Antakaa minun kuolla täällä!

Minulla on uusi harrastus: kahvakuula, tai kuten sanotaan englanniksi, kettlebell. Kun olin nuori, olin miekkailija, mutta lopetin sen kun olin 18-vuotias. Siitä lähtien minä en ole ollut urheilullinen ollenkaan. Mutta talvi oli pitkä ja minun kaikki vaatteeni kutistuivat. Minun piti tehdä jotain.

Onneksi minulla ei ole vaakaa kotona, joten minä en tiedä kuinka monta kiloa painoni on. Minä näin itseni, ja ajattelin, että painoni taitaa olla liian paljon. Luulin, että se ei riitä, että minä menen sauvakävelemään. Pitää tehdä enemmän. Päätin, että kokeilan kahvakuulaa, koska se on tehokas harjoitus ja sen voi tehdä kotona. Ei tarvita muuta kuin joogamatto ja kahvakuula. Etsin paria video Youtubesta ja aloitin treenin! 

Arvasin, että se tulee sattumaan, mutta en osaa kertoa, mitä tunsin ensinmäisen harjoituksen jälkeen… Oli jopa vaikeaa istua. Myös maata. Aluksi se oli vaikeaa, mutta en antanut periksi. Minulla ei yhä ole vaakaa, ja sen takia minä en vieläkään tiedä kuinka monta kiloa painoni on. Kuitenkin minä näytän paremmalta, ja minusta tuntuu paljon paremmalta. Harjoituksen jälkeen minulla ei ole lihaskipua enää, mutta eilen yritin uudenlaista treeniä. Siinä oli vaikeampia harjoituksia. Näin ollen tänä aamuna minulla oli kipua koko vartalossa. Päätin pyöräillä kauppaan, koska luulin, että se auttaa minua ja kipu menee pois nopeammin. 

Meidän kerrostalo on kukkulan päällä, sen takia kun olin tulossa kaupasta, pyöräilin vain hitaasti. Minulla oli kova jalkakipu. Ajattelin, että voisin kävellä, mutta en halunnut antaa periksi. Uskoin, että jos pyöräilen tosi hitaasti, sitten pystyn pyöräillä kotiin ja minun ei tarvitse kävellä. Tavallisesti tykkään, että Suomessa autoilijat ovat kohteliaita ja he aina pysäyttävät ennen suojatietä. Tänään kaikki autoilijat oli jopa kohteliaampia. Minä en ollut jalkakäytävän reunassa, mutta he jo pysäyttivät. Kun auto odottaa tien keskellä, sinun pitäisi kulkea nopeammin. Ensimmäisellä kerran minä pystyin nopeuttamaan kulkuani, mutta sama juttu tapahtui uudelleen ennen kaikkea suojatietä…

Hikoilin, jalkani olivat kamalat kipeät ja halusin huutaa heille itkien: 

– Menkää vaan! Älkää odottako minua! Antakaa minun kuolla täällä! 

Mutta he eivät olisi ymmärtäneet sitä. Niin minä kärsin ja yritin hymyillä heille. Luulen, että hymyn sijaan oli irvistys kasvoillani. Sen jälkeen kun saavuin kotiin, aloin heti lämmittää saunaa. Se on yksi paikka nyt, jossa voin paremmin.