Myrskyä myös viinalasissa

Kuvat TTT/Kari Sunnari

laiva.jpg

Myrskyä odotellessa meri Tampereen suurimmalla näyttämöllä lepää. Taivas on tummana. Merelle työntyy kuin Titanicin keula. Kannella juhlitaan railakkaasti, mutta kun se tehdään etäällä ja äänettömästi, jännitys kasvaa kihelmöiden, vaikka tiedämme myrskyn vääjäämättä tulevan. Aallot alkavat nousta samaa vauhtia kuin musiikin jyminä, laineet käyvät aina vaan korkeammiksi, eli tekniikka yhä ihmeellisemmäksi…

Kun tuulen hengen Arielin avuin ja kostona tehty rajuilma laantuu, ollaan saarella, missä Prospero (Pentti Helin) elää eristyksissä tyttärensä Mirandan (Maija Lang) kanssa. Milanon entinen herttua on sinne valtataisteluissa kauan sitten keploteltu.

Ollaan Shakespearen äärellä, mutta muovikasat paljastavat, että ympäristöpäivitys halutaan mukaan tähänkin.

Prospero on pitänyt huolen, että laivasta haaksirikkoutuneet eivät kuole, toisistaan hajalleen ovat kyllä joutuneet. Napolin kuninkaan kadonneeksi luulemansa poikakaan ei menehtynyt, vaan oli jo löytänyt Mirandan kuin Romeo Julian.

Sitten alkoholille altteimmat ylimykset saapuvat tekemään sketsiviihdettä kallioiden suojiin. Mia Selinistä on tullut näyttelijä, joka usein ensirepliikillään saa minut repeämään. Siinä ei filosofiaa tarvita, kun Adriana kajauttaa, jumalauta jätkät! missä jengi, missä bileet? Vaikka kerkesin miettiä modernisoinnin vaihtoehtoja, niin remujengi on kyllä hirmu taitava. Selinin lisäksi toikkaroivat Samuli Muje ja Jyrki Mänttäri.

myrskyt.jpg

Aimo Räsänen Antoniona on tyylikkäästi uudistunut, kun ei kuulukaan hupikoplaan vaan valtapelien viekottelijoihin. Silti tämä pohtii, että onnellinen se, joka saa nukkua yönsä rauhassa. Napolin kuningas Alonso (Juhani Laitala) kärsii nimenomaan unettomuudesta, kun tytärkin tuli myytyä. Antonio on jo syössyt vallasta veljensä Prosperon, seuraavana vuorossa pitäisi olla Alonso.

Klassisia valtavääntöjä setviessä kuluu tovi jos toinenkin. Siinä välissä on laskettu teknisten efektien ja valojen varaan aika lailla. No, perustelu yltiöpäiselle tehosteiden käytölle on haettu sillä historillisisella logiikalla, että Shakespeare sai omana aikanaan 400 vuotta sitten uusia mahdollisuuksia, kun kiertueteatterit siirtyivät hovisaleista ulkoilmanäyttämölle ja Globe-teatteriin.

Myrskyn silmästä maaliin päästään anteeksipyyntöjen ja anteeksiantojen myötä. Se tietää vapautta, vapautumista monella tasolla. Nuoren parin onni sinetöityy vasta armon kautta. Myör Ariel (Jaana Oravisto) saa tehdä mitä tahtoo, samoin rujo noidanpoika Caliban (Verneri Lilja).

Tämä esitys on ovelasti vähän kaikille; niille, jotka etsivät extremeä visuaalisesti teatterista, niille, jotka hakevat teatterista naurua ja niille, jotka toivovat myös hetken klassikkodraamaa – eli hetken vaan, koska remujengi sai aika paljon peliaikaa ja osa ajasta menee Eero Auvisen vaikuttavan valoshow´n ynnä Teppo Järvisen lavastuksen ihmettelyyn. Tosin ihmettelin sitäkin, että näin pian Billy Elliotin jälkeen lennettiin taas vaijerien varassa taivaalla. Ei se tietenkään viihtymästä estänyt. Ohjaaja Tiina Puumalainen voi huokaista: Hittivarmaa!

remujengi.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *