SUFO

Tähän tulee jotain kuvia joskus ehkä myös, jos nettiyhteys suinkin sen suo. Huonolta näyttää. Hmm.

Teen myös töitä täällä, vaikka matkaraportointi on riistäytynyt aika lomapainotteiseksi.

 

SUFO on Turun maantieteellisen seuran ja sansibarilaisen DFNR:n (department of forestry and non-renewable natural resources) yhteinen metsänsuojeluhanke Kiwengwa-Pongwen alueella Ungujan itärannikolla. Koko saari on hyvin tiiviisti asutettu ja jäljellä on vain muutama vanha metsä, jossa kasvaa saarelle ominaisia puu-, kasvi- ja eläinlajeja. Asukkaat tarvitsevat luonnollisesti sekä polttopuuta että toimentuloa, ja on hyvin yleistä, että myös suojellulta metsäalueelta kaadetaan varkain puuta omaan käyttöön tai eteenpäin myytäväksi joko puuna tai puuhiilenä.

 

Idea on vähentää metsän käyttöpainetta kehittämällä suojellun alueen ympäröiviin kyliin uusia tulonlähteitä tai tehostamalla jo olemassa olevien elinkeinoryhmien toimintaa. Kolmivuotiseen hankkeeseen osallistuu yhteensä 26 elinkeinoryhmää 11 kylästä. Valtaosa ryhmistä viljelee maata, mutta mukana on myös käsityöläisiä, taimitarhureita, helmenviljelijöitä ja ravintoloitsijoita. Hankkeen sivujuonne on alueen ravitsemustilanteen parantaminen, johon pyritään kohentuneen toimeentulon ohella laajentamalla viljelykasvien kirjoa.

Minä ja Eve selvitämme alueen lähtötilannetta, jotta työn vaikutuksia voi arvioida kolmen vuoden päästä, kun hanke loppuu. Näiden kahden kuukauden aikana tapaamme jokaisen elinkeinoryhmän kanssa ja teemme kyselytutkimuksen tuloista ja menoista, ruoista ja viljelyistä, tuotannosta, myynnistä ja metsänkäytöstä. Onk helppoo? No ei.

 

Selvitettäviä asioita on paljon ja työskentelykieli on swahili. Koska kielitaitoni rajoittuu edelleen lähinnä tervehdyksiin, numeroihin ja tosi monen ruokalajin yksiköihin ja monikkoihin, teen haastatteluita tulkin kanssa. Tulkit eivät ole ammatiltaan tulkkeja, vaan metsäosaston virkamiehiä, ja minulla on vahvasti sellainen olo, että vähintään 1/3 datasta katoaa jonnekin suomi-englanti-swahili-englanti-suomi -matkalle. No, oppia ikä kaikki, tällaista ei koe maantieteen laitoksella Turussa.

 

Haastatteluiden lisäksi osallistumme satunnaisesti elinkeinoryhmille järjestettäviin koulutuksiin ja tapaamme samojen aiheiden parissa työskenteleviä ihmisiä. Työtä on keksimäärin neljänä päivänä viikossa, kuutisen tuntia kerrallaan, eli aikaa jää ruhtinaallisesti muihinkin aktiviteetteihin, kuten retkeilyyn, torilla luuhaamiseen, ruoanlaittoon, turistihommiin ja sellaiseen. Keskityn niistä raportointiin jatkossakin, blogin virallinen osuus on nyt ohi!