… Muistatko sä isää, tunnetko ikävää?
Mietitkö sä koskaan milloin me taas leikitään
Muistatko sä isää, tunnetko ikävää?
Pienen tytön ikävää….

Näin laulaa Joonatan Luoto biisissään pienen tytön suurta ikävää.
Biisi joka iskee tänään aikalailla. Siitä tulee kuluneeksi jo 32vuotta kun isän sydän sammui keskussairaalassa.
Joku miettii et miten sitä voi ennä surra niin pitkän ajan jälkeen, mut ihan hyvin tai miksei?
Joillakin se surun tie on pidempi kun toisella. Eikä se kokonaan välttämättä poistu ikinä, se vain sattuu muuttamaan muotoaan.
Katsahdus taivaalle ja näen linnun kaartavaan kohti auringon laskua.

Varsinkin tänään se kuitenkin hittaa tavallista enemmän toi isän kuolema. Johtuu siitä kun käy läpi omaa avioeroa…avioeroa 🙁 kukapa sitä ois uskonu sillon ku 14.7.2000 käherrettiin kaverin kanssa hiuksia, että tässä tulee näin käymään tai edes kymmenen vuotta sitten. Ei oikeastaan :S 🙁  Hetki jolloin erityisesti kaipaan isää ja sen hellää karhumaista syleilyä on tänään. Silittäisin partaa ja sanoisin:” iskä mun on paha olla, puhallatko tän pipin pois. ” :S 🙁

Toinen leikkii niin ystävällistä ja herttaista, hymy ei yllä kuitenkaan pohjaan saakka vaan jää puoli väliin. Minä rakastan sinua ei tunnu enää siltä miltä ennen. Se tuntuu vain kolmelta sanalta täysin vailla kaikua.

Kumpa kaikki vain olisi ohi. Ei olisi tätä jäätävää poltetta sydämen alla, näitä vuodatettuja kyyneleitä, painuneita katseita ja tukahdetettuja tunteita.

Miten sitä kuntoutuksessa osasikaan aavistaa niin.Aina kysytään, että mitä tavotteita potilaalla / asiakkaalla on kuntoutuksessa. Samat asiat oli käyty monta kertaa läpi niin, että alkoi jo oikeastaan ärsyttämään. Sitten vastasinkin, että markkina-arvon parannus. Se on mun tavoite. Nii-in…markkina-arvon parannus tosiaan. Sitähän tässä haetaan :S

Tänään tuli käytyä itä couscousissa asioimassa kun piti uusia henkkareita varten eikä sekään reissu menny oikeen putkeen. Helsingin matkapalvelussa on vissiin kasa jengiä jotka ei ymmärrä lukuja 87cm / erityisleveä pyörätuoli.
Aamulla chatin kautta tilasin kyydin klo 12.15 ja paluun klo 16.00 ( että kerkeäisin ennen kotihoidon tuloa vähän treenaamaankin). Juu juu tulee tulee kaikki hyvin ja taisin vielä korostaa, että aiemmin on laitettu liian pienellä nosturilla oleva auto.

Tuloauto oli masha Allah todella priima ja niin oli kyllä kuljettajakin kultaa parempi. Ensimmäistä kertaa tuoli meni enemmän kuin heittämällä sisään siihen nosturiin. Kaikenlisäksi vielä ei tarvinnut ottaa autossa askeltakaan vaan se ”istuintila” oli niin avoin että istuin koko matkan tuolissa ja se vaan vinssattiin siihen lattiaan kiinni. Kuljettaja oli entinen Pohjolan-Liikenteen kuljettaja. Kas kummaa niin oli tuo ”avustajakin” joka roikkui mukana XD .

Käytiin hoitamassa asioita ja hemmottelin vähäsen itseäni. Pitäähän sitä jokaisella tytöllä punaa olla ja ihanat pörrö lapaset kuin jääkarhun tassut <3

Paluu ei sitten mennyt ihan niinku oppikirjoissa. Ei tosiaankaan. Kuljettajat oli tosi ihania ja herttasia veljiä masha Allah ( somalialaisia). He soittivat heti omasta puhelimestaan keskukseen. Ei nimittäin ollut kauhean kivaa odotella kevyessä vaatetuksessa ilman kenkiä (postissa tulossa) villatossuissa reumaatikkona ulkona.

Auto tosiaan tuli ja heti sen näki, eihän tuo perkule ees inaha juu ei ei ehei. Yritettiin kuitenkin ja jä kallelleen. Kuljettaja ois vieny, mutta turvallisuus riski. Parahdin, että ei kai taas. Sama oli aiemmin ”siskon” kanssa kun lähdettiin itikseen reissamaan. Ensin lähetettiin hentoinen eläkeukko ihan liian pienellä autolla. Keskuksen täti lupasi laittaa sopivan auton tulemaan ja kysyin auton numeroa jne. Toinen auto tuli tovin päästä, oisko ollut likemmäs klo 17.00 tai kenties 16.40.Kovasti lupaili auton olevan sopiva.

Äää..ei tää oo enää todellista. Siinä pääsi mielessä vtu perkeleet ja epätodellisuuden parkasu kun toinen auto saapui paikalle. :S 🙁
Siis onko siellä matkakeskuksessa kuulovikaista, ammattitaidotonta vai alkon pihalta repäistyjä tossukoita kuten ex-kollega sanoin erään pytingin sihteereistä. 😀

Jälleen kerran charmantti kuljettaja joka auttoi soittamaan ja hoitamaan. Illan pimetessä alko hermot olemaan jo kireellä ja puhelimessa sanoin, että tässä alkaa hitto tulemaan kiire että mulla on kotihoito tulossa ja ollaan jo 1.5 myöhässä aikataulusta. Kovasti oli pahoillaan ”Martta 60v”. Kyselin kuitenkin että mites nää turhat matkat missä auto on tullut käymään mutta ei oo pystyny käyttämään? Enhän mä rupia niitä maksamaan tai hyväksy että ne veloitetaan matkasummasta vaikka onkin kuukausi melkein lopussa. Oikeaoppisesti selkeillä tiedoilla tilattu. No niin mutta kun … niin mutta kun se pitäis tehdä toi asiakaspalaute ja sitä kautta ottaa yhteyttä että se sitten käsitellään täällä. Siinä menee noin viikko. *reps kops* Ei oo todellista. Ai oikein viikko menee? no tästä on kohta ellei jopa kolmisen viikkoa edellisestä tämmöstä hukkailusta. Tehtiin palautetta kahden ihmisen voimin mutta kumpikaan ei ole vieläkään saanu vastausta palautteeseen. En minä enkä avustaja. Toki heillä on varmaan ruuhkaa jos tuolla tavoin mokaillaan mutta silti.

No odotellaan, auto numero kolme tulee Viikistä asti. Ei kahta ilman kolmatta, oisko noin? 😀 no olihan se totta hitossa. Ei jei jei…
Yhteistuumin sitten nykivät sitä siihen nosturiin ja nifti nafti saatiin mutta saattoi kyllä rengas nirhaantua. Juu ei pysty, ei pysty työntämään. Ei se mene tonne autoon. Ei prkle.. ei..en soita enää yhtään hevon kertaa sinne idiolandiaan missä käsketään mennä taksitolpalle huhuilemaan kyytiä. Kai noi koivet sen verran joustaa että saa pari askelta otettua siitä tasanteelta autoon penkille istumaan. Pihisten ja puhisten ”perkele mie haluun kotiin…”

No niinhän se sitten meni, mutta ei olisi pitänyt mennä. Entä jos olisin ollut täysin halvaantunut koivistani, enkä vain rajoittunut? Kuin monta kertaa olisi pitänyt soitella sinne matkakeskuskeen ennenkuin saa sopivan auton :/  Ja kun henkisellä tasolla vielä kuormittaa vuosi päivä, tunteeton ”avustaja” kumppani :S pimenevässä illassa auton syleilyssä olin valmis purskahtamaan itkuun.

Että tämmöstä tällä kertaa… millonkohan se yläkerran huumorintaju alkais selkenee? on nimittäin oma kärsivällisyys hieman koetuksella sen huumorin suhteen.

~ Princessa ~

Joulukuussa -81 Savonian keskussairaalassa talviaamun pakkaseen syntyi pieni prinsessa perheen viimeisenä iltatähtenä. Talviaamun prinsessan taival ei ollut helppo ja hohdokas kuten hanget tuona kirpeänä talviaamuna. Isä kuoli kun olin 10 vuotias. Muistan sen päivän kuin eilisen, elettiin lokakuun 29 päivää armon vuonna 1992. Isäni komensi lukemaan englannin kokeeseen joka olisi seuraavana päivänä kun oli huomannut minun laiskotelleen. Päivällisellä oli jälkiruokana isän lempparia minttusuklaa jäätelöä. Isä ja äiti kävi päivälevolla ja prinsessa meni lukemaan olohuoneen sohvalle kokeisiin.

Kerkesin puolisen tuntia lukea kokeisiin kun Savonian sisareni törmää ovesta sisälle kiireessä. Tuohon aikaan hän oli ainut ajokortillinen ja asui noin 10kilometrin päässä. Samaan aikaan isä tulee rintaa pidellen makuuhuoneesta kumartuneena. ”Nyt mennään kiireellä Siru”, hän sanoi sisarelleni. Se oli viimeinen hetki kun hänet näin tai kuulin.

