kuva kari sunnari

Sittenkin hetken huoahdus, tämä teatterikausi ei alkanutkaan pelkästään kansalaissotaa 1918 käyden, vaan myös Topeliusta sadun maailmassa juhlien. Jonkinmoinen teatterisota oli kyllä juuri käynnistynyt vos-työryhmän takia, ja siihen saumaan TTT:n torstain prinsessainen ensi-ilta osui oivallisesti, näyttämään Työviksen halua ja kykyä panostaa myös lastennäytelmiin. Lisäksi täten todistan, että aikuisetkin viihtyivät. Ja täysikäisetkin saattoivat tsekkailla lähteeseen kurkistavan prinsessan kysymyksiä: Kuka minä olen? Mistä olen tullut? Filosofiaksi meni jo käsiohjelmaa katsellessa. Käsikirjoittajan saatesanat alkavat niin, että Kaikki mitä todella tarvitsemme, meillä jo on.

Kirjailija-toimittaja-historioitsija Sakari Topeliusta ei pitäisi mieltää pelkäksi satusedäksi, mutta Adalmiinan tarina on melkoinen helmisatu, varsinkin kun se on niin vastaansanomattomasti nyt toteutettu, satumaiset puitteet sopivasti säilyttäen ja sisältöä passelisti päivittäen.

Entisajan sadut ovat tietty opetuspaatosta enemmän kuin nykyään, mutta nykyaika oli dramatisoitu kivasti mukaan, kiitos Anna Krogeruksen (joskin savolainen ja syntyperänsäkin hyväksynyt tässä miettii silti, onko savolaispilkan opetus pienokaisille yhtä tökeröä kuin lasten pelottelu poliisilla tai mustalaisilla ennen vanhaan).

Savolaisuus sikseen, Anna Krogerus on kuulunut mestarilistaani siitä alkaen, kun näin Kuin ensimmäistä päivää TT Frenckellissä.

Näpsällä hymähdyksellä oli päivitetty myös se, voiko prinssi vain ottaa prinsessan, vai onko naispuolisellakin sanansija asiassa. Koulukiusaus ja erityisherkkyys käsiteltiin ovelasti siinä, kun opettajat ottivat yhteyttä kuninkaallisiin vanhempiin.

Kuningaspari Auvo Vihro ja Teija Auvinen tekevät antaumuksellista työtä. Pitäisikö minun jopa nolostella nauruun räjähtämistäni kähärätukkaisen kingin astuessa areenalle, kun lapsetkin osasivat nätimmin kihertää?

Eloisa näty-näyttelijä Katariina Havukainen suoriutuu niin hyvin, että ärrällä alkava äitikin varmaan puhkuu tyytyväisyydestä. Tytär joutuu vaihtamaan kanavaa pahiksesta hyvikseen suit sait ja sujuvasti hoituu. Pienemmässä roolissa oleva prinssi Verneri Lilja yltää hänkin varsin humoristiseen entréhen. Samoin sivuosien merkitys korostuu, kun homma on hoidettu hyvin. Jukka Saikkosen, Sonja Halla-ahon ja Milla Länsiön vuohet ovat ällistyttävän eläimellisiä, aplodien paikka. Oli monia aplodien paikkoja. Vuonna 1856 kirjoitettu Adalmiinan satu osuu tähän egokeskeiseen ja ”kuluttajaystävälliseen” aikakauteen kuin helmi otsaan.

Lavastuskiitos Pirjo Liiri-Majavalle jo siniveristen elämään johtavasta sinisävyisestä ”odottelumaisemasta”, jossa lähde läikehti houkuttelevasti odottamaan jatkoa. Lähteen äärellähän dramaattinen käänne tapahtuu.

”PS Tässä on samaa universaaliutta kuin täysikäisen poikani lempikirjassa Pikku prinssi, jonka ydinlause kuuluu ”Vain sydämellä näkee hyvin”. Toisekseen, Sakari Topelius olisi ansainnut yhtä suuren maailmanmaineen kuin kansainvälinen satusetä H.C. Andersen, mutta se markkinointi on suomalaiselle niin haastavaa, olipa kyse saduista, saunasta tai joulupukista..