On tapahtumia, jotka ravistelevat perusturvallisuuden tunnetta ja herättävät kysymyksiä ympäröivästä yhteiskunnasta sekä omasta turvallisuudesta. Haluan jakaa kanssanne henkilökohtaisen kokemukseni, joka jätti jälkensä mieleeni ja sai minut pohtimaan yleistä turvallisuutta entistä vakavammin.

Olin palaamassa tavalliselta kauppareissulta autolleni, kun odottamaton tapahtuma muutti hetkessä koko tilanteen. Parkkihallissa   huomasin yhtäkkiä istuvani maassa, vieras mies kiskoi käsivarrestani voimakkaasti. Tunne oli shokeeraava ja pelottava. Sain tuossa hetkessä kipeää lähinnä fyysisesti. Onnekseni pystyin nopeasti nousemaan ylös ja pakenemaan autooni, mutta tapahtunut jätti jälkensä.

Tämä kokemus herätti minut pohtimaan omaa turvallisuuttani uudella tavalla. Että keskellä arkipäivää, tavallisella kauppareissulla, voi joutua väkivallan kohteeksi ilman mitään ilmeistä syytä, on järkyttävää. Tällaiset tapahtumat eivät saa olla normaalia arkea missään.

Tapauksen jälkeen olen tuntenut oloni epävarmemmaksi. Entä jos seuraava kerta ei pääty yhtä onnekkaasti? Siksi olen tehnyt tarvittavat rikosilmoitukset ja harkinnut erilaisia turvatoimia. Yksi vaihtoehto on vartalokameran hankkiminen. Vaikka se saattaa tuntua äärimmäiseltä toimenpiteeltä, se takaisi sen että minulla olisi varmat todisteet tapahtuneesta.

Tapahtuman jälkeen en enää koe kyseistä kauppaa turvalliseksi paikaksi asioida siellä.

Toivon että kokemukseni saisi ajattelemaan sitä, miten voimme parantaa yhteiskuntamme turvallisuutta ja vähentää väkivallan kohteeksi joutumisen riskejä.

Kuva on luotu Bing Image Creatorilla.

Viime syksynä aloitin kielikurssin innokkaana ja valmiina haasteisiin, mutta nopeasti huomasin, että kielen opiskeleminen ei tulisi olemaan pelkkää ruusuilla tanssimista. Kurssin ympärillä leijui ilmapiiri, jota voisi kuvata vaikka haastavaksi.

Olen pyrkinyt suhtautumaan muihin opiskelijoihin avoimin mielin, mutta rehellisesti sanottuna, muutama heistä on saanut verisuonen päässäni pullistumaan. Erityisesti eräs sairaanhoitaja joka myös kertoo yksinhuoltaja olevansa, joka esittää asiantuntijaa kaikissa mahdollisissa tilanteissa, on ollut oma lukunsa. Hänen ylimielinen asenteensa ja tapa kertoa joka tilanteessa kuinka muiden tulee käyttäytyä että hän ei loukkaannu ja kuinka arvokasta työtä hän tekee ovat olleet varsinainen koettelemus kurssikavereille tai ainakin minulle.

Toinen henkilö, joka on testannut kärsivällisyyttäni, on eläkkeellä oleva ”ihmisoikeus- ja tasa-arvoaktivisti”. Vaikka nämä arvot sinänsä ovatkin kunnioitettavia, hänen tapansa asettaa itsensä muiden yläpuolelle ja jakaa arvostelua vapaasti, ei ole ollut omiaan edistämään kurssin ilmapiiriä.

On tärkeää mainita, että nämä yksilöt eivät tietenkään edusta koko kurssia, mutta heidän läsnäolonsa on ollut vahvasti havaittavissa ja vaikuttanut kurssin dynamiikkaan.

Oman kokemukseni lisäksi olen ollut tukena myös mieheni siskonmiehelle, joka harkitsi kielikurssille osallistumista asuinmaansa valtakielen oppimiseksi. Valitettavasti hän epäröi, ja ymmärrettävästi niin, kun otetaan huomioon, että hän tulisi joutumaan samalle kurssille henkilöiden kanssa, joiden kanssa hän ei ole tottunut kohtaamaan omassa kotimaassaan selvän luokkayhteiskunta jaon takia.

Tässä kohtaa haluan korostaa, että jokaisella on oma taustansa, jotka vaikuttavat siihen, miten me reagoimme erilaisiin tilanteisiin. Vaikka kurssikavereiden käyttäytyminen onkin ollut välillä haastavaa, pyrin näkemään tilanteen oppimiskokemuksena.

Olen itse tehnyt päätöksen lopettaa omalta osaltani kielikurssin tämän kevään jälkeen.