitimme huomiota erityisesti siihen, että kyseinen yökerho tuntui olevan erityisen suosittu miesten keskuudessa – liekö sitten näin pikkujouluaikaan miehet uskaltautuvat liikenteeseen enemmän?
Iltani päättyi hyvissä merkeissä Omenahotelliin, josta olin ottanut huoneen ystäväni S:n kanssa. Siellä me makasimme parisängyssä valkoisissa lakanoissa ja söimme kebabia sormin (tosi siististi!). Nukuin vain pari tuntia yöllä, mutta onneksi saavuin päiväuniaikaan kotiin, ja sain otettua pienet torkut ennen Myyn heräämistä. Kaikista uskomaton juttu tässä koko reissussa oli se, että lisälyöntini loppuivat kuin seinään viiden päivän jatkuvan tykyttelyn jälkeen!
Myystä erossa oleminen ei ole kamalan vaikeaa minulle, mutta kyllä se jossain tuntuu. Yleensä nautin omasta ajastani täysin siemauksin, mutta on kiva saada kotoa kuvia ja videoita poissaoloni aikana. Ja kotiinpaluu on aina ihana ja odotettu asia!
Kävin sunnuntai-iltana vielä toteuttamassa jokajouluisen traditioni, eli laulamassa Kauneimmat Joululaulut kirkossa. Oma joulumieleni on jotenkin hukassa tänä vuonna, mutta tuosta tapahtumasta olen useana vuotena käynyt sitä ammentamassa. Äitini tuli mukaan laulamaan, ja nautti kovasti kokemuksesta.
Olen siis todella ollut reissulla koko viikonlopun. Nyt jaksan rakentaa meille ihanan joulun, ja ensi viikonloppuna hiljentyä viettämään aikaa perheeni kanssa. Sitä odotellessa.
– Janika