Bussimatkalla

Joku haisi bussissa pahalta. Tarpeeksi kauan kun istuu, alkaa miettiä, että entäpä jos minäkin haisen. Mitä jos minusta joskus tulee samanlainen kuin mummini – niin muistisairas, ettei enää tajua peseytyä. Ei haista omaa likaista hajuaan. Rakas silti, tietenkin. Mutta sairaudet voivat tehdä ihmisistä vaikeita. Niin tässäkin tapauksessa.

Minä pidän hirveästi bussimatkoista, varsinkin kauniina syysiltoina. On pimeää, kaunista, kaupungin valot loistavat. Ja kuu. Siksi en ymmärrä mikä minun nykyisin on. Hirveä tarve koko ajan tuijottaa kännykkää, selata sitä, selata tätä. Luin jo tuon – eikä sielläkään ole mitään uutta. Milloin opin taas hengittämään rauhallisesti ja katsomaan tyytyväisenä ohi vilahtelevia maisemia? Kaunista pimeyttä. Valintakysymyksiä tietysti, täytyisi päättää tehdä niin.

Äsken kun nostin katseeni olikin sumuista. Ja nyt se sumu jo katosi. Ehkä se vielä haihtuu pääni sisältäkin. Vaikka joskus se on kovin kaunista.