Paikka, johon piiloutua

Ajatus tästä blogista on kiusannut minua jo jonkin aikaa. Se ei ole muotoutunut selkeäksi ja suunnitelluksi. Siitä tässä taitaa ollakin kyse. Kaipaan paikka, johon voin antaa ajatusteni tulla sellaisina kuin ne ovat. Tai ehkä en ihan, voi olla, etten uskalla. Mutta joka tapauksessa tahdon voida kirjoittaa nimimerkin takana niistä asioista, joita en välttämättä sanoisi ääneen. Voi olla, että kirjoitan arkipäiväisistä asioista. Tai ehkä haaveesta, jota en ääneen uskalla myöntää.

Aikanaan ennen lukion viimeistä syksyä kävin abikurssia. Bussini oli aamuisin ajoissa ja istuin muutaman kerran puiston penkille kirjoittamaan. Kirjoitin tajunnanvirtaa, en pohtinut sanoja. Annoin niiden tulla. Ja se teki valtavan hyvää. Aamusivut – jollain kirjoittamisen kurssilla siitä joku opettaja joskus puhui. Kolme sivua tekstiä aamuisin, ei suunnitelmallista, ei sensuroitua. Sellaista tekstiä, joka luonnostaan syntyy. Ne hetket puiston penkillä tekivät hyvää. Joten ehkäpä tämä on nykyelämäni versio noista aamusivuista. En tosin ole aamuihminen, joten tuskin kirjoitan tänne aamuisin. En myöskään aio ottaa tästä stressiä. Jos tuntuu, ettei tämä kanna, annan olla. Katsotaan.

Minulla on tapana tehdä vaikea asia asioista kuten käyttäjätunnus tai blogin nimi. Haluaisin kiteyttää noihin nimiin kaiken oleellisen. Tällä kertaa en jaksanut vaivata päätäni liikaa nimien suhteen. Blogin nimi tuntui luonnolliselta ja se antaa luvan mille tahansa. Sitä paitsi mielestäni tajunnanvirta on kaunis sana. Nimimerkissä taas on totuutta, vaikkei se koko totuus olekaan.

Minä elän mielestäni melko tavallista elämää. Olen opintojeni loppupuolella ja stressaan tulevaisuutta, vaikka toisaalta olenkin innoissani lähenevästä valmistumisesta. Olen onnellinen monista asioista elämässäni. Ja toisaalta olen levoton. En usko, että se näkyy ulos, mutta se tuntuu sisälläni. Välillä enemmän, välillä vähemmän.

Tämä olkoon jonkinlaisena pohjustuksena. Tervetuloa seuraamaan, mihin tämä kaikki kehittyy.