Euroviisujen jälkeen
Euroviisujen jälkeinen keskustelu yllätti minut julmuudellaan. En nyt kommentoi lopputulosta tai alkuasetelmaa sillä ne kaikki tietävät tai voivat googlettamalla selvittää. Se, mikä oli minulle yllättävää oli kuinka ilkeästi varsinkin netissä puhuttiin Saara Aallosta, hänen laulustaan ja kaikesta häneen liittyvästä.
Saara nautti ennen euroviisuja Suomessa korkeaa arvostusta ja häneltä odotettiin paljon. Saaran esitys sujui hyvin ja hän yritti parhaansa mikä ei kumminkaan tällä kertaa voittoon riittänyt. Heti tappion jälkeen hänen ulkonäköään, lauluaan, laulutaitoaan, kampaustaan, mielipiteitään ja oikeastaan kaikkea mahdollista alettiin haukkua. En pistä tähän sitaatteja sillä en koe näiden asiattomien kirjoitusten tarvitsevan yhtään lukijaa enempää. En ole Saaran fani, enkä juuri perusta Euroviisuista mutta peräänkuulutan inhimillisyyttä ja kohteliaisuutta. Tämmöisen käytöksen ei pitäsi olla normi ja hyväksytty asia. Asiattomia kommentteja Saarasta julkaistiin myös hyvin suosittujen sivujen moderoiduissa kommenttiosioissa joilla tiedän kokemuksesta olevan seulontaa siitä mitä julkaistaan. Sananvapauden piikkiinkään ei voi täysin aiheen vierestä olevia kiusaamiskommentteja laittaa, liittyen esimerkiksi Saaran ulkonäköön.
Miksi pettymys siitä että Suomi ei menestynyt puretaan näin julmalla tavalla parhaansa yrittäneeseen artistiin? Miksi hänestä ei tykätäkkään enää kun pisteitä ei tullut tarpeeksi? Ymmärrän että tappio on pettymys, mutta ei hävityn jääkiekkomatsinkaan jälkeen aleta haukkumaan pelaajien ulkonäköä. Miksi haukutaan biisiä vaikka sen sai kansa itse valita kolmesta eri vaihtoehdosta? Miksi ylipäätään kukaan haluaisi olla julkkis/lähteä edustamaan Suomea mihinkään jos saa tämmöisen määrän vihaa päälleen jos ei pärjääkään. Mollaamalla Saaraa kohtuuttomasti tappion jälkeen karsitaan monia tulevia lahjakkaita esiintyjiä pois hakemasta edustamaan Euroviisuissa.
Jokainen meistä voi miettiä miltä se tuntuu lukea itsestään kaikki kamalimmat asiat netistä jokapäivä tai vaikka ei lukisi niitä tietää että hirveät asiat ovat täällä bittiavaruudessa kenen vaan löydettävissä. Vaatii kohtuuttoman paljon olla laulaja tai muu julkisuuden henkilö. Miksi sen pitää tarkoittaa että pitää kestää kaikki ne ihmisten kamalimmat huonon päivän ajatukset? Voisiko jatkossa pitää nämä ilkeät ajatukset omana tietonaan ja muistaa, että julkisuuden henkilötkin ovat ihmisiä joilla on tunteet ja jotka voivat oikeasti nähdä heistä kirjoitetut viestit. Sinä voit vaikuttaa, älä kirjoita nettiin mitään toisesta mitä et tahtoisi itsestäsi lukea.
Vaatii äärimmäisen vahvaa ihmistä joka tämän leikin kestää ja kun Saara tästä kaikesta pääsee yli on hän todellakin päässyt eroon monstereistaan.