Myyn ollessa vähän vajaa puolivuotias iskin hänelle käteen kurkkusiivun. Ensiaskeleemme sormiruokailuun olivat keveitä ja innokkaita. Syöttötuolissa istui syömisestä innostunut ja rohkeasti uusia makuja maisteleva lapsi. Lapsen innostus tarttui myös meihin vanhempiin, ja aloimme keksiä lapselle sopivia ruokia. Saimme uusia ideoita melkein päivittäin, ja aloinkin pitää omaksi ilokseni myös Instagramissa tiliä sormiruokailuistamme (@tinydinnerplates). Viime kesänä kyseinen tili poiki jopa 10 viikkoisen yhteistyökampanjan ezpz-lähettiläänä!

Viime aikoina Instatili on ollut hiljaisempi, sillä vuoden iän jälkeen Myy on siirtynyt käyttämään yhä enemmän lusikkaa ja haarukkaa, sekä syömään samaa ruokaa minun ja murun kanssa. Tämän lisäksi meille on muuttanut kaksi uutta ruokaan liittyvää peikkoa: epäluulo ja valikoiminen! 

Olen ollut helpottunut siitä, että toistaiseksi ainoa Myylle epäsopiva ruoka-aine on ollut suklaa, jota tuollaisen pienen lapsen ei välttämättä edes tarvitse vielä syödä sen kummemmin. Alusta asti on kuitenkin ollut selvää, että punainen liha ei oikein Myylle maistu. Iän karttuessa on lakannut maistumasta myös kala, kana ja tuoreet kasvikset. Jos Myy saisi päättää, meillä syötäisiin vain pastaa eri muodoissaan. Ja juustoa. Ja karkkia, keksiä, ja ehkä kaikista eniten ”ba-baa”, eli banaania.

Uusien juttujen maistelu ei enää ole ollut erityisen tyydyttävää hommaa, koska Neiti Epäluuloinen ei välttämättä maista tarjottua ruokaa kunnolla. Olemme jääneet jumiin tylsään ”tuttujen ja turvallisten” ruokien kierteeseen. 

Eilen kuitenkin repäisin. Ostin granaattiomenan. Päätimme tutustua uuteen kaveriimme heti aamusta. Myyn mielestä kaveri, kuten tällä hetkellä moni muukin asia, oli ”nenä”.

Aluksi Myy esitteli Nenälle olohuoneen ja lelut, sekä koitti hieman haukata kovaa kuorta. Sitten otin itse Nenän käsittelyyn, ja perkasin siitä puolet kulhoon YouTuben neuvojen avulla.

Aamupuuron jälkeen istuimme yhdessä sohvalle ihmettelemään siemeniä. Itseäni hieman kammotti, sillä olen älyttömän allerginen melkein kaikille hedelmille. Olin etsinyt allergialääkkeet jo etukäteen hollille. Maistoimme, ja granaattiomenahan oli ihan älyttömän hyvää! Myy varasti lopulta minulta lusikan, ja lapioi siemenet suuhunsa ennätysvauhtia. Itsekään en tarvinnut allergialääkkeitäni, joten mielestäni granaattiomena oli kokemuksena 10+ arvoinen!

Tuli tosi hyvä mieli siitä, että Myy suostui maistamaan tätä herkkua! Aion tehdä tänään välipalaksi leipäpizzoja ensimmäistä kertaa, ja olen jo henkisesti valmis turhautumaan siihen, että vaivannäköä ei tulla palkitsemaan. Voi olla, että pizzaleipää ei pelasta edes aimo kerros juustoa, sillä aion juuston ja tonnikalan lisäksi laittaa päälle Myyn entistä lempparia ja nykyistä inhokkia, eli tomaattia.

No, maistuu pizzaleipä tai ei, niin saan ainakin uutta täytettä Instagramin puolelle. Ja jääpä minulle syötävää enemmän; en ihan vielä viime viikonlopun pikkujouluissa saanut leipäpizzan himoani taltutettua (varsinkin, kun ne olivat ihan älyttömän hyviä!).

– Janika