Hoitajan arki: Kuinka selviän yövuoroista?

Hyvää juhannusta hieman jälkijunassa! Minulla on takana vähän pidempi työputki, jonka päätteeksi valvoin kolme yötä.

Olen aina suosinut yövuoroja, sillä valvominen on minulle vaivatonta ja mukavaa. Tänä vuonna laitoin kesän lähestyessä esimiehelleni viestiä, että haluaisin tehdä jopa neljää yövuoroa putkeen. Vuonna 2015 tein yhden listan pelkkää yövuoroa, ja se oli ihan hauskaa!

98820FB0-F0C9-4486-9BC2-7AD1F17317B0.jpeg

Olen kehittänyt yövuoroja varten omat rutiinit, joilla selviän väsymyksestä ja mm. vältän terveydelliset ongelmat.

Ennen ensimmäistä vuoroa valvon edeltävänä iltana huoletta, jotta saan myös nukuttua aamulla pidempään. Myy on joko hoidossa päiväkodissa tai Murun vastuulla. Tämän lisäksi nukun 2-3 tunnin päiväunet illalla, ja herään noin tunti ennen töihin lähtöä. Ensimmäinen yövuoro menee vaikka päällään seisten: en tarvitse paljon unta päivällä selvitäkseni koettelemuksesta. Lisäksi vähän väsyneenä seuraavana aamuna sammuu kuin saunalyhty, ja rytmin kääntäminen yövuoroihin on hieman helpompaa.

Yövuorojen välissä noudatan aika tarkkaa suunnitelmaa nukkumisesta ja elämisestä yleensäkin. Matkalla töistä kotiin pyrin rauhoittumaan kuuntelemalla musiikkia ja laulamalla. Radio myös pitää hereillä, jos väsymys alkaa voittaa. Joskus vauhdikkaan yön jälkeen jää päälle kunnon adrenaliiniöverit, ja tuossa tilassa on ihan turha haaveilla nukkumisesta, joten laulaminen on minulle keino rauhoittua.

Kotiin saavuttuani en juuri ala juttelemaan, vaikka joku olisikin kotona. Käyn vessassa, valmistaudun unille hyvin vähäeleisesti. Jos on kamala nälkä, niin syön jotain ihan pientä ja kevyttä. Välttelen myös sosiaalista mediaa ja kännykkää: saatan tsekata viestit, mutta en useinkaan jaksa vastailla niihin. Vetäydyn mahdollisimman pikaisesti viileään, pimeään makuuhuoneeseen ja laitan korvatulpat korviin. Nukun niin kauan kun unta riittää ja saatan ottaa tunnin päiväunet vielä ennen seuraavaa vuoroa. Nousen sängystä jälleen vähintään tunti ennen töihin lähtöä.

Viimeisen vuoron jälkeen noudatan samaa vanhaa kaavaa kotiin palatessani. Vetäydyn mahdollisimman nopeasti unille, mutta herään jo puolen päivän aikaan. Välillä on ihan tuskaa repiä itsensä ylös, kun keho huutaa unta, mutta tällä tavalla rytmien kääntäminen on paljon nopeampaa ja helpompaa.

8E249116-7D36-40D6-8AA2-8C9AE745867C.jpeg

Yleensä järjestän tälle päivälle jotain kivaa tekemistä, sillä kotiin jumiutuessa väsy alkaa painaa nopeasti. Urheilulinjalle en lähde, sillä energiavarastot ovat muutenkin vähissä, mutta suuntaan kuitenkin ulos neljän seinän sisältä. Tällä kertaa yövuoroputkeni päätteeksi vietimme ekstemporepäivän ystäväperheemme kanssa Särkänniemessä ja meillä oli tosi kivaa!

Yövuoro on keholle aika kova koettelemus, ja monet kärsivätkin erinäisistä terveysvaivoista valvomisen takia. Itselläni haasteita tuo migreenitaipumukseni ja se, että reagoin herkästi vatsallani kaikenlaisiin muutoksiin.

Tämän takia välttelen vatsaani ärsyttäviä ruoka-aineita, kuten kahvia, limsaa, energiajuomia, ruisleipää ja suklaata. Joillekin ajatus yövuorosta ilman kofeiinia on kauhistus, mutta hyvällä valmistautumisella siitäkin selviää! Joskus saatan juoda Pauligin Frezza Mocca -juomia, mutta niissäkin on kofeiinia 20mg/100ml (kun kupillisessa suodatinkahvia voi olla 64-80mg/100ml). Lisäksi yövuorojen takia alkaa usein tekemään mieli kaikenlaista mässyä, mutta hyvinvointini vuoksi säästän herkut päiväsaikaan nautittavaksi!

