Ladataan...
Tampester Teatro

Kuvat: Harri Hinkka/TT

Aloitus hätkäyttää siinä mielessä, että se toistuu samalla viikolla, ensin Pässissä TTT:ssä, sitten Juurihoidossa TT:ssä: Näyttelijä astuu lavalle, esittelee itsensä, sitten roolihenkilönsä. Ei hätää, hyvin toimi toistaiseksi. Tuskin näyttämölle tehdään muoti-ilmiöitä ihan samoin kuin vaatemarkkinoille. Eipä toimisi enää.

Miika Nousiaisen kepeä romaani Juurihoito Mikko Kannisen ohjaamana saa henkeä hyvistä näyttelijöistä, tarkasta näyttelijäntyöstä. Näppärää sanailua kohtauksiin piisaa.

Tämä hammasneurootikko eturivissä herkuttelee hammaslääkärillä, jonka potilastuolissa ei itse tarvitse istua. Pora jyrähtelee ylimaallisesti, puudutusruutta on XXL-kokoa. Takaseinän videot toimivat hyvin tässä ja jatkossa.

Esko eli Esa Latva-Äijö pitää vastaanottoa Kalliossa. Hän on alalleen täysin antautunut, ehkä luonteensakin ohjaamana. ”Kohtaan ihmiset mieluummin yksitellen, suu auki ja makuuasennossa.” Silmien sijaan hampaat ovat kuulemma sielun peili ja elämän tärkeimmät kysymykset: Kuka olet? Minne menet? Puudutetaanko?

Vastaanotolle saapuu Pekka (Antti Tiensuu), jonka hampailla on huono karma - ja joka etsii isäänsä. Löytyykin veli itse lääkäristä. Sisarusparvea ja sukulaisia alkaa löytyä myös Ruotsista, Thaimaasta ja Australiasta. Pysymme kartalla, koska koko takaseinä on välillä pelkkää karttaa.

Kovin värikylläiseksi osoittautuu suku, kun isä on heitellyt siemeniään maailmalle ja Sari-siskolla (Mari Turunen) on neljä lasta eriväristen miesten kanssa. Ihmissuhteiden ja ihmisluonnon aihepiirejä on siten helppo käännellä ja käsitellä samalla niin siirtolaisuutta, suvaitsevaisuutta kuin ”rommaaniriittisyyttä”.

Jos se erilainen olis samanlainen, niin siitä ei olis niin paljon haittaa, oli isukki sanonut.

Näyttelijöitä on 6, mutta henkilöitä näytelmässä 17. Eniten rooleja on Ritva Jalosella ja Veera Tapanaisella.

Suosikkini hammaslääkäri-Esko pysyy Latva-Äijön hanskassa huolella. Onko täällä pakko olla onnellinen? Kun ei kesälläkään ole kovin iloinen ja pirteä, niin syksykään ei haittaa, purkaa tämä vannoutunut poikamies elämänfilosofiaansa – kunnes hän tapaa thaimaalaisen hammashoitajan. Fuksiaisissa viimeksi tanssinut Esko pyörähtelee taas, rakkauslaulun tahdissa. Kohtaus on kohokohta. Koreografi tarkistettava heti: Joo, Aleksi Seppänen!

Lähes olematon lavastus on hoitunut ja täyttynyt valoilla ja videolla. Niiden avulla siirrytään hienosti muun muassa biitsiltä sairaalaan: Valosuunnittelu Tuomas Vartola, videotyö Sun Effects Oy.

Sen miten kaikille tämän runsaan parituntisen jälkeen käy, kuulee lopuksi paikan päällä.

 

Ladataan...
Tampester Teatro

Kuvat: Tapio Vanhatalo/HKT

Arthur Millerin kirjoittama ja Paavo Westerbergin ohjaama Hinta Helsingin Kaupunginteatterissa: Havahduin huomaamaan, miten paljon olen viime aikoina nähnyt uusinta tai uudehkoa teatterituotantoa, ollut useimmiten enemmän kuin tyytyväinen näkemääni, mutta miten "virkistävänä" kokee sitten vanhan kunnon kamarinäytelmän – huolimatta siitä, että välillä vängätään yhtä ja samaa. Varsinaisesti kuoritaan väkevästi ja ovelasti vuosikausien mittaan kertynyttä vyyhtiä. Monikerroksisuus käy ilmi jo nimestä. Hintaa veivataan isän jäämistön eli 16 vuotta ullakolla pölyttyneen huonekaluröykkiön äärellä, eikä kulisseja tarvitse tässä esityksessä vekslata eikä videoita pyörittää. Pyöritellään psykologisia kuvioita, joissa hintaa kysytään elämän valinnoille, hintaa uhrautumiselle ja uhriutumiselle. Entä mihin asti voi antaa anteeksi?

Huonekalujen arvioitsijaa odotellessa poliisiveli Victor ja hänen vaimonsa Esther puivat liittonsa lastia ja raha-asioita, sitten seuraa hykerryttävä arviointi, jonka ansiosta varsinainen veljesvääntö odotuttaa itseään toiseen puoliaikaan saakka. Jäämistön arvioinnissa herkutellaan tyypillä, joka löytyy randomisti puhelinluettelosta, käy ilmi, että ikivanhasta luettelosta: Gregory Solomon on 89-vuotias.

