”Katsotaan, mihin tämä johtaa”, kirjoitin blogia aloittaessani. Naurahdin tuolle, kun luin kirjoittamani tekstit tässä viikolla läpi. Niin, masennukseenhan se johti. Ei tämä blogi tietenkään, mutta elämä ja sen myötä blogin aihepiiri.

Diagnoosin ja oman jaksamisen takia tänne kirjoittaminen jäi. Moni asia viime syksystä ja vuoden loppupuolelta on sumuista. On jokin etäinen muistikuva siitä, että tuossa sohvalla makasi nimeäni kantava henkilö ja hän voi pahoin. Kun mietin tarkkaan viime vuotta, muistan kyllä niitä tuntemuksia. Kyllä minä muistan sen möykyn ja saatan tuntea sen, jos oikein pysähdyn muistelemaan. Mutta en uskalla juurikaan pysähtyä. Se fyysinen olotila, jota viime syksynä elin, oli jotain niin kamalaa, etten tahdo sitä muistella. Toisaalta en tahdo unohtaakaan. Jollain tasolla minun on muistettava, jotta tajuan pitää itsestäni huolta siläl tavoin, etten enää ajaudu samanlaiseen tilanteeseen.

Olen toipunut valtavan hyvin. Olen siitä äärettömän kiitollinen. Lopulta osasin hyväksyä tilanteeni, puhua siitä ja karsia tehtäviä, pyytää helpotusta ja joustoa tiettyihin asioihin.

Oletko koskaan kokenut asiaa, jonka toisaalta tahtoisit vain antaa pois, mutta jota et toisaalta antaisi pois, vaikka voisit?

Viime aikoina jonkin kerran jokin iso asia elämässä on hetkellisesti meinannut tuoda fyysisiä ahdistusoireita. Taitaa olla niin, että reagoin nykyisin asioihin fyysisemmin kuin joskus. En toivoisi pahimmalle vihollisellenikaan masennusta tai pahoja ahdistusoireita. Toisaalta antaisin kokemani asiat pois milloin vain, eläisin viime syksyn omana itsenäni. Ja ne monet hetket aiemmin, joina olen jo masennusta jollain tasolla sairastanut, mutten vain ole tajunnut sitä silloin.

Silti toisaalta en luopuisi kokemastani, vaikka voisin. En tiedä, olenko yhtään sen vahvempi, kuin ennenkään. Mutta olen oppinut paljon itsestäni, elämästäni ja siitä, mitä moni masennusta sairastava käy läpi. Muutokset omassa elämässä tapahtuvat hitaasti ja minulla on valtavasti opittavaa monien elämäntapojen kanssa. Toivon kuitenkin, että sairauteni takia osaan tunnistaa varoitusmerkkejä jatkossa paremmin. Vaikken olisikaan yhtään sen vahvempi, tunnistan ainakin paremmin heikkouksiani.