Minä: kuluttajana

Pic by Pixabay.

Viime kerralla avasin hieman tuskallista tietäni, miten minusta tuli shoppailu riippuvainen eli himoshoppailija. Tuolloin arvuuttelin syiksi sen ajan populaarikulttuuria sekä mainontaa ja keskityin myös geneettisiin tekijöihin. Mutta kuten sanoin silloinkin, että syyt kuluttamisen vinoutumiseen on oikeasti moninaiset. Joten palataan takaisin siihen ajankohtaan, milloin luulen, että kaikki muuttui. Olin teini ja kävin kirppiksillä ostamassa lähestulkoon kaikki vaatteeni, en tietenkään alusvaatteita tai sukkia. (Mikä on tavallaan hieman outoa, että kuitenkin vauvojen kestovaippoja on ok myydä käytettynä eteenpäin sekä vintage-alusvaatteita mutta ei nykypäivän alusvaatteita. Niitä ostelevat vain pervot.) Kirppiksillä vaatteiden hinnat pyörivät aina parista eurosta ehkä johonkin 50 euroon. Kun myyjät olivat lähdössä, hinnat vaan halpenivat koska kukaan ei yleensä halunnut viedä vaatteita takaisin himaansa. Koska vaatteet olivat niin halpoja hinnoiltaan, tuntui ettei niillä ollut sellaista erityistä arvoakaan. Ne olivat korvattavissa helposti aina seuraavana viikonloppuna jollakin toisella, ns. uudella vaatteella. Mitään kiintymyssuhdetta ei vaatteisiin useinkaan syntynyt.

En useinkaan ollut asettanut mitään budjettia löydöilleni. Kaikki säästetyt rahat hupenivat hiljalleen, kun joka viikonloppu rynnistin kirppiksille. Paras löytöpaikka oli mielestäni silloiset Vallilan Makasiinit ja toisena Jäähalli, kesäisin Hietalahden kirpputori. Vaikka elämässäni oli tuolloin muitakin harrastuksia, niin mikään niistä ei ollut niin kiva kuin shoppailu viikonloppuisin. Heräsin aina mahdollisimman aikaisin, jotta ehtisin saamaan parhaat päältä, mutta samoin tuntui ajattelevan moni muukin. Kun Vallilan makasiinit sitten purettiin, niin kulutuskuvioni muuttuivat samalla. En käynyt enää niin usein kirpputoreilla, joka viikonloppu metsästämässä ”uutta” vaan aloin etsiä uutta kulutettavaa kaupoista: H&M, Only ja Veromodan kaltaisista ketjuliikkeistä. Ainoa vaan että kauppoihin rahaa meni enemmän. Ja isoin ongelma oli: koska olin tottunut kiihtyneeseen tahtiin kuluttaa vaatteita kirppisten myötä, yritin tehdä sitä samaa kauppojen kanssa, huonolla menestyksellä tietenkin. Noihin aikoihin onneksi lanseerattiin Huuto.net, joka saavutti aluksi suuren suosion ihmisten keskuudessa: tuntui että vanhat kirppis myyjät olivatkin nyt netissä ja kaikki kivat vaatteet olivat taas ”löydettävissä”.

Isoimpana ongelmana on ollut, että mikään ei ole ollut pysyvää. Myöhemmin saatoin ostaa jotain kallista mutta silti korvata sen pian uudella, yhtä hintavalla tuotteella koska en saanut yksinkertaisesti sitä samaa tyydyttävää ’uutuuden ja löytämisen’ tunnetta siitä hetken päästä. Nykyään kun ostan kotiini huonekaluja tai elektroniikkaa, pyrin ostamaan sellaista, joka kestää mahdollisimman pitkään esim. 10 vuoden kompressori takuu tai leivänpaahdin, jonka voi itse korjata mutta sama ajatuslogiikka ei siirry vaatteisiin. ”Kuluta loppuun saakka, rei’ille.” Sanoi Tiki, Julia Thurenin aviomies, eräässä podcasti jaksossa (Melkein kaikki rahasta). Olen vienyt elämäni aikana kaksi vaatetta rei’ille saakka ja ne ovat edelleen käytössä. Siinä missä muinoin paikattuja asioita pidettiin merkkinä köyhyydestä, voidaan sama nykyään lukea merkkinä ilmaston välittävyydestä.

