Päämäärä saavutettu

Kuva Peero Lakanen, Komediateatteri

tuukka huttunen.jpg

Komediateatterin esitys Päämäärä Tuntematon osuu suoneen uuden Tuntematon sotilas -elokuvan voittokulun rinnalla. Panu Rajalan kirjoittama näytelmä toimii sekä pohjustuksena että jälkipuintina leffalle, jolla on lyhyessä ajassa yli 700 000 katsojan ennätys. Sensaatiomainen oli myös Tuntematon sotilas -romaanin menestys. Siitä ja sitä edeltävistä vaiheista kertoo Päämäärä Tuntematon. Tuukka Huttunen muuntuu hengästyttävällä vauhdilla Väinö Linnasta ”Mäkelän piirin” aikalaiskirjailijoiksi ja romaanin eri henkilöhahmoiksi, lopulta legendaariseksi ohjaaja Edvin Laineeksi, jonka Suomen Filmiteollisuuden johtaja T.J. Särkkä lähetti neuvottelemaan kuvausoikeuksien hinnasta. Linna voitti henkien taiston, mutta kertakorvauksena miljoonakin jäi pieneksi summaksi…

Ennen kuin näin pitkälle päästiin, oli jännää seurata pirkkalaiskirjailijoiden piiriä Pispalassa. ”Väpe” piti kollegoilleen – kuten Aladár Valmari, Veikko Pihlajamäki ja Jaakko Syrjä – lukutuokioita, joista tuli varsin suosittuja. Vain Kerttu-vaimo valitteli tupakansavua ja valvomista Miia Selinin tunnistettavalla ja mukavan motkottavalla äänellä.

Kulissit vaihtuvat Ilari Kellokosken videoiden myötä nerokkaasti. Eikä tarvittu kalusteiden roudausta, kun paikka vaihtui omasta olohuoneesta kirjastonjohtaja Mikko Mäkelän tiloihin. Syys muuttuu taustalla lumiseksi, kun lukukinkeri on ehtinyt jatkosotaan ja Rokka ampumaan vihollista. Kuuluisimmat repliikit kuullaan tässäkin, mutta kyllä niitä hyvin esitettyinä jaksaa kuunnella. Linna ihaili suuresti Rokan esikuvaa, lempääläläistä maanviljelijää Viljam Pylkästä. He taistelivat Syvärillä – ja minua kouraisee ihan uudella tavalla, kun eläydyn kirjailijan omiin sotakokemuksiin, ei vain romaanihenkilöiden kokemuksiin.

Varsinainen konkreettinen lavaste on omaperäinen: jättikokoinen Remington -kirjoituskone. Ohjaaja Panu Raipian keksaus on varsin toimiva.

Palkinnoksi tämän näytelmän huhkimisesta soisin Tuukka Huttuselle huilausta seuraavaksi siten, että hän esittäisi A. Kiven vain seitsemää veljestä!!

 

PS Ohessa linkki Hesarin Toini Havun tyrmäävään kritiikkiin, joka aiheutti ”jatkoa jatkosodalle”. Linkkiä ei tarvitse avata, jos aikoo mennä teatteriin. https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005424236.html

Kulttuuri Suosittelen

Sorin Sirkuksen Suomi100

kuva kristian wanvik

rsz_trapetsi.jpg

”Terve tänne tultuanne” laulaa Sorin Sirkuksen nuori väki täysin sydämin tämänvuotisessa joulushow´ssaan Kinahmissa, kalevalaisella poljennolla, olkipatjakankaisissa hameissaan. Lämmin tunnelma on heti viritetty.

Kokko komea lintu leyhyttelee siipiään korkealla, liiteleikse, laateleikse. Maassa lepää hauen leukaluu. Lavastus on isoa, kuten lahjakkuuskin. Myös puvustaja Kitte Klemettilän mielikuvitus on saanut lentää.

Musiikki on vahvaa – ja miten hyvin Kalevalan runomitta taipuukaan räppiin – tai sen tapainen, olipa nelipolvista trokeeta tai ei.

Sirkuslaji seuraa toistaan oivallisin siirtymin ja uusin hahmoin. Metsässä vilisee elämiä ja maahisia. Kivaa kontrastia luovat rukin pyörittäjä ja kerman kirnuaja maassa, kun katon rajassa temppuilee trapetsitaiteilija. Sitten pellavapäiset suomipojat pellavapaidoissaan karauttavat yksipyöräisillä lavalle. Suomalaisen mytologian ytimessä pysytellään uutta ja vanhaa yhdistellen.

Ilmapiiri on ainutlaatuinen, myös väliajalla. Ekaluokkalainen tyttö haikailee valkopukuista nuorallatanssijaa. ”Sillä oli niin ihana valkoinen puku. Se oli paras.”

Toisella puoliajalla päästään tummemmalle Tuonelan joelle, nähdään loput välineet: vanteet, tikapuut, tulisoihdut, nuorat ja liinat.

Taina Kopra on se uskollinen ohjaaja-tirehtööri, joka on taas loihtinut koreografian nautiskeltavaksi. Housebandissa kunnostautuvat Juho Fabrin, Joona Kukkola ja Petteri Hyvärinen esittämään Joona Kukkolan säveltämää hienoa musiikkia.

PS Kinahmi on kalevalaisessa runoudessa monilla nimillä esiintyvä jättimäinen meren pyörre.

 

Kulttuuri Suosittelen