Meni pienen prinsessan mielestä ikuisuus kun sisareni törmäsi ovesta sisään yksin. Seuraava ääni jonka kuulin ei ollut isäni lempeä karhumainen vaan veljeni itku. Kuolemasta mitään tietämättömänä tiesin silloin. Pahin oli tapahtunut, isä ei tulisi enää koskaan kotiin. Isä oli kuollut sydänkohtaukseen. Koitin rohkeasti mennä seuraavana päivänä kouluun kokeeseen. Oli talvinen aamu ja prinsessalla oli siskon tekemä haalari. Istuin lumikasassa pihalla ja Tiia tuli juttelemaan. Pyörittelin lunta maassa ja sanoin, mun isä on kuollut.
Opettaja tuli luokkaan ja sanoi että prinsessa voi ottaa vaununsa ja mennä kotiin, sinun ei tarvitse olla täällä. Saavuin kotiin ja puhelin soi. Isän työkaveri soitti ja kysyi : ” Voiko Raikku tulla puhelimeen. Mulla ois työmatkasta asiaa”. Lapsen hiljaisella äänellä vastasin: ” Ei se voi tulla kun se on kuollut”. Muistan sen jäätävän hiljaisuuden, joka kuului puhelimesta. Nuppineulankin tippumisen olisi voinut kuulla.

Tuo nuppineulan tippuminen olisi prinsessan elämän käännekohta monilla tavoin. Monina yksinäisinä iltoina prinsessa istui yksin ikkunan äärellä, katsoi maisemia ja toivoi, että tulisi prinssi, joka pelastaisi ja veisi pois kaikesta tästä kurjuudesta. Tuo sammakko, joka muuttui prinssiksi löytyi 7.5.2000. Talviaamun prinsessa oli ystävänsä kanssa tanssimassa. Valomerkin aikaan tanssilattialle saapui maailman suloisin pörröinen pikku sammakko punaisessa takissaan. Prinsessa uskalsi illan vaihtuessa yöhön suudella tuota sammakkoa kaikesta huolimatta.

Sammakko Prinssi lähti turvaamaan prinsessan matkaa kotiin vaunuillaan. Yön muuttuessa aamuksi ja päivien jatkaessa kulkuaan prinsessa tunsi suudelleensa oikeaa sammakkoa. Rakkaus kasvoi päivä päivältä aina vain suuremmaksi.

Joutsenlammelle syntyi pieni pähkinänsärkijä toukokuisena aamuna elonvuotta. Lettujen paistuessa ja mansikkahillon kiiltäessä auringonpaisteessa Adile näki päivänvalon. Pähkinänsärkijä, prinssi sammakko ja talviaamun prinsessa lähtivät yhdessä vaellukselle kohti etelän onnea Adilen ollessa 8 vuotta. Prinsessa sanoi ettei koskaan kasvattaisi perillistään Pahan valtakunnassa pk seudulla, mutta niin vain kohtalon tie vei sinne. Töitä tehtiin, kouluja käytiin kuten elämään kuului. Linnaakin piti välillä vaihtaa kun se tuntui liian pieneltä ja olevan kaukana metsästysmailta.

Prinssi oli riemuissaan ja Prinsessakin luuli uuden linnan tuovan onnea, mutta aina ei mene asiat niin kuin suunnittelee. Linnan pensaikossa piilotteli käärmeitä ja skorpioneja jotka halusivat Talviaamun prinsessan syöksyvän kuin Odetten lampeen.

Punakarvainen prinssi lähti tarkistamaan perintömaitaan muille maille Prinsessan ollessaan hoivalehdossa. Talviaamun prinsessa oli loukannut tanssiessaan siipensä.
Aikaa kului ja Prinssi pysyi kaukana hoivalehdosta. Prinsessa luuli prinssin muuttuneen takaisin sammakoksi, mutta uskoi hänen vielä palaavan kuten Pähkinänsärkijä lohdutteli yhtenä monista vierailuistaan.

Hyisenä syysaamuna kuluvaa vuotta Prinssi saapui kaksi siipisellä ratsullaan perintömailtaan. Prinssi oli sairastunut sydän kuumeeseen matkallaan. Talviaamun Prinsessa istui lammikon reunalla ja kuuntelin kun Punakarvainen sammakko prinssi puhui. Oli talviaamun prinsessan viimeinen näytös. Odetten tilalle tulisi Odile. Talviaamun Prinsessa ei olisi halunnut luopua prinssistään. Prinssi vakuutti rakkauden jatkuvan vaikka valtakuntaan vaihtuisi toinen prinsessa näytöstä johtamaan. Kyynelten valuessa ja jäätyessä poskille Prinsessa allekirjoitti valtakunnan vaihdon.

Talviaamun Prinsessa nousi, pyyhki helmansa ja nousi Pähkinänsärkijän kyytiin sydän särkyneenä kohti uutta huomista.

(Tarina on tosi taiteellisempi versio elämän ikävämmästä tilanteesta. Nimet on muutettu. Allekirjoittaneella on adhd ja muitakin nepsyn juttuja  joten kirjoitusvirheitä voi olla. Tarina tehtiin taide ja luovuus koulutehtävää varten).