Pinkki ruokakaukalo takaa maistuvan lounaan?

”Huh. Onneksi toitte oman ruokakaukalon. Kyllähän se on kivempi syödä oma, pinkki ruokakaukalo kaulassa, kun meillä on vaan toi sininen.”

Kohotan kulmakarvojani, sillä olen aivan aidosti hämmästynyt tästä kommentista. Hymyilen vastaukseksi kieltäni purren, tekisi mieli kommentoida jotain epäkohteliasta. Koitan kuitenkin ymmärtää, että tämmöinen vanhanaikainen jaottelu on ollut ennen ihan yleistä. Tämä lausahdus tulee silti kulkemaan mukanani vielä pitkään, kuten myös samasta suusta kuultu ”kyllähän tytöllä nyt pinkkiä pitää olla”.

***

Halusin kirjoittaa lapsiin osoitetuista sukupuolijaotteluista, sillä koen kiinnittäväni siihen erityisesti huomiota. Nykypäivänäkin tyttöyteen liitetään pinkki, mekot, prinsessat ja röyhelöt. Tämä ote on ehkä hieman kuitenkin hellittämässä, onneksi. 

Koen, että itselle eniten vääntöä aiheuttaa pinkin värin ja erilaisten printtien (Hello Kitty, Frozen ym.) väkisin tuputtaminen lapsen vaatteissa jo pienestä pitäen. Prisman vauvanvaateosasto tytöille on hennon pinkki, kun pojille taas on tarjolla sinistä ja tummia värejä. 

Vanhemman polven ihmiset, etenkin kultaisella ysärillä lapsensa kasvattaneet, eivät tunnu purematta nielevän tätä minun pinkkivastaisuuttani. Olen saanut argumentiksi mm. ”no kun ei tytölle löydy muun värisiä vaatteita”. Argumentti on sinänsä hassu, koska itselleni ei muiden väristen vaatteiden löytäminen ole koskaan ollut ongelma. Jotkut Myyn vaatteet on jopa bongattu poikien lastenvaatteiden puolelta! Muutamia roosan/vaaleanpunaisen värisiä vaatekappaleita meiltä kyllä löytyy, mutta myös paljon muita sävyjä. Suosin hentoja pastellisävyjä, sekä tummia, murrettuja sävyjä. Alusta asti on ollut selvää, että Myylle sopii esimerkiksi tummansininen aivan mahtavasti!

Tämä pinkkivastaisuus on nostanut minussa esille ajatuksen, että en halua, että lapseni kasvaa maailmassa ajatellen, että on olemassa vain tyttöjen tai poikien värejä, leikkejä, tapoja ja juttuja. Jos Myy haluaa leikkiä vain autoilla, niin sitten leikkii; ei autot ole tarkoitettu vain pojille, kuten ei pinkki värikään ole tarkoitettu myöskään tytöille. Pysytään avoimena, eikä syötetä lapselle väkisin yksipuolista sukupuoliroolia.

Ymmärrän silti, että kaikki eivät ajattele näin. Joku pyrkii vielä sukupuolineutraalimpaan kasvatukseen, ja joku toinen taas haluaa pukea tytölleen pelkkää pinkkiä päälle. Onneksi tämä ei ole minulta pois tai minun arvosteluni alainen asia.

Lisäksi olisi hienoa, että tuntemattomista lapsista puhuttaisiin lapsina, eikä tyttöinä tai poikina. Itsekään en aina muista tätä tapaa, mutta koitan aktiivisesti opetella toimimaan näin. Etenkin pienten lasten sukupuolta on vaikea määrittää edes ulkonäön perusteella (ja onko määrittämiselle edes välttämättä tarvetta?). Omasta mielestäni ainakin on hieman kiusallista todeta tuntemattomalle kassaneidille, että lapseni on tyttö eikä poika.

Eilen mietin myös sitä, että aikuisenakin tietyt roolit ohjaavat meitä; ehkä vieläpä voimakkaammin kuin lapsuudessa. Kärjistetysti naisen oletetaan olevan automaattisesti kiinnostunut kauneudenhoidosta, vaatteista, asusteista, koruista. Itseni kohdalla tämä roolitus menee ainakin ihan pieleen, ja koen siitä välillä paineita. En osaa meikata tai muuta vastaavaa, eikä minulla ole edes mielenkiintoa näitä asioita opetella. Mielestäni naishormonitasoni eivät silti tästä huolimatta vaarallisesti romahda.

***

Tein tänään sosiaalisen kokeen, ja annoin Myyn valita itse paitansa ja housunsa. Tarjolla oli useita eri värejä, myös vaaleanpunaista. Valinta osui näihin:

Ihan kivat äidinkin mielestä. Enkä usko, että housujen väri on millään tavalla yhteydessä valitsijan sukupuoleen tai sukupuolelliseen kasvatukseen. Aamulla meillä myös patsasteltiin ympäri asuntoa kuten mekko päällä ja siniset saappaat jalassa. Erityisesti saappaista Myy oli erittäin mielissään!

JANIKA