Naurua kuolemanleirillä
Kuvat inland film company
Martti Suosalo saattaa hyvinkin olla yksi Suomen hauskimmista miehistä, saattoi olla Jalmari Parikkakin, mutta elokuvan nimenä Suomen hauskin mies johtaa jotenkin hakoteille. Komediasta ei ole kyse, joskin komiikkaa on yhdistetty ihmisen julmuuteen sisällissodan 1918 voittajien vankileirillä käsittämättömän taitavalla tavalla. Dialogi on nohevaa ja kiinnostavaa. Kaiken lisäksi käsikirjoittajien Heikki Kujanpään ja Mikko Reitalan alkuidea perustui tositapahtumiin. Lopulta ne ovat enää viitteellisiä, mutta Parikan sukunimi säilyy. Teatterinjohtaja ja punakaartilaisten komppaniapäällikkö Jalmari Parikka sai elokuvassa uuden etunimen Toivo. Tämä petti työväenteatterilaisensa sodassa, mutta jää nalkkiin joutuessaan samalle kuolemanleirille kuin toverinsa.
Toivo Parikan rooli tarjoilee Martti Suosalolle mahdollisuuden näyttää koko virtuositeettinsa. Vaativaa on nälkiintyneillä työväenteatterilaisillakin, jotka joutuvat valmistamaan näytelmän saksalaista leirintarkastajaa viihdyttämään.
”Vain jos saatte vieraat nauramaan, jäätte henkiin”, kuuluu kapteenin ukaasi. Jani Volanen on linjakkaasti tuo hyytävän kylmä Kalm. Kultturelli vaimo – Leena Pöysti – antautuu auttamaan näyttelijöitä rekvisiitan hankinnassa. Tukijoita on muitakin, kuten varavääpeli. Paavo Kinnunen tässä roolissa jeesaa ruuan pihistämisessä porukalle, jotta se pysyisi pystyssä. Väärä mies jää kiinni ja ammutaan. Rooli on paikattava hinnalla millä hyvänsä…Tässä kohtaa halutaan tuoda esiin myös näyttelijäasennetta. Parikka painostaa sakkiaan siihen tyyliin, että rintamalta voi ehkä karata, mutta näyttämöltä ei.
Kaikki näkemäni teokset, jotka linkittyvät vuoteen 1918, ovat olleet rauhan asialla. Tässä elokuvassa osoitetaan, miten vangit ja heidän vartijansa löysivät yhteyttä naurun ja kulttuurin avulla, huolimatta siitä, että vallanpitäjiä pilkattiin. Tositarinassa vangitut teatterilaiset tekivät näytelmää vain itselleen ja henkilökunnalle. Esitys kertoi saksalaisen kuninkaan valitsemisesta Suomelle, ellei maamme olisi suoriutunut itsenäiseksi tasavallaksi.
Tämän elokuvan yhteydessä on mainittava erikseen leikkaus. Siihen tulee usein kiinnitettyä huomiota silloin, kun joku mättää. Jussi Rautaniemen jäljiltä havahtui päinvastaiseen: onpa oivallisesti tehty. Kuten myös Heikki Kujanpään ohjaus.
Suomen hauskinta miestä on jo tarjottu kansainvälisille filmifestivaaleille. Toivon elokuvalle menestystä, ja ihmettelen suuresti, jos ei pysteja ja palkintoja irtoa.
Todistakaa itse, 16.3. alkaen.
