Klo 2:45 pinnasängystä kuuluu: ”Äitiii!”

Blogi elää hiljaiseloa. Meitä väsyttää. Tänään piti tehdä blogipostaus meidän tuikitavallisesta arkipäivästä, mutta nukuttujen tuntien perusteella sekin idea on nyt lykätty hamaan tulevaisuuteen.

Kun puhutaan vauvavuoden koettelemuksista, usein ensimmäisten joukossa mainitaan valvominen. Valvot ja syötät yöt läpeensä silmät ristissä. Mutta harvoin puhutaan, että joudut valvomaan vielä vauvavuoden jälkeenkin: et ehkä kuitenkaan samalla kaavalla, samoissa määrissä. Valvominen muuttaa muotoaan.

Juttelimme juuri murun kanssa, että emme tajua, kuinka selvisimme vauvavuodesta hengissä. Muru heräsi kerran yössä syöttämään Myytä, vaikka kävi töissä ja koulussa! Muuten syötöt ja sylittelyt hoidin minä. Neljän kuukauden ikäisen yöhulinat olivat meille karu todellisuus, ja siitä eteenpäin valvominen pahentui. Lopulta päivät huudettiin väsyneenä ja ruokalakkoillen, koska yöt meni syömiseen ja seurusteluun. Myy heitti kaikki rytmit päälaelleen, joten päätimme kokeilla unikoulua. Ilmeisesti aika oli sille otollinen, sillä valvotut yöt olivat nopeasti ja kivuttomasti historiaa, ruoka maistui päiväsaikaan erinomaisesti ja lapsi oli tyytyväinen. 

Nyt, kun olemme saaneet nukkua yömme kokonaan jo pidemmän aikaa, yksikin valvottu yö tuntuu urheilusuoritukselta. Jostain tuntemattomasta syystä unettomat, itketyt yöt alkavat taas olla meillä enemmän sääntö kuin poikkeus. Rumba alkaa aamuyöstä itkahtelulla, tutin etsimisellä ja hyörimisellä. Itkahtelua esiintyy kasvavissa määrin: ensin pari kertaa puolen tunnin välein, sitten muutamasti 15 minuutin välein. Sitten se kasvaa jatkuvaksi huudoksi, omassa sängyssä raivoamiseksi, vanhempien sängyssä leikkimiseksi. Olen täysin aseeton tätä levottomuutta vastaan, ja se on uutta minulle.

Tekeekö Myy hampaita?

Voisiko Myyllä olla maha kipeä? Refluksia?

Auttaisiko syli?

Pitäisikö kokeilla särkylääkettä?

Jos annetaan juotavaa?

Otetaanko viereen?

Laitetaanko omaan sänkyyn?

Huutoöinä me neuvottelemme nämä kaikki läpi hiljaa. Vastausta ei ole. Sen verran olemme todenneet, että särkylääke ei auta. 

Levottomat yöt alkavat ja päättyvät aika samalla kaavalla. Levottomuus alkaa pian puolen yön jälkeen, klo 2-5 valvotaan, ja kaikki päättyy kuin seinään Myyn nukahtaessa omaan sänkyyn. Ja seuraava päivä venyy ja paukkuu, väsyttää. Ei jaksa tehdä mitään.

Jos valvottajana ovat ne pirun poskihampaat, niin saisivat tulla jo! Me halutaan nukkua.

– Janika