Juhannus kaksin: Kun lastwnjuhlat eivät kiinnosta

Juhannus on taas nurkan takana, ja me tiedämme jo nyt, että saamme keksiä lukuisia tekosyitä. Miksi? Koska emme kestä lapsia. Olipa kyseessä ystävien illanvietto tai sukulaisten juhannusjuhla, lapset saavat meidät aina harkitsemaan karkaamista paikalta.

Sanotaan se suoraan: lapset eivät kuulu meidän elämäämme. Emme ole ainoita, jotka ajattelevat näin, mutta harva uskaltaa sanoa sitä ääneen. Lapsista lähtevä meteli, loputtomat kysymykset ja jatkuva vahtiminen – ei kiitos. 

Moni on sitä mieltä, että lasten kuuluukin olla mukana juhlissa, mutta rehellisesti sanottuna, meitä ei kiinnosta kuunnella yhdenkään kakaran kiukuttelua tai leikkiä niiden kanssa  Meille juhannus on tilaisuus rentoutua, ei mikään perhekerho.

Emme epäröi käyttää “meillä on jo suunnitelmia” -tekosyytä. Kerromme avoimesti, että juhlimme kahden kesken, koska haluamme viettää aikaa vain toistemme kanssa – ja mieluummin vaikka yksin kuin kymmenen lapsen kanssa.

Joten, jos olet samanhenkinen, älä tunne syyllisyyttä siitä mitä ajattelet.

Koti Lapset