Sillä välin kun Solomon koputtelee kananmunaa hiukopalaksi voi miettiä oman suvun henkilösuhteita ja perunkirjoitusta. Kunnes näyttämölle astuu se menestynyt kirurgiveli, joka on jo etukäteen rankasti syyllistetty. Mutta hurraa, hyviksiä ja pahiksia ei tässä näytelmässä olekaan, ei yksioikoisia ihmiskuvia.

Veljeksinä intensiivisesti ottelevat Eero Aho ja Santeri Kinnunen; tämän vaimona ja veljesten sovittelijan on Aino Seppo, mehevänä Solomonina Esko Salminen. Sivuhuomiona tulkoon mainituksi, että Estherin paheksuttu alkoholismi oli outoa, kerkesi kyseisen session aikana, ennen pariskunnan elokuviin menoa, olla sekä humalassa että selvitä siitä monen monta kertaa...

Samaistumispintaa – ellei suorastaan tarttumapintaa jo kotimatkalla – löytää Hinnasta luultavasti jokainen, tavalla tai toisella. Totaalisen toisella tavalla menee Tampereen Teatterin Sademiehessäkin parhaillaan. Myös siinä kaksi veljestä on isän kuoltua perinnön äärellä. Molemmat esitykset suositeltavia!

 

Ladataan...
Tampester Teatro
KUVAT KARI SUNNARI/TTT

Sirkku Peltolan luottonäyttelijät ovat koolla, kun uutuusnäytelmä Pässi aloittaa ennustettavan voittokulkunsa. Roolinimet ovat vaihtuneet, mutta sujuvasti Tuire Salenius, Miia Selin, Auvo Vihro, Aimo Räsänen, Samuli Muje ja Tommi Raitolehto rooleihinsa solahtavat. Auvo Vihrolla on tosin kolme erilaista hahmoa, joiden elementit hän ensi alkuun esittelee.

Pässin, pakolaisen ja pikkutytön suuhun oli pantu paljon niistä filosofisista huomioista, joita tekijä on vuosien varrella kerännyt. Sirkku Peltola on nimittäin sanonut, että näytelmä syntyi vuosien ajan muiden näytelmien rinnalla. Syntyikin vahva mielikuva tekijän muistikirjasta, johon tämän tästä lisätään ”juttuja”. Tunnistin lukeneeni samaa haastattelua irakilaisesta muusikosta, joka kertoi, että hänen kotimaassaan jopa soitinkotelon kantaminen voi johtaa tappolistalle.

Jossain kohtaa tuntui jo siltä, että muistiinpanoissa oli tavaraa yli tarpeen, mutta ”tämäkin pitää vielä saada mukaan”. Eli näytelmä täyttyy ja levittyy monitahoisista aineksista. Riittääpähän poimimista oman juonen tai lopputuloksen rakenteluun, jos semmoinen juolahtaa mieleen.

Tuire Saleniuksesta ei ole eläkkeelle, kerta kaikkiaan. Hellä Puska on nimensä mukaisesti hellä, mutta yhtaikaa topakka. Tämän sukulaistyttönä Miia Selin hersyttää huomautteluillaan niin kuin aina, ja minua kai erityisesti: Meinasin nauraa itseni tikkauksiin, vaikka repliikki oli vain: Onks pässillä jotain? Vaikea selittää.

Monitoimiyrittäjät Leksa eli Aimo Räsänen ja Hebu eli Tommi Raitolehto tuovat huumoria peliin hömelyydellään, joskin sanailu tarvitsisi vähän sordinoa. Mekkailoinnin ja moniosaamisen huipentuma on hulvaton synnytyksessä avustaminen. Raksamiehistä tulee haltiakummeja. Eli se on pienestä kii, mihin voi joutua, kun autonrenkaista irtoaa pultit ja puhelimesta loppuu akku.

Matkan varrella olemme oppineet pakolaiselta – jonka täytyy anoa lupaa elämään viranomaiselta - että suomalainen saisi olla kiitollinen, kun lapsosesta  pidetään huolta jo ennen syntymää. Huomaamme myös, että kantakirjalampaallakin on Suomessa paremmat paperit kuin pakolaisella, Lampaalta kuulemme, että eläin ei ole ihmistä vähäisempi. Lapselta opimme, että ilmastonmuutos on totta, koska talvisin ei enää pääse jäälle luistelemaan.

Näytelmän sääolot ovat välillä sateiset. Päätteeksi katsellaan kirkasta tähtitaivasta. Hannu Lindholmin sympaattiseen lavastukseen vaikuttaa paljon myös TJ Mäkisen taitava valosuunnittelu.

Lopuksi arvoitus: Mikä Conversen kumitossuissa yhdistää lammasta, pakolaista ja 9-vuotiasta tyttöä? Vastaus selviää esityksessä.

 

 

Pages