Minun oikeuteni, sinun oikeutesi

Missä menee itsekkyyden ja omien oikeuksien raja? Mihin asti minulla on oikeus vaatia toista osapuolta puimaan asiaa, joka edelleen painaa minua?

Minä en tiedä. Minä tahdoin olla jo yli kaikesta, sinut kaiken kanssa. Mutta minä en ollutkaan. En tiedä, koska olen. Kaikesta välillämme tapahtuneesta on puhuttu usein, mutta silti minä vielä monen kuukauden jälkeen kerroin toiselle, että tältä minusta nyt tuntuu.

Kaiuttimissa soi syksyisiä, haikeita ja herkkiä kappaleita. Kun heräsin tänään, sade rummutti ikkunalautaan. Sitä jatkui monta tuntia ja minä nautin siitä. Olen iloinen siitä, että tuolla on edelleen harmaata. Harmaata, ja silti minä saan hymyillä. Olla ihan iloinen. Ja toisaalta miettiä sitä, mihin minulla on oikeus. Minä en tahdo satuttaa häntä, en tahdo vaatia häntä vatvomaan menneitä. Mutta mistä minä tiedän, ehkä häneen ei edes satu.

 

”Love has eyes, it’s not blind” laulaa Damien Rice ja minä en tiedä, pitäisikö tuota uskoa. Minusta tuntuu, että jokainen tässä maailmassa on vähän sokea. Rakkaus kaikista eniten. Ja ehkä se on hyväkin niin, jos kaiken näkisi, se voisi satuttaa liikaa. Itsesuojeluvaisto. Itsesuojelurefleksi. Sydäntä pitää suojella kaikista eniten. Ei täältä muuten selviä hengissä, minä en ainakaan. (Ehkä minä vielä joskus uskallan laskea suojausta vähän enemmän. Tällä hetkellä jokin primitiivinen ääni sisälläni huutaa, että suojaudu. Pelastaudu. Älä tapata itseäsi. Suojaudu.)

suhteet oma-elama rakkaus

Riko minut rakkaani

Tästä asiasta minä en osaa kirjoittaa minkäänlaista tajunnanvirtaa. Kirjoitan ja pyyhin. Mietin jokaista sanaa tarkkaan. Mutta minä haluan kertoa tämän, vaikka näiden muutamien rivien kirjoittamiseen kuluisi kuinka paljon aikaa hyvänsä.

Jokin minussa meni tänään rikki. Yhtäkkiä minä itkin asiaa, jonka kanssa luulin olevani sinut. Itkin julkisella paikalla ja vielä bussissa sain tehdä valtavasti töitä, etten romahtaisi täysin. Mietin jo, että saanko minä jonkinasteisen paniikkikohtauksen. En saanut, mutta kipu pysyi minussa monta tuntia. Olisin voinut näyttää, että katso – tähän kohtaan minussa sattuu. Tässä on möykky, joka tuntuu fyysisesti, vaikkei sitä olekaan olemassa.

Minä säryin tänään ja minä olen siitä mahdottoman kiitollinen. Olen helpottunut. Nyt minulla on jotain, mitä voin korjata. Nyt minusta voi tulla jälleen ehjä, sillä olen mennyt rikki. Tulen todennäköisesti tulevaisuudessakin kipuilemaan tätä asiaa. Vielä en voi taputella tätä ja siirtää laatikkoon. Mutta tällä hetkellä minulla on helpottunut olo. Puhdas olo. Tämä kuulostaa jotenkin imelän kliseiseltä, mutta se on tällä hetkellä minulle totta: minusta tuntuu, että olen alkanut parantua. Että minä voin vielä oikeasti olla sinut tämän asian kanssa ja tulee päivä, jonka jälkeen en enää kertaakaan itke tätä kaikkea. Oli se sitten pian tai pitkän ajan päästä. Mutta se tulee.

Kun saan syyn, niin tää päättyy
täytä toiveeni, riko minut rakkaani.

Riko minut rakkaani
riko minut vaan

 

loppuun vie työsi,
kun aloitit’sen
ole niin, ole niin armollinen

Anna Puu – Riko minut

suhteet oma-elama rakkaus ystavat-ja-perhe