Lechaim – elämälle!

kuva kari sunnari, ttt

tevje.jpg

Mazel tov, TTT! Lähdin teatteriin verestämään muistia klassikkomusikaalista Viulunsoittaja katolla. Viimeksi näin kevytversion kesäteatterissa. Työviksessä Viulunsoittajaa nähtiin Veikko Sinisalon kera 1979-1982. Niin tosiaan, tapahtumapaikkana on Anatevkan kylä Ukrainassa. Ai niin, juutalaisella maitomies Tevjellä on viisi tytärtä – joista kolme naimaikäistä. Eli naimakauppojen kimpussa kuluu suuri osa ajasta. Vaikka eletään sodan ja juutalaisvainojen kynnyksellä, tytöt elävät jo sellaisen uuden  kynnyksellä. että puoliso pitää saada itse valita, ei enää vanhempien toimesta. Perinteiden juhlinnalla näytelmä kuitenkin alkaa, koska ”perinteet pitävät yhteisön koossa.”

Perinteitä miettii myös jokainen ohjaaja klassikkoteoksen kimpussa. Miika Muranen joutui puolustelemaan valintaa, koska Viulunsoittajaa pidetään jo vähän vanhanaikaisena ja pölyttyneenä. Aina se vaan vetää katsomon täyteen. Yhteisöllisyys lienee yksi haikailun aihe nykyajassa. Sitä Anatevkassa piisaa. Kun kyläläiset nostavat tanssijalkaa yhdessä, se on huimaa menoa niin kievarissa kuin kujilla – ja vielä sittenkin, kun duuri on vaihtunut molliin.
Ola Tuomisen esittämän Tevjen lämpö ja sulaminen lopulta omien lasten tahtoon saa liikuttumaan. Ja Olan tulkitsema Rikas mies jos oisin on ylivertainen. Sykähdyttäviä säveliä loihtivat myös Tevjen perheen naiset, niin Petra Karjalainen kuin Petra Ahola, Maria Lund ja Miila Virtanen. Hienosti kajauttaa Jari ”Peppone” Aholakin venäläisnuorukaisen laulantaa.

Häät tarjoavat temppuilua ihailtavaksi, klezmer vaihtuu välillä ripaskaan – sotilaiden upea kohtaus – ja kun arki taas koittaa, pelkän ompelukoneen ympärille saadaan säpinää, jopa papin siunaus. Esikoistytär on nimittäin saanut kuin saanutkin räätälinpojan miehekseen ikääntyneen teurastajan sijaan.
Seuraavaksi Tevjen on hyväksyttävä uuden ajan airut Kiovasta keskimmäiselleen. Ylioppilas opettaa köyhälle kansalle, että raha on kirous. ”Luoja langettakoon sen kirouksen minun päälleni”, toivoo Tevje, joka välillä muutenkin juttelee juonikkaasti Jumalan kanssa.
Välillä Tevjen vierelle laskeutuu otsikonmukainen viulunsoittaja, joka ei kuitenkaan soita viulua. Haahuilu soitin kädessä ei uponnut minuun ollenkaan. Olisin ehdottomasti halunnunt entrét viulusoolon kanssa, mutta verhon takana pysyttelivät varsinaiset musikantit. Sinällään he jakoivat ansioitaan alusta loppuun – kun taivas oli jo maalautunut verenpunaiseksi. Juutalaisväestö pakkasi tavaroitaan muille maille muuttaakseen. Jykevästi jätetään jäähyväiset Anatevkalle.

viul soitt joukkoa.jpg
Omalakinen koreografia: Petri Kauppinen
Musiikin soljuva sovitus: Kapellimestari Joonas Mikkilä  ja Eeva Kontu
Paanupuita myöten puinen lavastus: Teemu Loikas
Vaikuttava valosuunnittelu: Sami Rautaneva

Kulttuuri Suosittelen

Notkeat kissat vauhdissa

kuva harri hinkka TT

CATS (1)(4).jpg

”Muista, luonne kissojen ei oo niin kuin koirien. Et voi tuttavuutta ehdottaa, saa kissa aivan aloittaa.”
Siinä on sisältö lyhykäisesti. Minusta on turha yrittää vääntää Cats-musikaalista yhtä syvällistä kuin T.S. Eliotin runoista. Kyllä tanssi, laulu ja silmänruoka ovat pääosassa.
Olen aina ihaillut kissan liikehdintää, mummolakesistä alkaen. Myös Alexander-tekniikka on syntynyt herra Alexanderin seuratessa kissan kulkemista. Nyt saa ihailla ihmisen kehonkäyttöä kissana koko illan. Kyseessä on maailman suosituin musikaali Cats Tampereen Teatterissa, ainakin suosituin Andrew Lloyd Webber -musikaali.
Lukeudun siis kissaihmisiin, vaikka koiratkin on kivoja. Rottia olen kavahtanut, mutta tämän esityksen jälkeen olen myös rottien ystävä. Tai yhden, Risto Korhosen. Hänen mimiikkansa on loistavaa. Kun rotta toimii tarjoilijana, tulee mieleen mykkäelokuvat, joiden tähti Risto Korhonen taatusti olisi, jos sellaista aikaa eläisimme.
Lari Halmeen ilmestyminen lavalle Runtunranttuna veisi jalat alta, ellen istuviltaan katsoisi. Sisäistettyä on kissana oleminen muillakin, tanssi- ja laulutaidot kohdillaan.
Ei tarvita Barbra Streisandia laulamaan Memorya, kun sen voi tehdä Ritva Auvinen suomeksi. Ja Jukka Virtasen suomennokset pätevät totisesti yhä. Eilen Grizabellana  oli Auvinen, jonain toisena päivänä Irina Milan, joka toimi myös esityksen lauluvalmentajana.
Ohjaamaan Tampereelle palasi George Malvius, joka ohjasi taannoin myös Kurjat ja  Piukat paikat TT:ssä. Hän pitää tärkeänä, että ohjaaja, kapellimestari (tässä: Martin Segerstråhle), koreografi (Adrienne Åbjörn), lavastaja (Mikko Saastamoinen) ja pukusuunnittelija (Tuomas Lampinen) menevät kohti yhteistä tavoitetta. Yhteisen päämäärän huomasi: Elämyksiä yleisölle.

 

Kulttuuri Suosittelen