Unohdin itseni

Minä en ole viime aikoina ajatellut. Olen ainoastaan ajatellut, että ajattelen tammikuussa. Tammikuussa elämä helpottaa, tammikuussa saan hengittää, tammikuussa ehdin hengittää. Nyt käyn päässäni läpi to do -listaa, valvon öitä, nukun liian pitkään, en osaa ottaa itseäni niskasta kiinni, en jaksa. Olen väsynyt. Nukun liian vähän ja epäsäännöllisesti ja osa väsymyksestä johtuu siitä. Mutta ennen kaikkea olen uupunut. Olen opiskellut monta vuotta putkeen. Joulut olen lomaillut, mutta usein takaraivossa on kolkutellut joku rästiin jäänyt tehtävä. Tai vähintäänkin stressi kesätyön metsästämisestä. Kun olen saanut kesätöitä, olen tehnyt niitä pitkälle syksyyn asti ja samalla opiskellut. Olen kyllä nauttinut elämästä enemmän ja vähemmän, pääosin enemmän. Mutta en ole levännyt. En ole irrottautunut tarpeeksi, olen unohtanut, mitä asioita tahdon elämältäni.

Tai en minä kaikkea ole unohtanut. Tiedän, että haluan työllistyä alalle, jota olen opiskellut. Tiedän, että tahdon aviomiehen ja lapsia. Tiedän, että tahdon matkustella, mutta mieluiten asua Suomessa.

Muistan suuret suuntaviivat, joita elämältäni tahtoisin. Mutta olen unohtanut niitä arjen asioita, joita tahtoisin. Tulen valmistumaan melko pian ja tulevat työkuviot näyttävät hyviltä. Tulevat muutokset tarkoittavat sitä, että kun sitten aikanaan saavun töistä kotiin, ei minua odotakaan loputon lista koulutöitä, joita pitäisi hoitaa. Minua ei odota lista työpaikkoja, joita pitäisi hakea. Minulla tulee olemaan vapaa-aikaa. On sitä nytkin ollut, mutta sen luonne tulee muuttumaan täysin. Ja minä olen ollut aivan hukassa. Mitä ihmettä minä haluan sillä ajalla tehdä?

En tahdo täyttää kalenteria valmiiksi tuhansilla harrastuksilla ja menoilla. Mutta haluaisin jälleen muistaa, mitä minä haluan tässä elämässä tehdä. Noiden suurien linjojen lisäksi. Olen yrittänyt viime aikoina miettiä, että mitä minä ennen tein.

Muistan minut pienenä tyttönä, joka piti kirjoista niin paljon, että luki niitä välitunneillakin. Tällä hetkellä en muista, milloin olen viimeksi lukenut kokonaisen kirjan, tai mikä se kirja oli. Joten ensi vuonna minä tahdon taas lukea kirjoja.

Minä muistan myös, kuinka paljon olen kirjoittanut kaikenlaista. Nykyisin kirjoitan toisinaan. Mutta hyvin harvoin ja monesti silloinkin koen huonoa omaatuntoa siitä, että pitäisi olla tekemässä jotain muuta. Kirjoittamassa esimerkiksi opintoihin liittyviä juttuja. Ensi vuonna minä annan itselleni luvan kirjoittaa. Voisin vaikka katsoa, jos löytäisin työväenopistolta jonkin mukavan kurssin.

Olen keksinyt muutamia muitakin asioita, joista olen pitänyt, jotka ovat olleet osa minua, mutta jotka ovat tipahtaneet elämästä pois opintohässäkän keskellä. Hyvänen aika. Miten tässä näin on käynyt. Tai toisaalta, ei se tässä kohtaa ole kovin vakavaa. Olen suoriutumassa opinnoista tavoiteajassa (vaikken siihen edes erityisen aktiivisesti pyrkinyt) ja minä saan paperit kouraan. Olen vielä nuori, enkä ehtinyt kovin moneksi vuodeksi unohtaa itseäni. Vaikka ei tässä täysin siitä ole kyse, olen minä tehnyt paljon juuri niitä asioita, joita haluan. Ne ovat vain toisia, kuin ne ennen olivat. Ja pian ne asiat tulevat olemaan työtäni, eivätkä enää jonkinasteista harrastusta. Joten on aika antaa lupa taas nauttia niistä vanhoista harrastuksista.

Mutta kyllä se oli hieman pelottava hetki, kun tajusin, etten muista enää mistä olen pitänyt.

Tammikuussa minä ehdin ajatella. Tammikuussa minä saan ajatella. Silloin saan pitää ne kesälomat, jotka olen viime vuosina työskennellyt.

Minä saan välillä elää vapaasti ja rauhoittua.