Miksi me valitsimme subjektiivisen päivähoito-oikeuden?
Kun työni loppuivat elokuussa, pohdimme pienen hetken Myyn erinomaisesti alkanutta hoitouraa; jatkaisimmeko sillä tiellä vai jäisikö Myy kanssani kotiin. Pohdin hetken virikekerhojakin, mutta oikeastaan päätös jättää Myy osittaisille tunneille hoitoon oli todella helppo.
Jokaisella lapsella on subjektiivinen päivähoito-oikeus, joka tarkoittaa sitä, että vaikka lapsen vanhemmat/vanhempi olisi kotona, niin lapsi saa olla rajatun tuntimäärän verran hoidossa viikossa. Me olemme perhe, joka nauttii tästä oikeudesta. Myyn hoitotunnit ovat hieman laajennettuja, sillä tiesin jääväni keikkailemaan syksyllä; puhutaan siis työllä perustelluista tunneista.
Somessa näkee joskus aika ikäviä kommentteja ihmisistä, jotka vievät lapsensa hoitoon, vaikka olisivat itse kotona. ”En ole tehnyt lapsiani toisten kasvatettavaksi” on yksi kommentti, joka nostaa karvat pystyyn välittömästi. Julkisesta arvostelusta tulee ikävä olo, sillä äidit ovat nykyään avoimen vapaata riistaa sellaiseen. Pahimmalta tuntuu, kun arvostelu tulee toisen vanhemman suunnalta. Etenkin, kun kyseessä ei ole mikään lapsen kaltoinkohtelu, vaan ihan puhtaasti varhaiskasvatus. Tämän tien valitseminen nähdään joissakin piireissä niin, että lapsi laitetaan pois jaloista hoitoon, jotta äiti pääsisi vähän himaan höntsyilemään.
On hienoa, että joillakin on mahdollisuus pitää lapset kotona mahdollisimman pitkään! Silti on turha leimata tätä oikeutta käyttävää äitiä lapsensa hylkääväksi lomailijaksi, sillä syitä subjektiivisen päivähoito-oikeuden valitsemiseen on kourallinen jokaista äitiä kohti. Perheen sisäisiä tilanteita on miljoonia erilaisia! Toisille oikeus viedä lapsi hoitoon on sanoinkuvailemattoman suuri tuki arkeen, eikä kyseessä tarvitse olla edes mikään kriisiperhe.
Miksi me sitten valitsimme pitää Myyn hoidossa?
Jos olisimme irtisanoneet hoitosopimuksen edes kuukaudeksi, olisimme menettäneet Myylle tärkeän hoitopaikan. Varhaiskasvatuspaikat ovat tunnetusti kiven alla, joten uuden paikan saaminen ei olisi ollut yksinkertaista. Se olisi tarkoittanut päivähoitopaikan odottelua ja sen saamista mistä vaan kaupungin sisältä, uutta ryhmää, uusia aikuisia, uutta totuttelua. Juuri, kun Myy oli tottunut tähän nykyiseen paikkaan, joka sijaitsee meidän lähellä ja sallii meille mm. myöhäisemmät aamuherätykset.
Lisäksi tämä järjestely antaa minulle mahdollisuuden käydä tekemässä työtä keikkaluonteisesti, vaikka pääasiallisesti työttömänä kotona pyörinkin. Tämä myös antaa Myylle ikäistensä seuraa, monipuolista tekemistä ja erinomaista varhaiskasvatusta. Vaikka näitä on mahdollista antaa kotonakin eri tavoin, koen tämän silti rikastuttavan Myyn elämää tavalla, jota en itse yksin olisi osannut välttämättä tarjota.
Lähipiirissäni on toinenkin äiti, jonka lapsi käy hoidossa, vaikka hän on kotona. Heillä syyt päivähoidon valitsemiselle olivat toisenlaiset kuin meillä, mutta ihan yhtä pätevät (koska ilmeisesti tällaiselle pitää olla pätevä, perusteltu syy, huoh). Keskustelimme heidän päätöksestään, kun lapsi aloitti päiväkodin, ja tunnistin hänessä samoja syyllisyyden tunteita, mitä olen itsekin käynyt läpi. Tsemppasin ystävääni, sillä hekään eivät tehneet tätä päätöstä vain äidin höntsyilyn vuoksi, vaan lapsen etua priorisoiden ja huomioiden. Hyödyt tämän mahdollisuuden olemassaolosta ovat myös heidän lapselleen suuret.
Tänään vein lapseni hoitoon kello 8 aamulla. Hän ryntäsi minut halattuaan ystävänsä kanssa aamupuurolle, ja minä lähdin kotiin. Hoidossa on juteltu luonnon roskaamisesta ja he ovat tänään viemässä pari pulloa kaupan pullonkeräykseen. Siitä saa rahaa, joilla ostetaan pienet tikkarit. Minä syön rauhassa aamiaisen, siivoilen ja selaan somea. Lomailultahan tämä kuulostaa ja näyttää, mutta en koe asiasta huonoa omatuntoa, sillä tiedän, että lapseni viettää ihanan päivän hänelle tärkeiden perhepäivähoitajan ja hoitokavereiden kanssa.
JANIKA