Naisellista kenkien kopinaa
Keksin aina liian myöhään öisin jotain, mitä tahdon tehdä. Kyse ei ole siitä, ettenkö haluaisi nukkumaan. Tälläkin hetkellä väsyttää aivan vietävästi. Mutta tämä ja tuo asia olisi kiva tehdä. Liian usein muistan öisin kappaleita, jotka haluan kuunnella ennen nukkumaanmenoa. Sellaisia yöhön ja väsymykseen sopivia.
Olen viime aikoina käyttänyt taas syyskenkiä, joissa on hieman korkoa. Kesällä jalassa oli yleensä tennarit tai ballerinat. Tai ne vanhat lättäpohjaiset kävelykengät, jotka sopivat hyvin töihin, koska sen ei olisi juuri väliä, vaikka ne menisivätkin pilalle. Nuo viime aikoina jalassani ollleet kengät ovat muistuttaneet naisellisuudestani. Ne kopisevat kävellessä sopivasti ja saavat kulkemaan tavallista ryhdikkäämmin. ”Hei maailma, kuuletteko kun tulen.” Minä tarvitsen välillä tuollaisia pieniä asioita, jotka muistuttavat siitä, että saan kantaa olemustani ja kehoani oikeanlaisella ylpeydellä. Toisinaan pysähdyn kotona katsomaan peiliin. Tuolla ulkona kävellessä (ilman kopisevia kenkiäni) saatan helposti olla hieman epävarma, miettiä, että eihän nyt minun vaatteeni niin kummoisia ole ja hiuksetkin taitavat olla vähän sekaisin. Peiliin katsoessa muistan, että minähän olen kaunis. Eikä tämä ole nyt jotain itsekästä ja narsistista ylpeilyä. Tämä on tervettä itsetuntoa, itsensä hyväksymistä. Sellaista, joka usein katoaa, mutta jota koitan itselleni muistuttaa.
Ulkona tuoksui päivällä leikattu nurmikko, kun tulin kotiin. Lähdin tänään kotoa niin kiireellä, että unohdin ottaa takin mukaan. Syyskuussa kello 00:20 en palellut yhtään, kun kävelin bussipysäkiltä kotiin ohuessa neuleessani. Ihmeellistä. Ihanaa. Ja minä olen aika väsynyt. Väsynyt kaunis nainen. Jos saisin valita, menisin nyt hammaspesulle ja antaisin vielä suudelman aviomiehelleni ennen nukahtamista. Toisaalta tänään on sellainen olo, että vielä joskus koittaa se päivä, jolloin voin niin tehdä. Tänään olen optimistisella tuulella.