Luin kuinka antropologit käyttävät ajan käsitteestä erilaisia termejä. Shallow time, tarkoittaa pinnallista, ohutta aikaa eli elämää tässä hetkessä ja sitä kuinka mennään yhdestä kohusta toiseen kohuun. On vaikeaa tehdä isoja päätöksiä, kun ei näe seuraavaa tuloskautta pidemmälle. Deep time, taas tarkoittaa syvää aikaa, se vähän nähdään sellaisten filosofien, teologien, arkeologien kenttänä eikä niin miten meidän oikeastaan sitä pitäisi ajatella eli miten tekomme tässä hetkessä vaikuttavat vuosien päähän. Useimmat meistä elää tosiaan Shallow time -tyyppistä elämää, esim. nyt yritetään ratkaista kriisiä toisensa perään miettimättä sen enempää miten asiat tulevat olemaan tulevaisuudessa. Tämän tyyppinen ajatusmalli ei vaan kanna pidemmän päälle minkään asian suhteen. Varsinkin me 1980-luvulla syntyneet, y-sukupolvena kutsuttu väki, olemme varttuneet ajassa, jolloin Suomen EU-jäsenyys, halpalennot, internet ja globaalisaatio tekivät suomalaisnuorista todella kansainvälisiä. Olemme saaneet elää sitä kulta-aikaa, emme me parikymppisinä miettineet, miten paljon kulutus vaikuttaa meidän elämäämme myöhemmin. Mutta koska me olemme saaneet elää ns. vapaata, tuhlaavaista, elämää emme osaa sitä kieltää seuraavilta sukupolvilta. Vaan sama toistuu sykleissä, kunnes me itse ymmärrämme näkemään omat käyttäytymismallimme. Ja tämä se vasta vaikeaa onkin!

Minä en matkustellut juurikaan koronan alkuhetkinä, harrastin lähinnä kotimaan matkailua. Mutta tilasin vaatteita ja nuo vaatteet matkustivat puolestani maailmalla. Jos ostaisin vähemmän vaatteita, voisin lentää paremmalla omalla tunnolla koska hiilenjalanjälkeni olisi pienempi. Mutta hyvin monesti olen silti valinnut muodin ja vaatteet. Laittanut itsekkäästi itseni edelle. Vaikka olisit sitä tyyppiä joka ostaa muodikkaasti kaiken Uffista, varsinkin niinä päivinä kun uusi mallisto on saapunut ja sitten euron päivillä rohmuten kivaa kangasta diy-jutskiin voin silti sanoa ettei tuokaan ole kovinkaan ekologista, vaan olet ihan samanlainen junkie kuin minäkin. Nuokin vaatteet ovat valmistettu energialla ja niiden hävittämiseenkin menee energiaa. Mutta sen sijaan että ruoditaan sinun kuluttamista, niin jatketaan minun kuluttamista. Arvoni puuttuivat jossain vaiheessa peliin. Oksetti ostaa halpamuotia. Stacey Dooleyn dokumentti muodin likaisista salaisuuksista (Fashion’s dirty secrets) muutti hetkellisesti jopa brittinuorten kulutuskäyttäytymistä. Mutta vain hetkeksi. Sitten käveltiin kaupan ohitse ja huomattiin kuinka kivoja vaatteita se on pullollaan ja hurahdettiin sinne tuntikausiksi nautiskelemaan.

Stacey Dooleyn dokumentissa näytettiin miten pahaksi pikamuoti ja jatkuvien trendien hakeminen on tehnyt hallaa ympäristölle. Se oli monelle ensi hetki, kosketus todellisuuteen sitten vuoden 2008 Rana Plazan romahtamisen jälkeen. Monelle kuluttajalle tuli yllätyksenä, että muoti oli yhtä paha saastuttaja kuin öljy- ja kemianteollisuus. Pelkästään vuodessa 70 miljoonaa tonnia öljyä, menee polyesterin tekemiseen. Sen öljyn olisi voinut käyttää myös johonkin muuhunkin fiksumpaan. Dokumentin järkyttävimpiä hetkiä oli se, kun käytiin entisellä Aral-järvellä (Kazakstanissa) jossa oli aikaisemmin kymmeniä tuhansia tonneja kaloja, jonka tilalla on nyt kameleita ja myrkyllistä hiekkaa. Paikka symboloi puuvillan valmistuksen tuhoja. 40 vuodessa, Irlannin kokoinen järvi katosi puuvilla peltojen kasteluun. Edes ekologiseen muotiin hurahtaminen ei herättänyt minua liiaksi kulutustottumuksiltani. Kulutin ekologista muotiakin aivan liian vauhdilla, huomasin asettuvani ekologikseksi influensseriksi, joka mainosti kanavillaan uusia löytöjä. Ainoa vaan etteivät nuokaan löydöt olleet mitenkään ilmaisia. En ole koskaan käyttänyt velkavipuvoimaa hankkiakseni jotain tuotetta mutta kuitenkin junailin jatkuvalla syötöllä omia rahavirtojani niin että pystyin kuluttamaan yli tulojeni. Samaistun kohtaan: ”tili tuli, tili meni.”

