Siitä lähtien, kun meille rantautui auto, olemme harrastaneet kotimaanmatkailua ympäri Suomea. Matkailu on kivaa etenkin kesällä, ja täysin mahdollista myös pienen vauvan kanssa, kunhan siihen valmistautuu hyvin. Myyn kasvaessa roadtripit ovat selkeästi vähentyneet, koska taaperon hermot eivät meinaa kestää automatkoja, mutta välillä käymme lyhyillä päiväreissuilla jossain päin.

Tällä kertaa matkakohteena meillä oli Helsinki. Muru on pyörinyt siellä vähemmän, eikä Myykään ole usein ollut reissuilla mukana, mutta itselleni pääkaupunkimme on tuttu. Isäni muutti pääkaupunkiseudulle ollessani alle 10-vuotias, ja asui mm. Vantaalla, Rastilassa ja Kontulassa. Itse vierailin iskän luona usein, ja täten myös tutustuin Helsinkiin.

Koska pääkaupunkiseutu oli suuri osa elämääni monta vuotta, ikävöin sinne aina välillä. Meillä on siellä myös kourallinen taaperokavereita, eli hyvä syy aina välillä mennä käymään.

Metro on yksi asia, mitä Helsingistä ikävöin. Mielestäni se on äärimmäisen helppo kulkuväline, ja tämän takia käytänkin sitä aina kun mahdollista. En todellakaan uskalla ajaa autolla keskustaan, vaan mielummin jätän sen kauemmas (Kontulaan) liityntäparkkiin, ja hurautan metrolla rautatieasemalle. Se on niin vaivatonta ja ennen kaikkea ilmaista!

Tänään olimme sopineet treffit ystäväni ja hänen kahden lapsensa kanssa luonnontieteelliseen museoon. Museo oli selkeästi lapsiperheiden suosiossa, sillä eteinen oli täynnä lastenrattaita. Näytökset olivat mielenkiintoisia ja olisin mielelläni niistä nauttinut enemmänkin, mutta Myyn mitta täyttyi koko museon kanssa niin täysin, että jouduimme lopulta viemään keuhkojensa koko kapasiteetilla kirkuvan Myyn pois museosta.

Ulkona aikansa raivottuaan Myy nukahti niin syvään uneen, että nukkui tunnin ajan täysin liikkumatta rattaissa kun me kävelimme pitkin Helsingin katuja. Aiheutimme tänään varmasti pahennusta, mutta en jotenkin osannut hävetä Myyn massiivista raivokohtausta. Teimme tilanteessa kaikkemme Myyn rauhoittamiseksi, ja lopulta totesimme, että parempi lähteä pois koko paikasta.

Myyn nukkuessa teimme vähän etenemissuunnitelmaa shoppailua varten, mutta siitä ei meinannut tulla mitään, koska olin kuolemaisillani nälkään. Päätin käydä hakemassa Starbucksista kuuluisan Frappuccinon pahimman nälän taittamiseksi. Otin caramel frappuccinoni cream-versiona, ja täytyy sanoa, että kahviversio on ehdottomasti parempaa.

Yllätykseksemme Myy heräsi päiväunilta ollessamme Starbucksin jonossa, ja kiukutteli nälkäänsä, joten päätimme suunnata suoraan syömään. Olin etukäteen pyytänyt ruokapaikoista ehdotuksia tutuiltani, ja menujen perusteella päädyimme syömään Ateneuminkujalla sijaitsevaan MorriSon’s-ravintolaan.

Ruoka oli aivan taivaallisen hyvää! Muru otti King Kong -hampurilaisen, minä vuohenjuustohampurilaisen ja Myy sai kanakorin. Myös palvelu oli täyden kympin arvoista ja ripeää. Ravintola ei ollut kovin täynnä, sillä lounasaika oli juuri loppumassa, niin saimme syödä rauhassa. Hintatasokin oli erittäin maltillinen, joten kaikki meni aivan täysin nappiin ravintolavalintamme kanssa.

Myös Myyn mieliala koheni merkittävästi syömisen myötä. Olimme kuitenkin Murun kanssa aivan totaalisen poikki päivän koettelemuksista, joten päätimme typistää shoppailukierroksen vain tärkeimpiin kohteisiin, ja suunnata sitten metrolla takaisin autolle.

Pysähdyimme kotimatkalla vielä syömään, mutta koska Myy söi ravintolassa lautasen melkein tyhjäksi, hän ei jaksanut keskittyä ruokailuun. Mielummin hän näytti ohikulkeville ihmisille hienoja temppuja, kuten kuvassa näkyvän bravuurinsa, jalan noston. 

Hermoromahduksesta huolimatta reissu oli erittäin onnistunut. Kuitenkin kaikista kivoin osa roadtripissä on saapua pitkän matkan jälkeen omaan kotiin! Autolle plussapisteitä melkein ehjänä säilymisestä, ja Myylle pisteitä yllättävän kivuttomasti sujuneista automatkoista.

JANIKA