Riko minut rakkaani

Tästä asiasta minä en osaa kirjoittaa minkäänlaista tajunnanvirtaa. Kirjoitan ja pyyhin. Mietin jokaista sanaa tarkkaan. Mutta minä haluan kertoa tämän, vaikka näiden muutamien rivien kirjoittamiseen kuluisi kuinka paljon aikaa hyvänsä.

Jokin minussa meni tänään rikki. Yhtäkkiä minä itkin asiaa, jonka kanssa luulin olevani sinut. Itkin julkisella paikalla ja vielä bussissa sain tehdä valtavasti töitä, etten romahtaisi täysin. Mietin jo, että saanko minä jonkinasteisen paniikkikohtauksen. En saanut, mutta kipu pysyi minussa monta tuntia. Olisin voinut näyttää, että katso – tähän kohtaan minussa sattuu. Tässä on möykky, joka tuntuu fyysisesti, vaikkei sitä olekaan olemassa.

Minä säryin tänään ja minä olen siitä mahdottoman kiitollinen. Olen helpottunut. Nyt minulla on jotain, mitä voin korjata. Nyt minusta voi tulla jälleen ehjä, sillä olen mennyt rikki. Tulen todennäköisesti tulevaisuudessakin kipuilemaan tätä asiaa. Vielä en voi taputella tätä ja siirtää laatikkoon. Mutta tällä hetkellä minulla on helpottunut olo. Puhdas olo. Tämä kuulostaa jotenkin imelän kliseiseltä, mutta se on tällä hetkellä minulle totta: minusta tuntuu, että olen alkanut parantua. Että minä voin vielä oikeasti olla sinut tämän asian kanssa ja tulee päivä, jonka jälkeen en enää kertaakaan itke tätä kaikkea. Oli se sitten pian tai pitkän ajan päästä. Mutta se tulee.

Kun saan syyn, niin tää päättyy
täytä toiveeni, riko minut rakkaani.

Riko minut rakkaani
riko minut vaan

 

loppuun vie työsi,
kun aloitit’sen
ole niin, ole niin armollinen

Anna Puu – Riko minut

suhteet oma-elama rakkaus ystavat-ja-perhe