Ennen Suomeen muuttamista, unkarilainen ystäväni, joka asuu Australiassa, sanoi minulle: Muuttaminen toiseen maahan on, kuin aloittaisi uuden sivun elämässäsi. Yritin valmistautua tähän. Mutta kukaan ei kertonut minulle, että uuden kielen oppiminen on, kuin olisit pieni vauva ja kasvaisit taas. Ainoa ero on se, että tämä toinen kasvaminen tapahtuu nopeammin. Se ei ole helppoa tuntea, kuin pieni vauva, kun olet 36 vuotta vanha.

Olin ihan jännittää ennen suomen kielen kurssia ja minä todella halusin opiskella suomea. Meidän ryhmä on ihan hyvä, melkein kaikki opiskelevat ahkerasti, me aina teemme kotitehtävämme. TE-toimiston kursseilla suomen kieltä opetetaan vain on suomeksi. Ennen kuin aloitin minun suomen kielen oppimisen, olin aina luullut, että se on hyvä juttu ja minä tulen opiskelemaan suomeksi nopeasti. Mutta totuus on, että tämä menetelmä sai minut vihaamaan suomen kieltä ja suomen kielen kurssia myös. Minä aloin opiskella suomea kesäkuussa. Elokuussa ja syyskuussa tunsin melkein joka aamu, että minä en halunnut mennä kurssille. Minä en halunnut puhua suomea. Joskin aviomieheni on suomalainen, me emme puhuneet suomea kotona ollenkaan. Kurssilla on 20 opiskelijaa, melkein kaikki opiskelijat tunsivat samalla tavalla. Miksi? Kuvittele seuraava!

Ennen kurssia minä en puhunut suomea ja minä en ymmärtänyt mitään. Olin aloittelija. Meidän ensimmäinen opettaja puhui englantia mutta hän oli meidän kanssa vain kolme viikkoa. Kesäloman jälkeen uusi opettaja tuli ja hän ei puhu englantia, vain suomea ja venäjää. Hän ei ymmärrä mitään englanniksi. Se tarkoittaa sitä, että emme voineet kommunikoida. Ollenkaan. Minä en ymmärtänyt mitä hän sanoi. Hän oli vain outo nainen, joka aina puhui nopeasti ja äänekkäästi. Muistan, että hän aina huusi sama asia, kuin me yritimme auttaa toisiamme: Ei englantia! Ei englantia! Mutta hän ei koskaan kertonut meille, kuinka kysyä tai sanoa sama asia suomeksi… Minä en tiennyt mitä sanoa, kun halusin kysyä, kertoa tai pyytää jotakin. Hän sai minut tuntemaan, että englannin puhuminen on huono asia ja minä olen tyhmä, koska minä en puhu suomea. Minä en voinut kertoa hänelle, että minun mielestäni, englannin puhuminen on tärkeää. Minä olen opiskellut englantia monta vuotta, silloin minä olin ylpeä siitä, että minä puhun hyvin englantia. Minä en voinut kertoa hänelle, että minä en ole tyhmä, minulla on kolme tutkintotodistusta ja minäkin olen opettaja. Minä en voinut kertoa hänelle, että minä en ole lapsi, vaikka minä en puhu suomea. Mutta minä tulin kurssille, koska minä haluan opiskella ja hänen pitäisi auttaa minua. Meillä oli ensimmäinen koe, syyskuun lopussa. Tuolloin osasin puhua vähän suomea ja kykenimme keskustelemaan. Kun sanoin hänelle, että ammattiltani olen unkarin kielen opettaja ja journalisti, hän oli yllättynyt. Nyt olen paras opiskelija ryhmässäni ja hän ei kohtele minua kuin olisin lapsi. 

Minä en tunne, kuin olisi pieni vauva enää, olen melkein kasvanut taas. Se tuntuu nyt kuin olisin 18-vuotias ja minun täytyy päättää, mitä haluaisin tehdä kurssin jälkeen. Kun olin 18-vuotta vanha, tiesin, että halusin opiskella unkarin kieltä ja mediaa. Aina olin tiennyt, että halusin olla journalisti ja kirjailija. Mutta nyt on vaikeaa, koska minä en tiedä vielä mitä tehdä. En tiedä vielä, mitä voin tehdä Suomessa. En tiedä vielä, millaisia ihmisiä Suomi tarvitsee. Minulla on vähän aikaa vielä. Toivon, että voin löydää vastaukset kysymyksiini. 

Mutta olen kuitenkin iloinen, että osaan kirjoittaa blogia ja kommunikoida suomeksi. En ole mykkä enää, pystyn ilmaisemaan itseäni uudelleen! Onpa ihana fiilis!