Perjantain lounasmenot ja Café Nostalgia

Takana kiireinen, ohjelmantäyteinen viikko. Siihen sisältyi erilaisten menojen ja ystävien tapaamisten lisäksi myös pari intensiivistä työvuoroa. Ja viikko ei vielä ole taputeltu, sillä huomenna suuntaamme junalla Pohjanmaalle koko perheen voimin.

Myy oli eilen hoidossa mammalla melkein koko päivän, koska itse menin iltavuoroon ja muru töistä suoraan kouluun. Oltiin kaikki niin poikki, että unta ei tarvinnut paljon odotella, ja se kyllä myös maistui! Kello soitti klo 8:50, ja sitten vielä uudelleen klo 9:00. Herääminen venähti, mutta nousemisen jälkeen päivä lähti mukavasti käyntiin.

Kävimme perjantain kunniaksi Tampereella lounaalla. Tampellassa sijaitseva Café Nostalgia oli kyllä kehumisen arvoinen kokemus; ruoka oli hyvää, tila oli avara ja palvelu erinomaista. Nostalgiasta saa lounaan lisäksi myös mm. aamiaista, kakkua ja valehtelematta ihmisen pään kokoisia korvapuusteja.

IMG_1551.JPG

IMG_1560.JPG

Tänään lounaaksi oli tarjolla riisiä ja kanankoipia bbq-kastikkeessa tai vaihtoehtoisesti pinaattikeittoa. Lounas jäi alle 10 euron, ja Myy söi ilmaiseksi. 

IMG_1564.JPG

Lounaan kruunasi tämä minttusuklaakakun pala. Se oikein suli suussa, ja täytti myös vaativat standardini hyvästä suklaakakusta. Positiivista oli myös se, että eräs työntekijä haki meille yhden Ballerina-keksin takahuoneesta Myylle! Se oli juuri sopiva, pieni spesiaaliherkku taaperon makuun.

IMG_1568.JPG

Kotimatkalla mukaan tarttui hieno aarre, jonka lounasseuralaisemme Myylle metsästi. Kävelimme kaikessa rauhassa Tampereen halki vähän kauemmas bussipysäkille. Myy nukkui rattaissa, ja me saimme jutella ja nauttia raikkaasta syysilmasta.

Kotiin saavuttuamme meitä odotti kaksi yllätystä: etuajoissa töistä päässyt muru ja yhden äitikaverin neulomat villasukat!

IMG_1597.JPG

Näillä kelpaa tepastella kohti viilenevää talvea! 

Päivä olisi ollut täydellinen, mutta valitettavasti Myy päätti reissumme jälkeen pimahtaa täysin, ja huutaa pari tuntia putkeen. Välipalakaan ei maistunut yhtään. Ja koska olen nyt harrastanut koontia viikon fiiliksestä, niin nimeän tämän pimahduksen viikon tylsimmäksi jutuksi. Viikolla oli useita mukavia juttuja, kuten ihana improryhmäni ja se, että töissä muutamat totesivat minut nähdessään, että ihana nähdä! Kuitenkin parhaimmaksi jutuksi nousee se, että eilen Myy oli itse pyytänyt päästä omaan sänkyyn nukkumaan. Eli omaan sänkyyn totuttelu on tuottanut toivottua tulosta!

– Janika

Perhe Lapset Suosittelen

Eroahdistus entiseen elämään

IMG_1285.JPG

Kävin tuulettumassa ja katsomassa Yösyötön elokuvateatterissa. Elokuvan jälkeen kävelin hiljaisia katuja pitkin autolleni ja imin sisään syksyistä loppuiltaa. Autossa laitoin musiikin soimaan suunnaten keulan kohti kotia. Ja sitten se iski. Kuka minä olen? Siis kuka ihme tässä istuu?

Näinä hetkinä, kun olen yksin liikenteessä, saan usein häikäiseviä flashbackeja aikaan ennen äitiyttä. Siihen Janikaan, joka olin vielä vuoden 2015 syksyn kynnyksellä. Nämä flashbackit iskevät yleensä yön alkutunteina auton ratissa musiikin pauhatessa, kuten myös tänä iltana. Noina hetkinä tarkastelen nykyistä itseäni käsivarren mitan päästä ja hämmentyneenä mietin, että kuka tuo on. Kuinka ihminen on voinut niin totaalisen täydellisesti muuttua, ettei enää tunnista itseään?

Kieltämättä silloin syksyllä 2015 elämäni heitti massiivisen kuperkeikan, ja kuka tahansa tulisi siitä ryöpytyksestä ulos täysin uutena ihmisenä. Syksy alkoi sairastumisella, hautajaisilla ja ihanalla, positiivisella raskaustestillä. Raskauteni oli toivottu, mutta vaikea. Samaan aikaan, kun kasvatin sisälläni uutta ihmistä, päättelin elämänmatkaa toisen ihmisen kanssa. Vuosi 2016 alkoi toisilla hautajaisilla alle neljän kuukauden sisään, jonka jälkeen hukuin loputtomiin paperihommiin ja järjestelyihin. Ja sitten, kun paperihommat alkoivat olla selvitetty, heräsin todellisuuteen kunnon läimäytyksellä; minusta tuli äiti. Kuukautta ennen kuin oltiin ennustettu.

Kärsin selkeästi jostain henkisestä eroahdistuksesta menneisyyteeni. Ennen tätä kaikkea elämä kehittyi ja muuttui loogisesti ja myötäillen, ei yhtenä isona romahduksena, jota seurasi hysteerisen nopea rakennusvaihe. Ehkä eroahdistus ei olisi niin massiivinen, jos olisin saanut pitää entisestä edes piirun verran itseäni? Mutta toisaalta olen erittäin tyytyväinen siihen, mikä minusta on tämän rakennusvaiheen myötä tullut.

Kosketus entiseen tuntuu haikealta, mutta saa myös arvostamaan matkaa tähän pisteeseen. Tässä minä olen syksyllä 2017. Istun sohvannurkassa selaamassa Mini rodinin sivua, ja haaveilemassa perhoskuvioista. Ja näin on hyvä. Erittäin hyvä.

– Janika

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Syvällistä