Kuitenkin ekologisessa muodissa minussa häiritsee se muotokieli ja myöskin se että kenelle ne on suunnattu. Jopa ekologisen muodin sisällä saa havahtua omanlaiseensa segregaatioon. Suomessa usein koot loppuvat kokoon 32″ tai xl:n, sitä isommat koot löytyvät internetistä tai markettien valikoimista. Ekologisessa muodissa usein saa huomata että koska se on luomua, ekologisesti valmistettua, niin sitten sen takia on ok että suunnittelu on hyvin erikoisen näköistä. Eikä sitä oikein kohdenneta siihen tyyliin että sitä myytäisiin valtavirralle vaan lähinnä pienelle ns. elitistiselle ryhmälle, joka sitten osaa tunnistaa tiettyjä vaatteita toistensa päällä ja kokee siten kuuluvansa hengen heimolaisensa joukkoon. Enkä oikein välttämättä halunnut kuulua tai lokeroitua johonkin tiettyyn ryhmään, joka ajattelee asioista tietyllä tavalla.Esim. lihaa ei ok syödä mutta käytetän H&M paidan voi ostaa – koska se käytetty paita ei enää edusta kuitenkaan H&M:ää mutta kuitenkin edustaa, koska kyllä pikamuodin kuluttajat tietävät mistä tuote on usein hankittu. Samoihin aikoihin aloin kyseenalaistamaan sitä, että onko ekologisempaa joutua hankkimaan monta tuotetta yhden sijaan koska ekologinen muoti ei ole vielä ottanut sitä harppausta että yksi vaate saattaisi sisältää kaikki halutut ominaisuudet – yksinkertaisesti siitä syystä ettei teknologia ole vielä tämän saralla kehittynyt tarpeeksi. Otetaan esimerkiksi gore-tex juoksulenkkarit, ekologisesti valmistettuna. Kuinka monet mallit tiedät? Taitaako Veja jo nykyään tehdä moisia? Joku jenkkiläinen firma ainakin teki näitä, mutta kengän lesti oli muistaakseni aika kapea.

Kun rupesin kyseenalaistamaan ekologisen muodin syvempää filosofiaa, huomasin siirtyväni ostamaan vaatteita muualtakin kuin ekologiselta brändeiltä. Alkuun ajatukseni oli kapsuli vaatekaappi, ainoastaan vaan että hurahdin taas ostamaan yli tarpeiden. Syntyi monta kapsuli vaatekaappia. Kun vaatekaapista loppui tila, vaatteet varastoituvat muihinkin kaappeihin ja muovilaatikoihin kaappien päälle tai sängyn alle. Mutta sitten huomasin, etten muista mitä jo ennestään omistin ja pian vaatekaapissani/varastossa oli kymmenen saman näköistä paitaa. Karsin vaatteitani, myin niitä eteenpäin kirppiksellä ja hankin taas lisää. Tätä sykliä mentiin monen vuosien ajan. Elin vaatteitani varten eikä niin että vaatteet elivät käyttöäni varten. Vaatteet veivät suurimman ajan ajatuksistani, mietin jatkuvasti, mitä ostan seuraavaksi. Tämä ajanjakso oli todella kuluttava vaihe elämässäni. Olin jatkuvasti ihan super stressaantunut ja enkä ollenkaan tyytyväinen elämääni.Sitten aloin ymmärtämään, ettei ole sellaista asiaa kuin täydellinen vaatekaappi. On olemassa sellainen asia kuin melkein täydellinen vaatekaappi. Ja se sisältäisi sellaisia vaatteita, joissa olo tuntui hyvältä ja ne joustivat nykyiseen elämäntilanteeseeni. Omaksi yllätykseni huomasin niiden joustavan jopa läpi raskauden kaikki vaiheet sekä raskauden jälkeen. Minä en ole se jonka tyyli on täydellisesti hiottua vaan olen se joka pukee vahingossa eri paria olevat sukat jalkaan. Katselen kateellisena ihmisiä jonka tyyli on täysin hiottu, jokaista yksityiskohtaa myöten ja tajuan hiljalleen että voin yltää samaan, jos en koko ajan ostele lisää uusia vaatteita vaan hion nykyistä vaatekaappiani -sovittelemalla ja yhdistelemällä, jo olemassa olevia asioita yhteen. Toisilla tyylitaju on lähes syntyessään ja toiset taas joutuvat opettelemaan sitä. Kun ymmärsin asioita, aloin myös havahtua siihen, millaisessa oravanpyörässä olen itse juossut koko ajan. En voi muuttaa toisten ihmisten tapoja taloudellisemmaksi ja stressivapaammaksi, mutta voin sentään muuttaa omani.

hyvinvointi puhutaan-rahasta oma-elama vastuullisuus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *