Ensihaukkaus päiväkotielämää
Meillä on nyt viikon ajan eletty uudenlaista arkea. Myyllä oli ensimmäinen täysi viikko päiväkodissa, ja minä tein heti kuusi päivää töitä putkeen sopimuksen alettua. Ajattelin tulla tänne purkamaan fiiliksiä, etenkin Myystä ja päiväkodista.
Minulla on ollut todella positiivinen olo Myyn päiväkodista ja ryhmästä heti tutustumishetkestä alkaen. Olo on entisestään voimistunut, ja päiväkodista on välittömästi tullut luonnollinen osa elämäämme. Kommunikaatio toimii täydellisesti ja tarpeemme (etenkin Myyn tarpeet) huomioidaan moitteettomasti. Myyn voi jättää hoitoon ilman huolen häivää. Lapsiin todella panostetaan, ryhmän aikuiset välittävät aidosti kaikista. Olemme saaneet viestejä ja kuvia päivän touhuista. Kuvissa esiintyy onnellinen, hymyilevä lapsi.
Helpoksi tämän tekee myös itse päikkyläinen. Olemme saaneet nyt osaksemme taivastelua siitä, kuinka luonnollisesti Myy on päässyt osaksi ryhmää. Sopeutuminen päiväkotiin on kuulemma sujunut poikkeuksellisen helposti: Myy leikkii, syö ja nukkuu erinomaisesti. Aamuisin parkkipaikalla Myy huutaa usein ”jee!”, koska tietää, että pääsee leikkimään toisten lasten kanssa. Ainoat itkut on tullut lähinnä siitä, että äiti on tullut hakemaan kotiin, ja vielä olisi vähän leikit kesken.
Viime viikolla Myytä hakiessani yksi ryhmän hoitajista totesi minulle, että Myy on selvästi hyvin kasvatettu ja perusturvallisuus on kunnossa. Oikein paisuin ylpeydestä Myytä ja meitä vanhempia kohtaan. Taputtelin itseäni olkapäälle: hyvä me!
Hassuinta on huomata, kuinka paljon Myy on muuttunut ihan lyhyessä ajassa. Päiväkodin myötä Myylle on tullut myös elämä, josta me emme tiedä puoliakaan: on uusia kavereita ja leikkejä. Ensin hieman hätkähdin tätä, sillä olen tähän asti aina tiennyt kaikesta kaiken, mutta pieni askel itsenäisyyteen tuntuu aika terveeltä. Aika hoidon aloittamiseen oli selvästi juuri oikea.
Tämän Myyn oman elämän on huomannut kaikista eniten siitä, että Myylle on kehittynyt uusia taitoja ja tapoja, sekä hassuja sanoja. Yksittäisillä sanoilla kommunikoiva 2-vuotiaani on ottanut ison harppauksen puheessa, ja esimerkiksi tänään hän jo huusi Murulle ”pois siitä!” kesken majaleikin. Lisäksi puheeseen on ilmestynyt vaativa huudahdus ”MINUN!”, sekä vahinkoihin liitettävä ”hups”. Tänään Myy on luetellut ääneen myös numeroita ja tutun ”nounounou”-komennuksen lisäksi hän on alkanut heiluttaa moittivasti sormeaan. Kaikki nämä tavat ja sanat ovat jotenkin aivan äärettömän humoristisia, ja on hassua huomata, kuinka tiukasti jotkut jutut jäävät taaperon päähän pyörimään.
Tiedän, tämä kuulostaa juuri sellaiselta somekuvan kiillotukselta, jota vihaan. Mutta kun meidän päikyn aloitus on sujunut niin älyttömän hyvin, että parempaa ei olisi voinut edes toivoa! Ja kyllähän Myy on myös reagoinut tähän myös raivoten ja itkien. Itkupotkuraivarit säästetään kotiin, kun ensin käyttäydytään hyvin päikyssä usean tunnin ajan. Myy selvästi tsemppaa kovasti hoidossa päivän aikana ja purkaa mieltään sitten tutussa ja turvallisessa ympäristössä rakkailleen. Mutta me kestämme mielenosoitukset, sillä niiden syy on ilmiselvä ja ymmärrettävissä.
Lähdin tähän päiväkotihommaan vähän varovaisella mielellä, sillä valitettavan usein esimerkiksi Facebook-ryhmistä voi lukea kaikenlaisia negatiivisia kommentteja päiväkotien toiminnasta ja hoidon laadusta. Tällä hetkellä somessa ja mediassa päiväkoteja koskien ovat pinnalla mm. liian suuret ryhmäkoot, äärimmilleen venytetty henkilökunta ja leikkirahat. Nämä asiat huolestuttavat myös meitä vanhempia, sillä haluan, että lapsestani huolta pitävät ihmiset jaksavat työssään ja tulevat kohdelluksi oikeudenmukaisesti.
En kuitenkaan ole päivääkään katunut päätöstäni laittaa Myy päiväkotiin. Kaikki sujuu mallikkaasti. Ja jos ei sujuisi, niin puhuisin suoraan päiväkodin henkilökunnan kanssa, enkä vain avautuisi johonkin Facebook-ryhmään tuntemuksistani. Sillä tavalla asioihin saa muutosta, kun palaute menee perille kohteeseen.
JANIKA
PS. Olin ihan varma, että kuolen työtaakkani alle, sillä töissä on ollut aivan äärettömän kiireistä. Sen sijaan kiireiden ansiosta viikko on vierähtänyt ohi silmänräpäyksessä, enkä koe edes olevani erityisen rasittunut, vaikka kolmivuorotyö antoi vuorojen puolesta parastaan minulle: aamun, pari iltaa ja yövuorot kirsikkana kakun päälle. Myytä vaan on ollut hirveä ikävä.
