Matkalla taivaaseen
”Pitäisiköhän lähteä johonkin kuoroon laulamaan”, henkäisi avekki jo käsiohjelmaa lukiessaan. Kirkkokuoron ympärille kehitetty musikaali on uskomattoman hyvä veto. Ensin oli toki Kay Pollakin elokuva Så som i himlen. Niin kuin taivaassa on kuin oodi kuorolaululle, mutta myös paljon enemmän, muun muassa tuuletusta kirkkouskovaisten luutumille. Suvaitsevaisuus ja kiusaaminen, ystävyys, yksinäisyys ja yhteisöllisyys kietoutuvat hyvän mielen kudelmaksi Tampereen Työväen Teatterin isolla näyttämöllä. Teatterinjohtaja ja ohjaaja Maarit Pyökäri saa tosiaan hykerrellä.
Janne Kallioniemi on oivallinen kapellimestariksi, joka palaa kotiseudulleen toipumaan ja vetäytymään menestysmaailman melskeistä. Kuorolaisilla on kullakin tarinansa ja ongelmansa, jolle kehitellään yhdessä ratkaisu. Railakkaimmat aplodini annoin kuitenkin Pentti Helinille paikkakunnan pyöräliikkeen pomona. Tämä Arne teki myös kirkkokuoron bileet rokkaamalla kitaran kanssa kuin Elvis, vaikka varsinainen laulusoolo kuului Eriikka Väliahteelle: ihana Gabriellan laulu. Kerrankin ajattelin musikaalissa, että musiikkia olisi saanut olla enemmänkin! Tosin tiukinta nutturaa pitäneelle Siville eli Suvi-Sini Peltolalle ilonpito oli heti pelkkää Sodomaa ja Gomorraa. Petra Karjalainen oli vauhdikas ja sensuelli kirkkoherran vaimo. Hänen läksytyksensä miehelleen oli kuin herätyskokouksen opponointia. ”Kirkko on syyllistänyt seksuaalisuuden, ei Jumala. Ei ole mitään syntiä. Kirkko on keksinyt koko synnin, jakanut sitten syyllisyyttä toisella kädellä ja anteeksiantoa toisella.” Kauhistunut puoliso käskee vaimoa pyytämään armoa. ”Ei Jumalan tarvitse antaa anteeksi, koska ei hän ole koskaan tuominnutkaan.” Et cetera.
Kapellimestarin pitämät harkat kirkkokuorolle olivat puolestaan kiinnostavaa läksyä jopa mindfulness-muodin seuraajille, kuvittelisin. ”Kaikki alkaa kuuntelemisesta. Kaikki musiikki on jo olemassa, värähtelee jossain tuolla ylhäällä. On vain otettava se alas, se vain odottaa että avaudumme sille.”
kuva kari sunnari, ttt
