Kuvat Petri Nuutinen

Tampereen Oopperan La bohéme on yllättävän antoisa elämys, ottaen huomioon, että Tampere-talo ei ole varsinainen oopperatalo. Lavasteita on turha lähteä rääpimään, musiikki saa tosiaan puhua puolestaan, ja ”puhuukin”. Tai no, ullakkokamaria olisin edellyttänyt, ellei Esso-asema olisi minulle lapsuudesta niin nostalginen, että bensakin tuoksuu hyvältä. Hylätty Esso oli päivitystä 1950-luvun lopulle, noin 100 vuotta myöhemmäksi Henry Murgerin teoksen ilmestymisestä. Kirja on uinunut hyllyssäni vuosia, elokuvat on nähty. Eli tarina on tuttu, lähdin kuuntelemaan musiikkia. Yllätyin siitä, miten koskettavaksi koin yltiöromanttisen teoksen. Kun Jesus Garcia vetelee, että ”Sielussani värähtelee onni, suudelmassa värähtelee rakkaus”, väreet kulkevat minussakin. Tykästyin uudestaan taiteilijaveijareihin, elin mukana erot, kepposet, rakastumiset, surut.

Esitystä oli helppo seurata. Nelinäytöksisessä kokonaisuudessa oli harmoniaa, mitä nyt orkka välillä karjahteli vähän yli balanssin, mutta vain ohikiitävästi.

La Bohémessa on surumielistein aiheiden, köyhyyden, kylmyyden ja sairauden sekaan kiedottu riehakkaasti iloa ja huumoria. Nyt ei olla kenenkään kuninkaan hovissa juonittelemassa. Ehkä siksi se on yksi maailman esitetyimmistä oopperoista, kuten Puccini muutenkin. Giacomo Puccini voitti lopulta sävellyskilvan Ruggero Leoncavallon kanssa, vaikkei ensi-iltojen suosiossa pärjännyt.

Herkkä pääpari Mimi ja Rodolfo syntyy sopraano Helena Juntusesta ja tenoriJesus Garciasta, Temperamenttiset Musetta ja Marcello sopraano Suvi Väyrysestä ja baritoni Arttu Katajasta. Säveltäjä Schaunardina esiintyy monipuolinen baritoni Waltteri Torikka ja takilleen hyvästejä laulavana filosofina basso Timo Riihonen.

Kliimaksina toimivat mahtavat kuoro-osuudet. Jouluksi päästiin vihdoin Pariisiin. Lunta tupruttaa, joulutorilla on kuhinaa. Mukana ovat Tampereen Oopperan kuoro ja lapsikuoro yhteistyössä Pirkanpoikien kanssa. Joukkoja sujuvasti liikutteli ohjaaja Kari Heiskanen.