Kohtaamisia kielikurssilla: haasteita ja opiksi ottamista

Viime syksynä aloitin kielikurssin innokkaana ja valmiina haasteisiin, mutta nopeasti huomasin, että kielen opiskeleminen ei tulisi olemaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Kurssin ympärillä leijui ilmapiiri, jota voisi kuvata vaikka haastavaksi.

Olen pyrkinyt suhtautumaan muihin opiskelijoihin avoimin mielin, mutta rehellisesti sanottuna, muutama heistä on saanut verisuonen päässäni pullistumaan. Erityisesti eräs sairaanhoitaja joka myös kertoo yksinhuoltaja olevansa, joka esittää asiantuntijaa kaikissa mahdollisissa tilanteissa, on ollut oma lukunsa. Hänen ylimielinen asenteensa ja tapa kertoa joka tilanteessa kuinka muiden tulee käyttäytyä että hän ei loukkaannu ja kuinka arvokasta työtä hän tekee ovat olleet varsinainen koettelemus kurssikavereille tai ainakin minulle.

Toinen henkilö, joka on testannut kärsivällisyyttäni, on eläkkeellä oleva ”ihmisoikeus- ja tasa-arvoaktivisti”. Vaikka nämä arvot sinänsä ovatkin kunnioitettavia, hänen tapansa asettaa itsensä muiden yläpuolelle ja jakaa arvostelua vapaasti, ei ole ollut omiaan edistämään kurssin ilmapiiriä.

On tärkeää mainita, että nämä yksilöt eivät tietenkään edusta koko kurssia, mutta heidän läsnäolonsa on ollut vahvasti havaittavissa ja vaikuttanut kurssin dynamiikkaan.

Oman kokemukseni lisäksi olen ollut tukena myös mieheni siskonmiehelle, joka harkitsi kielikurssille osallistumista asuinmaansa valtakielen oppimiseksi. Valitettavasti hän epäröi, ja ymmärrettävästi niin, kun otetaan huomioon, että hän tulisi joutumaan samalle kurssille henkilöiden kanssa, joiden kanssa hän ei ole tottunut kohtaamaan omassa kotimaassaan selvän luokkayhteiskunta jaon takia.

Tässä kohtaa haluan korostaa, että jokaisella on oma taustansa, jotka vaikuttavat siihen, miten me reagoimme erilaisiin tilanteisiin. Vaikka kurssikavereiden käyttäytyminen onkin ollut välillä haastavaa, pyrin näkemään tilanteen oppimiskokemuksena.

Olen itse tehnyt päätöksen lopettaa omalta osaltani kielikurssin tämän kevään jälkeen.

Kuva on luotu Bing Image Creatorilla.

Kulttuuri Opiskelu