Päänsärkyä en onnistu aina välttelemään parhaista yrityksistäni huolimatta. Pyrin kuitenkin esimerkiksi kirkkaalla säällä käyttämään aurinkolaseja, enkä tosiaan syö sitä suklaata tai juo alkoholipitoisia juomia heti yövuoroputken päätteeksi.

Yövuorot kieltämättä vaativat aikamoista soveltamista ja ymmärrän hyvin, etteivät ne sovi kaikille. Öitä tehdessäni en juuri ehdi näkemään perhettäni tai ystäviäni ja oma aika on kortilla. Yövuoron jälkeinen päivä sujuu aikamoisessa koomassa ja hermot ovat kireällä. Onneksi yövuoroja seuraa yleensä vapaat, joiden aikana voi ladata akkuja, nähdä ystäviä ja tehdä kaikenlaista.

JANIKA

suhteet oma-elama hyva-olo tyo

Pöytävaraus kahdelle

7899480C-0D35-42FE-A46F-A5455048B9A9.jpeg

Kävin Murun kanssa treffeillä. Ihan vaan syömässä sushia, mutta kuitenkin. Olemme joutuneet siirtämään sushin syömistä jo pariin otteeseen, joten tätä oli odotettu.

Kävimme treffeillä jo toista kertaa pienen ajan sisään, mutta sekin oli puhtaasti siksi, ettemme viime viikonloppuna ehtineet sekä elokuviin että syömään. Tätä aiemmin taisimme treffailla joulukuussa, joten edellisestä kerrasta oli ehtinyt vierähtää tovi.

0F9DBD17-F0DA-4860-B81A-5D40EF76210B.jpeg

Emme ole aina käyneet treffeillä, mutta olemme kantapään kautta joutuneet opettelemaan tasapainoa oman, parisuhteen ja perheen yhteisen ajan välillä. Yhteisiin vuosiimme on mahtunut monenmoista vaihetta tämänkin asian suhteen.

Seurustelumme ensimmäiset kuukaudet olimme yhdessä melkein jatkuvasti. Muru oli ensimmäinen, joka puhalsi pelin poikki, ja vaati enemmän omaa aikaa. Koen, että viimeistään armeija-aikana suhteemme löysi terveen tasapainon yhdessä vietetyn ajan suhteen: joskus oli ihan ok keskittyä vain omaan itseensä.

Muutimme pian armeijan jälkeen yhteen, ja olimme taas uuden kriisin edessä: yhtäkkiä toinen oli jatkuvasti siinä, eikä omassa kodissa päässyt edes hetkeksi karkuun. Piti opetella siihen, että vaikka olimme samassa tilassa, sen ei aina täytynyt tarkoittaa sitä, että olemme yhdessä. Tietyllä tavalla tämä oli itsenäisintä aikaa, mitä olin koko seurustelumme aikana kokenut.

Kun saimme lapsen, elimme edelleen tätä yllämainittua elämää. Tuolloin panostimme perheen yhteiseen aikaan täysillä, mutta lapsen mentyä nukkumaan vetäydyimme kumpikin omiin oloihimme. Meillä kesti Myyn syntymisen jälkeen noin vuosi ymmärtää, että vanhemmuus ei ole yhtä kuin parisuhde. Yhtäkkiä tajusimme, ettemme ole enää muuta kuin äiti ja isi. Kriisihän siitä syntyi, mutta sen ansiosta osaamme nykyään ottaa aikaa myös parisuhteelle.

FBB3AA54-964E-404B-BE17-F6A359058A99.jpeg

Vielä (melkein) kymmenen yhteisen vuoden jälkeen me harjoittelemme sitä, kuinka olla yhdessä ja onnellisia. Harjoittelu tuskin loppuu koskaan, sillä on parisuhdekin tietynlainen työmaa, eikä yksin talouden pyörittäminen tai lasten kasvattaminen ruoki sitä kuin tiettyyn pisteeseen saakka. Toisaalta joillekin edellämainitut asiat riittävät, mutta meille ei. 

Eikös se olekin niin, että lapsen kahden ensimmäisen elinvuoden aikana ei saisi erota? Ainakin itse liputan vahvasti tämän teorian puolesta. Tuntuu, että Myyn kasvaessa olemme enemmän ja enemmän sellaisia kuin ennen. Toisen kanssa on kivaa viettää aikaa, juttelemme enemmän, riitelemme järkevämmin ja muistamme useammin pussata. Välillä Myy kiehuu mustasukkaisuudesta, kun eksyn Murun kainaloon. Se on hassua, mutta myös tosi ymmärrettävää, sillä Murun kainalossa on tosi hyvä olla.

JANIKA

suhteet rakkaus vanhemmuus